14.6.2017

Alppiruusujen lumoissa

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Siis ainakin, jos suuntaat askeleesi Helsinkiin ja Haagan Alppiruusupuistoon. Miehellä, joka täällä asuu, oli menoa Haagaan, joten tungin itseni mukaan opaskoiraksi. Mies ja julkiset liikennevälineet eivät vain mahdu samaan muottiin. Ajattelin, että pääsen helpommalla, kun minun ei tarvitse töistä käsin opastaa miestä perille. Selvittäessäni julkisten liikennevälineiden aikatauluja, huomasin, että määränpäämme on hyvin lähellä Haagan Alppiruusupuistoa. Muutamilla sanankäänteillä sain miehen innostumaan puistoretkestä. Idean Alppiruusupuistosta sain Pinkit korkokengät -blogin Maijun postauksesta. Olin kyllä kuullut puistosta pari vuotta aikaisemmin äidiltänikin, joten puiston olemassaolon tiesin, mutta en ollut siellä koskaan vieraillut. 


Haagan Alppiruusupuiston vanhimmat alppiruusut on istutettu vuonna 1975. Puisto on yleisölle avoin, mutta siellä toimii myös yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Itse asiassa alue on perustettu aikoinaan Helsingin kaupungin rakennusviraston ja yliopiston yhteistyönä. Tarkoituksena on ollut jalostaa Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.


Alppiruusujen lisäksi puistossa on oma alue atsaleoille. Atsalea-alue on perustettu vuonna 1996, kun puistoa on laajennettu. Atsaleat kukkivat hieman aikaisemmin kuin alppiruusut. Meidän vierailulla atsaleat olivat jo osin pudottaneet kukkiaan, mutta oli siellä edelleen todella kaunista katseltavaa. Sen sijaan alppiruusut kukoistivat. Jestas, sitä kukkaloistoa! Nyt antaa kuvien puhua puolestaan, vaikka hieman harmittaa kuvien taso.





Alppiruusupuusta voi löytää linnunpesänkin.







Mielestäni Alppiruusupuisto on salainen helmi, jonka olemassaolosta moni ei tiedä. Itse koin puistoretken virkistävänä ja satumaisena. Aivan kuin olisi ollut jossain satumaailmassa, eikä Suomen pääkaupungissa. Metsä täynnä toinen toistaan kauniimpia alppiruusuja ja atsaleoja. Enpä tiennyt sitäkään, että alppiruusut voivat kasvaa monen metrin korkuisiksi puiksi. Aivan mieletön päiväretki. Kaiken lisäksi tämä huvi on ilmaista. Puistossa on myös levähdyspaikkoja, joten omat eväät mukaan.

Haagan Alppiruusupuistoon kannattaa mennä nyt, eikä kuukauden kuluttua. Alppiruusujen kukoistus on parhaimmillaan. Oletko sinä käynyt tutustumassa Haagan Alppiruusupuistoon?


4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Tuolla olisi ihana joskus käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun tulet Helsinkiin alkukesästä, niin käy ehdottomasti tutustumassa puistoon. Kukkaloisto on ihmeellinen.

      Poista
  2. Mekin käytiin juhanuspäivänä. Aivan huikea paikka. Suorsttelen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun ihmiset alkavat löytämään tämän ihanuuden. Uskon, että tästä tulee ainakin minulle ja miehelle jokavuotinen retkikohde.

      Poista