Teatterissa: Sapiens

Miltä kuulostaisi luontodokumentti ihmisestä Jarmo Heikkisen kertomana? Nyt se on mahdollista nähdä ja kokea. Nimittäin Kansallisteatterissa, joka on ottanut ohjelmistoonsa Yuval Noah Hararin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia -teoksen pohjalta tehdyn näytelmän Sapiens. Kuinka tietokirja sitten voi toimia näyttämöllä? Hyvin, kunhan heittää romukoppaan ajatukset perinteisestä teatterista.

Sapiens

Kansallisteatteri

Kuva © Katri Naukkarinen

Näytelmän alkaessa katsoja voi hieman hämmentyä nähdessään näyttämöllä joukon ihmisiltä ja ehkä hieman apinoiltakin näyttäviä tyyppejä. Kaikki kuitenkin selviää, kun antaa Jarmo Heikkisen sanojen pureutua alitajuntaan. Kyse on Homo-suvun edustajista. Niin samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia. Kertomisen edetessä alkaa katsojalle selvitä, miksi Homo sapiens eli ihminen ainoana Homo-suvun edustajana selvisi hengissä.

Tiesin teatteriin tullessani, että näyttelijöillä olisivat maskit kasvoillaan. Silti se hämmästytti, kun alkuihmiset muuttuivat maanviljelijöiksi. Tämä on kuitenkin yksi tapa WAUHAUS-kollektiiville, joka on mukana Sapiens -produktiossa, tehdä esityksiä. Maskit peittävät näyttelijöiden kasvot niin, ettei heitä välttämättä tunnista. Ei heitä tunnista myöskään äänestä, koska näyttelijät eivät puhu. Jarmo Heikkinen on äänessä. Se jäi kuitenkin mietityttämään, kuinka näyttelijät pystyivät pitämään maskeja kasvoillaan? Eikö sellainen silikonimaski ole hiostava?

Sapiens

Kansallisteatteri

Kuva © Katri Naukkarinen

Koska ollaan luontodokumentin äärellä, hyppäävät kohtaukset hetkessä toiseen. Yleensä hetki pysähdytään yhden kohtauksen, jota itse kuvailisin sanalla kuvaelman, äärellä. Kuvaelma tulee mieleen siksi, että kohtauksille on tyypillistä lasinen, suljettu vitriini, jonne kulloisenkin kohtauksen ihmiset asettuvat tai ainakin osa heistä. Ihmiset asettuvat vitriiniin vahanukkemaisiin asentoihin, jossa maskit lisäävät tunnelmaa entisestään. Näistä kuvaelmista tulee tunne, että olisin jossain museossa tuijottamassa historiallisia esi-isiäni ja -äitejäni. Niin, ja olihan siellä näyttämöllä oikeastikin museovieras pällistelemässä vitriinejä (Ilja Peltonen).

Pidin siitä, kuinka kohtauksissa ajaudutaan eräänlaiseen pysähtyneisyyteen, kunnes yhtäkkiä jostain tulee jotain yllättävää. Yleensä tässä vaiheessa ihminen on keksinyt jotain uutta ja mullistavaa. Nykyihmiselle ehkä aivan tavanomaisia ja päivittäisiä keksintöjä, mutta kun ajattelee asiaa suuremmassa mittakaavassa, niin ei voi muuta ajatella kuin, että ihminen on älykäs eläin. Tosin kaikki keksinnöt eivät ole onnea ja sopusointua maapallolle tuoneet.

Sapiens

Kansallisteatteri

Kuva © Katri Naukkarinen

Ydinpommin kuvaukseen olisi ollut helppo päättää näytelmä, koska kohtaus on mykistävä ja järkyttävä. Se ei kuitenkaan olisi ollut oikein, koska paljon on tapahtunut sen jälkeenkin. Elämä on jatkunut. Tietokoneet, kännykät ja internet ovat vallanneet maailman. Aivan esityksen lopussa on kohtaus, jossa simpanssi on tuijottamassa lasivitriiniä, jonka sisällä on kännykässä kiinni oleva Homo sapiens. Tämä on nerokkaasti oivallettu ja toteutettu kuvaus.

Sapiens on täynnä hienoja ja hyvin tehtyjä kohtauksia. Erilaiset ihmislajit ovat uskomattoman taitavasti tehtyjä. Ulostyöntyvät otsat ja karvaisuus. Aivan kuin Kansallisteatterin suurelle näyttämölle olisi oikeasti jostain kaivettu tällaisia hahmoja. Maanviljelyn kehittyminen oli upeasti luotu kohtaus. Vehnäpeltojen kasvaminen näyttämölle oli jotain käsittämättömän kaunista ja erilaista. Loppupuolen laskeutuvat maisemaverhot ovat myös uskomatonta nähtävää. Järkyttävästä muovikrääsästä päädytään puhtaaseen vuoristometsään. Tästä tuli sellainen tunne, oltaisiinko nyt sen äärellä, että ihminen on ymmärtänyt, kuinka tärkeää meille on puhdas luonto. Toivon niin.

Sapiens

Kansallisteatteri

Kuva © Katri Naukkarinen

Minulla oli keväällä ilo kuulla Sapiensin käsikirjoittajan Minna Leinon ja ohjaaja Anni Kleinin ajatuksia näytelmästä. Siinä vaiheessa oltiin vielä melko alussa. Hararin kirjaa oli luettu rivi riviltä ja tehty rajauksia näytelmään otettavista asioista ja käsikirjoitus oli valmis. Selvää oli tietysti se, että Homo sapiens on eläin, joka kohotti itsensä vähitellen Jumalaksi. Homo sapiensilla on myös kyky kertoa tarinoita. Leino ja Klein tiivistivätkin erinomaisesti, että näytelmä on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista.

Sapiensiin on koottu mielestäni kattava otos Hararin kirjasta. Ei mitään liikaa, mutta ei liian vähääkään. Sapiens on todella erilainen teatterikokemus. Voi olla, että joillekin on liian vaativa näytelmä, mutta niille, jotka uskaltautuvat hypätä luontodokumentin vietäväksi, näytelmä on varmasti hieno kokemus.

Sapiens sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä keskiviikkona 11.9.2019.

Alkuperäisteos Sapiens. A Brief History of Humankind: Yuval Noah Harari

Alkuperäisteoksen suomennos: Jaana Iso-Markku

Kertoja: Jarmo Heikkinen

Rooleissa: Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen ja Juha Varis

Ohjaus ja koreografia: Anni Klein ja Jarkko Partanen

Sovitus ja esityksen käsikirjoitus: Minna Leino

Lavastus: Samuli Laine

Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas

Valosuunnittelu: Jani-Matti Salo

Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen

Alkuperäisen musiikin sävellys: Tomi Pekkola ja Jussi Matikainen

Naamioinnin suunnittelu: Minttu Minkkinen

Naamioiden ja tarpeiston suunnittelu: Sanna Sucksdorff

Englanninkielinen tekstitys: Kayleigh Töyrä

Ohjaajien assistentit: Maia Häkli ja Salla Loper

Yhteistyössä: Kansallisteatteri, W A U H A U S ja Zodiak ‒ Uuden tanssin keskus

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.