10.8.2020

Tassulinnan Max 10 vuotta

Se on kuulkaas sellainen juttu, että sain kutsun Tassulinnan Maxin 10-vuotispäiville Lapualle. Moniko tällaisia kutsuja saa? Vastasin kutsuun kyllä, mutta viime metreillä oli peruttava. Syytä en nyt avaa sen enempää, koska se on varsin raivostuttava, enkä halua pilata Max-herran 10-vuotispäivää rutisemalla turhista. Maxin virallinen syntymäpäivä on siis vasta tänään 10.8.2020. 


Kuva © Tassulinnan emäntä
 

Mutta ei syytä huoleen. Max on nykyaikainen kissa, joten hän tiesi, etteivät kaikki kutsutut pääse paikalle, joten syntymäpäiväjuhlat järjestettiin myös etänä Zoomin kautta. Vähän kuin etäpalaveri, mutta miljoona kertaa kivempi juttu. 


Kuva © Tassulinnan emäntä
 

Ja kyllä kuulkaa kissaihmisiä ruudun takana olikin monta sekä tietysti monta upeaa kissaa kävi esittäytymässä. Max oli tietysti mukana menossa, vaikka hänellä alkoikin olla päiväuniaika. Myös Pepsi vilahti näyttäytymässä. Entä esiintyikö meidän Herra Karvajalka eli Manni? Ei oikeastaan. Olin ottanut läppärin makuuhuoneeseen, jotta saisin rauhassa kohottaa Pepsi Max -lasillisen Maxille. Herra Karvajalka seurasi minua sinne jo aikaisemmin, koska avasin yhden postipaketin. Paketissa oli mukavan rapiseva käärepaperi. Herra Karvajalka sammui käärepaperin alle ja hänen osaltaan syntymäpäiväjuhlat menivät ohi. Vai pitääkö ajatella, että hän juhli jo etukäteen niin rankasti, että uni vei voiton? 


 

Lähetimme Herra Karvajalan kanssa Maxille pienen lahjapaketin, mutta laitoimme myös Alajärven Tassutiimille pienen lahjoituksen kissakavereiden avustamiseksi, koska Max oli tällaista toivonut. Hieno ele Maxilta ajatella tällaista. 


Kuva © Tassulinnan emäntä
 

Tästä tulikin mieleeni, että jos sinäkin haluat muistaa Maxia, niin tee sinäkin lahjoitus Alajärven Tassutiimille. Tilinumero on FI67 4108 0011 4665 16. Viestiksi lahjoitukseen voit laittaa "Max 10". (Alajärven tassutiimillä on voimassa oleva rahankeräyslupa RA/2020/125 - 12.2.2020-31.12.2020). Pienikin summa auttaa kodittomia ja hädänalaisia kissoja. 

Vielä kerran onnea suurenmoiselle Maxille! 💖

4 kommenttia:

  1. Ihanan jutut olet kirjoittanut! Harmi ettet päässyt mukaan, mutta hyvä että pääsit mukaan etäjuhlille kiva kissatäti. Ja kiitos kaikille, jotka osallistuu lahjaani! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin ihana Max, että ilman muuta tällaiseen on osallistuttava, vaikka etänä. <3

      Poista
  2. Ihanat te kaikki, emännät ja pörröiset. Mahtavat synskäjuhlat ja kun hoitui etänäkin. Harmi ettet päässyt paikkalle, mutta onneksi juhlahumuun pääsit mukaan.

    Oikein sydämellistä viikon jatkoa Mannilainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassulinna pisti kyllä parastaan, kun tuollaiset hienot synttärikemut järjesti.

      Ihanaa viikkoa sinullekin Tiia. <3

      Poista