Olin menossa katsomaan Ryhmäteatterin Elling -esitystä Suomenlinnan kesäteatteriin, kun sain päähäni lukea kirjan, jonka pohjalle näytelmä perustuu. Katsoin, että kirjaston varastosta löytyisi kyseinen kirja eli Ingvar Ambjørnsenin Veriveljet (Tammi, 2004). Kirjaston varastoon ei korona-aikana kävellä tuosta vain. Piti pyytää kirjastovirkailijaa hakemaan kirja varastosta. Onneksi henkilökunta on palvelualtista ja sain kirjan käsiini nopeasti. Kotona aloin katsella kirjaa tarkemmin. Veriveljet, mutta kirjailijan nimi oli jotenkin outo. Gudmundur Andri Thorsson. Eikös sukunimen pitänyt alkaa A-kirjaimella? Olihan kirjailijan nimessä A, mutta jotenkin vaikutti oudolta. Luin kirjan takakannen ja totesin, että olin saanut väärän kirjan. Minulla kyllä oli puhelimen näytöllä oikean kirjailijan nimi, mutta kirjastovirkailija oli kuitenkin sekoittanut kirjat. Sattui vielä niin, että molemmat kirjat olivat varastokappaleita. Tein oikeasta kirjasta varauksen kirjastoon, jonka jälkeen menin taas kirjastoon. Tällä kertaa sain oikean kirjan käsiini. Väärän kirjan palautin lukematta, vaikka kenties sekin olisi ollut ihan luettava teos.
Elling ja Kjell Bjarne ovat sulkeneet laitoselämän oven takanaan ja muuttaneet oslolaiseen kerrostaloasuntoon. Aikamoinen paperisota piti kyllä käydä läpi, jotta miehet pääsivät asumaan yhdessä. Miehet ovat niin tottuneita toisiinsa, että yksin elämisestä ei olisi tullut mitään. Yhdessä asuminenkin tuo haasteita elämään. Miehet ovat arkoja. He eivät haluaisi lähteä asunnostaan minnekään, mutta sosiaalityöntekijä Frank vaatii, että miehet itsenäistyvät. Muuten he saattaisivat joutua uudestaan laitokseen. Puhelimen käyttöä pitää harjoitella. Se alkaa sujua. Ainakin kun soittelee seksilinjoille. Tosin puhelinlasku on aikamoinen. Kaupassakaan ei ole helppo käydä, eikä ravintolassa, eikä missään muuallakaan. Vähitellen miehet kuitenkin rohkaistuvat. Kun miesten elämään ilmestyy naapurin raskaana oleva nainen Reidun, on Kjell Bjarne mennyttä miestä. Ellingiä asia harmittaa, mutta hänkin löytää elämäänsä ihmisen. Alfonsin. Pian nelikko hitsautuu yhteen, eivätkä uudet asiat enää tunnu kauheasti pelottavan. Sitä paitsi Ellingillä on salaisuus.
Jos Ryhmäteatterin Elling oli huikea esitys, niin on tämä kirjakin uskomattoman hieno. Välillä sai nauraa maha kippurassa ja toisinaan piti kaivaa nenäliina esiin. Veriveljet on kirja ystävyydestä ja peloista sekä siitä, kuinka pelot selätetään. Ambjørnsenin musta huumori on purevaa. Asioita, joiden taustalla on vakavia asioita, mutta joille ei voi muuta kuin nauraa. Kirjailijalla on käsittämättömän loistava kyky ymmärtää asioiden kääntöpuolet. Pidän myös siitä, kuinka kirjailija on löytänyt tarinaansa yhteiskunnallisia ongelmakohtia.
En ikinä pääse perille, miksi olin osallisena tässä ihmeellisessä näytelmässä. Valoa ja varjoja. Merkillisiä ääniä. Ihmisiä joita tuli ja meni. Joskus olin vakuuttunut että kaikki oli täysin järjetöntä, vailla suuntaa ja tarkoitusta. Joskus taas, kuten nyt, painoin nöyrästi pääni. En nähnyt kudoksen kuviota mutta aavistin jonkin suuremman voiman, aavistin että olin osa kokonaisuutta, sellaista mikä oli elämää suurempaa. (s. 199)
Tarinan henkilöhahmot ovat houkuttelevia ja todella omaperäisiä. Elling, tietoinen omasta ylemmyydestään verrattuna Kjell Bjarneen. Kjell Bjarne, mies, joka tarttuu toimeen, kun paha tilanne sattuu päälle. Silloin ei ole aikaa arastella ja pelätä. Reidunin sydämellisyys näkyy jatkuvasti. Sitä paitsi hän tietää, mihin naisen käsi pystyy. Ainakin kodin järjestyksen ylläpitämiseen. Alfons osaa antaa hyviä neuvoja nuoremmilleen. Vanhat ihmiset ovat aina viisaita.
Veriveljet on Elling-sarjan toinen teos. Ensimmäinen osa on Tiputanssi. Ainakin oletan näin. Tosin tämä alkoi hieman häiritä, koska jossain mainittiin, että Elling-elokuva perustuisi kirjasarjan kolmanteen osaan. Oli miten oli, minua alkoi kiinnostaa sarjan ensimmäisen osan lukeminenkin.
Norjankielinen alkuteos Brødre i blodet on ilmestynyt vuonna 1996. Kirjan on suomentanut Katriina Savolainen.
Veriveljet on jollain tavoin hyvin inhimillinen kirja.
Sellainen kirja, jota suosittelen mielihyvin luettavaksi, jos kaipaa sellaista
lukemista, jossa on onnellinen loppu.
