1.1.2019

Vesitornin vuosi 2018


Palailen vielä viime vuoteen muutamaan otteeseen lähinnä kirjojen ja teatterin kautta. Postauksia, joita en sitten viime vuonna ehtinytkään kirjoittaa. Tämäkin piti tehdä heti joulukuun alkupuolelle, mutta mitä vielä. En tehnyt. Teen nyt.

Meillä on piharakennuksena vanha vesitorni tai ei se meidän pihalla ole, mutta ihan viereisellä tontilla seisoo. Siellä me yleensä Herra Karvajalan kanssa ulkoilemme. Hyvät ovat myyräkannat ja puppeleitakin näkyy. Näkyy myös monta muuta pienempää kiusaa etenkin kesällä. Lehtokotilot. Yök. Punkit. Yök. Ukkoetanat. Yök nekin, vaikka ovatkin harmittomia. Kuvasin vuoden ajan aina kuukauden ensimmäisenä päivänä vesitornin koko komeudessaan. Myönnän. Elo- ja syyskuun tornit kuvasin vasta toisena päivänä. En muista syytä, miksi näin tein. Olin ehkä jossain riennossa. Kellonaikakin on suunnilleen aina sama. Illalla kuudelta tai kello kahdeksantoista, jos joku näin asian haluaa ilmaista. Niin, ja kuvasinhan minä vesitornia myös vuonna 2017.

Annetaan kuvien taas puhua puolestaan. Kännykkäkameralla otettuja. Ei mitään studiolaatua, etenkään, jos Herra Karvajalka on vetänyt samaan aikaan fleksiä liikkeelle. Ja vaihtuipa kamerakin keskellä kautta. Syyskuusta lähtien on kännykkä ollut uusi, joten kuvistakin tuli hieman erilaisia.


Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Nyt kun katselen kuvia, niin lunta riitti vielä huhtikuussa. Toukokuu puolestaan alkoi sateisena. Sen jälkeen kelit paranivat. Sinistä taivasta kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa ja syyskuussa. Oikeastaan myös lokakuussa, vaikka silloin olikin jo selkeästi syksyä ilmassa.

Tällaisten kuvasarjojen tekeminen on hauskaa. Arvatkaa napsuiko kännykkäkamera tänä iltana?

4 kommenttia:

  1. Ihana pihavalo! Mekin asuimme vuosia sitten (Pepsin ja Maxin pentuvaiheen) vesitornin vieressä; ei tarvinnut omia valoja pihalla pitää 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesitornissa on puolensa. Ei ole ihan heti vaaraa, että joku rakentaa asuintalon vesitornin tontille. :) Lapsena pelkäsin kyseistä vesitornin mäkeä. Vesitornia ympäröi tuuhea havupuumetsä, joka pelotti pientä koululaista.

      Poista
  2. Onpa hurja vesitorni, vähän pelottava. Oletko asunut aina siinä saman vesitornin lähellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen niin tottunut vesitorniin, ettei pelota yhtään. :) Ymmärrän kyllä hyvin, kuinka toiset ihmiset saattavat kammoksua vesitorneja. Onhan ne aikamoisia rakennuksia.

      Kouluikäiseestä lähtien olen asunut Kerava-Tuusula-akselilla. Viimeiset kymmenen vuotta aivan vesitornin vieressä. Ala-asteikäisenä asuimme noin 2,5 kilometrin päässä vesitornista, mutta koulumatka sivusi vesitornia ympäröivää metsää, ja silloin pelotti.

      Poista