11.11.2017

Karin Slaughter: Hyvä tytär

Kustantaja lähetti minulle lokakuussa ihanan lukupaketin. Mukana oli Karin Slaughterin Hyvä tytär (HarperCollins Nordic, 2017). Englanninkielinen alkuteos The Good Daughter on niin ikään ilmestynyt tänä vuonna. Virpi Kuusela on vastannut kirjan suomennoksesta. En ole aiemmin lukenut Slaughterin teoksia, joten tartuin ihanan paksuun kirjaan innolla.

Hyvän tyttären tapahtumat liikkuvat kahdessa eri aikakaudessa. Toisessa eletään nykyaikaa ja toisessa siirrytään muistoissa kaksikymmentäkahdeksan vuotta taaksepäin. Charlotte eli tuttavallisemmin Charlie työskentelee kotikaupungissaan Pikevillessa asianajajana. Charlien yhden yön suhde muuttuu painajaiseksi silmänräpäyksessä. Hän joutuu keskelle murhenäytelmää, kuten hänelle tapahtui kaksikymmentäkahdeksan vuotta aikaisemminkin.

Charlien isosisko Samantha eli Sam on hyvin menestyvä patenttilakimies, joka asuu New Yorkissa. Sisarusten välit eivät ole kunnossa, koska heillä on raskas yhteinen historia. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta aikaisemmin tytöt olivat nuoria murrosikäisiä tyttöjä. Heidän kotiinsa hyökkäsi kaksi miestä aseilla uhaten. Rytäkässä sisarusten äiti tapettiin raa’asti ja tytöt vietiin metsään. Sam loukkaantui tapahtumien aikana vakavasti. Charlie juoksi karkuun, mutta mitä oikeastaan tapahtui ja miksi Charlie haluaa Samin takaisin entiseen kotikaupunkiin. Syynä ei voi olla ainoastaan se, että sisarusten asianajajaisää on puukotettu.

Slaughterin dekkarissa on alusta lähtien jännitettä ilmassa, eikä mennyt pitkään, kun alkoi tapahtua kauheita. Todella kamalia asioita. Kauheudesta huolimatta ei kirjaa kyllä helposti malttanut laskea käsistään. Tähän täytyy muuten sen verran mainita, että mielestäni suomentajan taituruus näkyy esimerkiksi tällaisissa seikoissa, että kirjaan saadaan tietty tunnetila. Vaikka kirjassa elettiin kahdessa eri aikakaudessa, ei se haitannut lukemista, vaan aikakausien tapahtumat tukivat toisiaan ja antoivat lukijalle ymmärryksen, mistä oikeastaan oli kyse. Kirjan henkilöiden luonteet tulevat kirjassa hyvin esiin. Samin ja Charlien erilaisuudet lähestulkoon korostuvat kirjaa lukiessa. Pidin myös siitä, että vaikka kirja oli paksu, ja jo alussa alkoi tapahtua, ei kirja lässähtänyt loppua kohti. Kirjassa on aivan loppumetreille asti jännitettävää ja ehkä hieman pelättävääkin.

Kirjassa on monta teemaa. Perheen hajoaminen, koulusurma, pedofilia, hyväuskoisen henkilön harhautus, virkamiehen virheet. Traagisia teemoja kaikki, ja vaikka teemoja onkin useita, eivät ne himmennä kirjan loistokkuutta. Slaughter on hienosti tuonut jokaisesta teemasta kirjaan jotakin, vaikka selkeästi kärkeen nouseekin perheen hajoaminen ja sitä seuraavat ongelmat. Pidin etenkin siitä, että kirjassa ruodittiin paljon Samin ja Charlien suhdetta, vaikka kirja selkeästi onkin luokiteltavissa jännityskirjallisuuden pariin.

Olen nyt jakanut postauksissani muutamia joululahjavinkkejä ja tässä on taas yksi. Mahtava kirja dekkareiden ystävälle. Kannattaa lukea myös, jos pitää paksuista kirjoista, joissa riittää sivuja.

Kiitokset kirjasta lähtevät kustantajalle.




4 kommenttia:

  1. Hyvä tytär on jämäkkä ulkonäöltään, mutta sisältää sellaisen psykologisen trillerin, että oksat pois. Kirja on luettava heti. Olen Slaughter-fani ja seurannut hänen sarjojaan. Tämä kirja on jälleen yksittäinen trilleri sarjakirjojen välissä, mutta todella hyvä sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin psykologinen trilleri, joka ei jätä rauhaan. Kiva, että minulle osui ensikertalaisena slaughteristina tällainen yksittäinen trilleri, etten taas aloittanut jotain sarjaa keskeltä tai lopusta. :)

      Poista
  2. Kuulostaa lupaavalta, että jännite säilyy alusta loppuun! Joskus trillerin tai dekkarin alkukin voi olla pitkään laahaava ennen kuin alkaa tapahtua. Minusta pitää tapahtua koko ajan!! Pidetään siis tämä kirja mielessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa kyllä tapahtuu koko ajan. Jossain vaiheessa ajattelin, oliko tämä tässä, mutta sitten taas rymähti. Myös kirjan loppu on hyvin yllättävä. :)

      Poista