16.8.2020

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden ensi-iltoja

Korona on sekoittanut kaiken. Keväällä teatterit suljettiin koronan takia ja nyt saa jännittää, kuinka käy tulevalle näytäntökaudelle. Helsingin Kaupunginteatterissa ollaan kuitenkin toiveikkaalla päällä. Syksyksi on tulossa upeita teatteriesityksiä. Lisäksi katsojien ja henkilöstön turvallisuudesta huolehditaan. 

Vaikka Pieni merenneito jatkaa vielä syksyllä ohjelmistossa, on syksyn musikaalipanostus ehdottomasti Päiväni murmelina (Groundhog Day, 2016), joka saa ensi-iltansa 3.9.2020 suurella näyttämöllä. Monelle elokuva on tuttu, mutta varsin mielenkiintoista on se, kuinka musikaali on totetutettu. Kertomuksessahan säämies jumittuu pikkukaupunkiin, jossa elää samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, joka kertoikin, että kun musikaalista tehtiin päätös puolitoista vuotta sitten, ei osattu arvata, kuinka ajankohtainen musikaali olisi nyt. Päärooleissa ovat Lari Halme ja Maria Lund. Avajaisissa nähty kohtaus on lupauksia täynnä.


Teatterijohtaja Kari Arffman esittelee syksyn ensi-illat
Kuva © Riikka Kiviaho


Lapsille ja lapsenmielisille on luvassa kotimaisesta lastenkirjallisuudesta tutut Tatu ja Patu. Musiikkinäytelmässä Tatu ja Patu Helsingissä nähdään päärooleissa Antti Timonen ja Paavo Kääriäinen. Ensi-ilta on 26.11.2020, joten toivon sydämestäni, että koronan toinen aalto on jo siinä vaiheessa ohitettu, jotta mahdollisimman moni pääsisi näkemään nämä huikeat veljekset. 

Yksi näytelmä, jonka itse haluaisin ehdottomasti nähdä, on Toinen pullo cavaa, joka on jatkoa näytelmälle Pullo cavaa ja aurinkoa. Ihanat aikuiset naiset Heidi Herala, Aino Seppo, Jaana Saarinen ja Eija Vilpas pääsevät taas vauhtiin Arena-näyttämöllä. Joku voisi sanoa, miksi pitää tehdä jatkoesityksiä. Siksi, että lämminhenkisiä näytelmiä tarvitaan aina. Ainakin minä tarvitsen. Näytelmän ensi-ilta on 10.9.2020.


Päiväni murmelina
Kuva © Riikka Kiviaho

Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut yhtään Anneli Kannon kirjaa, vaikka kyllä jokaisen kirjabloggaajan pitäisi olla. Olen vain miettinyt, onko kirjailija sukua Kannon mummalle ja paapalle, jotka asuivat isovanhempieni naapurissa Ilmajoella. Oli miten oli, niin suosikkiohjaajani Lauri Maijala on ohjannut ja sovittanut Anneli Kannon kirjoittamasta materiaalista näytelmän Punaorvot. Näytelmä kertoo sisällissodan jälkeisen ajan perhetragediasta, jossa helsinkiläinen äiti joutuu lähettämään lapsensa Pohjanmaalle sijoitusperheisiin. Minua itkettää jo nyt, vaikka ensi-ilta on vasta 2.9.2020.

Vain parasta minulle on kiinnostava uutuus. Saman illan aikana kolme pienoisnäytelmää kolmen kotimaisen kirjailijan käsistä lähtöisin. Sofi Oksasen Rakastan sinua jo nyt, Elina Snickerin Itku vieraalle sekä Maija Vilkkumaan Merisää. Näytelmien tyylilajit vaihtelevat, mutta niitä yhdistävät teemat omannäköisen elämän elämisestä, äitiydestä ja itsekkyydestä. Ensi-iltakokonaisuus on 27.10.2020.


Samuel Harjanne kertoo musikaalista Päiväni murmelina
Kuva © Riikka Kiviaho


Pitäisikö erota vai pysyä yhdessä? Moni miettii tätä. Ennen päätöstä kannattaa käydä katsomassa Studio Pasilassa näytelmä Illallinen ystävien kesken (Dinner With Friends, 1998). Pulizer-palkittu komedia laittaa varmasti miettimään oman parisuhteen tilaa sekä suhdetta eronneisiin ystäviin. Näyttämöllä nähdään Risto Kaskilahti, Pihla Penttinen, Carl-Kristian Rundman ja Ursula Salo. Näytelmä saa ensi-iltansa 16.9.2020. 

Koronaepidemian takia keväällä peruuntui Helsinki Dance Companyn ja Carl Knif Companyn yhteinen tanssiteos Kaksivärinen fuuga. Teos on liikkeellinen tutkielman musiikin ja tanssin ikiaikaisesta suhteesta. Ensi-ilta Studio Pasilassa 12.10.2020.


Päiväni murmelina
Kuva © Riikka Kiviaho


Yleisön pyynnöstä Helsingin Kaupunginteatterin ja ShedHelsingin yhteisproduktio Metsän joulu saa uusintaensi-iltansa 9.12.2020. Heikki Sankarin ohjaamassa musikaalissa Studio Pasilan näyttämölle nousee lähes sata 9-19-vuotiasta lasta ja nuorta. 

Lilla Teaternin syksyn ensi-illat ovat Män kan inte våldtas, joka perustuu Märta Tikkasen romaaniin Miestä ei voi raiskata sekä Broadway-musikaali Once. Lillanin esitykset tekstitetään suomeksi. 

Näiden lisäksi Helsingin Kaupunginteatterin näyttämöillä nähdään vierailuesityksiä. Lisäksi muutama vanhempi näytelmä jatkaa esityksiään. Yleisötapahtumissa jatkuvat Kahvilla kirjailijan kanssa -tilaisuudet.


Päiväni murmelina
Kuva © Riikka Kiviaho

Moni varmaan pähkäilee, uskaltaako teatteriin mennä. Sitä kannattaa tietysti miettiä, eikä ainakaan silloin pidä lähteä liikkeelle, jos tuntee itsensä hiemankaan sairaaksi. Helsingin Kaupunginteatteri sijoittaa katsojat katsomoon turvavälein. Lisäksi katsomon ovet avataan jo 25 minuuttia ennen esitystä, jotta vältytään ruuhkilta. Helsingin Kaupunginteatteri suosittelee kasvomaskien käyttöä. Kaikilla aulapalvelun työntekijöillä on käytössään visiiri tai kasvomaski. Käsidesi on käytössä useissa eri paikoissa. Kannattaa lukea Turvallisesti teatteriin -ohjeet ennen teatteriin menoa. 

Toivotaan, että koronan toisen aallon eteneminen saataisiin kuriin ja teatterit saisivat jatkaa toimintaansa suhteellisen normaalisti. Henkinen ravinto on ainakin itselleni se, jota kaipasin kevään korona-aikana hurjan paljon. 

Postauksessa käytetyt kuvat ovat ihanan Riikka Kiviahon ottamia kuvia. Ethän lainaa niitä ilman lupaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti