4.2.2016

Teatterissa: Luonnon laki

Yrittäminen kannattaa. Ainakin, jos tarjolla on superedullinen kultaposselippu. Tällaisen onnistuin saamaan Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmään Luonnon laki. Esitys, jonka kävin katsomassa oli maanantaina 1. helmikuuta Pengerkadun näyttämöllä. Luonnon laki pohjautuu Kari Hotakaisen samannimiseen kirjaan, jonka olemme lukupiirissä lukeneet syksyllä 2014. Oli siis mielenkiintoista nähdä teos näyttämölle vietynä. Luonnon lain kantaesitys oli 27. tammikuuta kuluvaa vuotta eli varsin tuoreesta näytelmästä on siis kyse. 

Näytelmän dramatisoinnin on tehnyt Sami Keski-Vähälä ja ohjauksen Milko Lehto. Rooleissa ovat Pertti Sveholm, Iikka Forss, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Matti Leino, Matti Olavi Ranin, Leena Rapola, Matti Rasila, Ursula Salo ja Marjut Toivanen. Lavastuksesta on vastannut Janne Siltavuori ja puvuista Riitta Röpelinen. Valosuunnittelu on Mika Ijäksen käsialaa ja äänisuunnittelu Maura Korhosen. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Tuula Kuittinen. Koreografia on Sari Haapamäen suunnittelemaa.

Matti Rasila, Pertti Sveholm, Leena Rapola, Matti Leino, Sanna-June Hyde
Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri



Luonnon laissa maalämpöyrittäjä Rautala (Pertti Sveholm) joutuu auto-onnettomuuden seurauksena sairaalaan sänkypotilaaksi. Alkaa viikkojen ja kuukausien toipuminen ja kuntoutus. Tämä ei ole helppoa yksityisyrittäjälle, jonka elanto on siitä kiinni, paljonko töitä jaksaa tehdä. Huonetoveriksi Rautala saa Sierra Leonesta Ruotsin kautta Suomeen kotiutuneen Badun (Matti Leino). Sairaanhoitaja Laura (Ursula Salo) käskyttää Rautalaa, eikä helly miehen vaikerrellessa oloaan. Ei ole helppoa suomalaisella miehellä, joka vierastaa kaikkea tällaista. Lisäksi Rautala käy ainaista kinastelua tyttärensä Miran (Sanna-June Hyde) kanssa. Tyttären elämänkatsomus on vihreä ja isän konservatiivinen. Myös isän verojen kiertäminen käy tyttären luonnon päälle. Molemmilla on kuitenkin huoli toisistaan. Isällä tyttärensä raskaudesta ja tyttärellä isänsä kuntoutumisesta. Rautalaa huolettavat myös iäkkäät vanhemmat (Marjut Toivanen ja Matti Rasila). Kun menon on hetkeksi pysähdyttävä, on aikaa ajatella kaikkea mahdollista. Kuka tämän kaiken maksaa? Leikkaaja (Matti Olavi Ranin) käy kertomassa Rautalalle tasaisin väliajoin kammottavia budjettilukuja. Mies on oikea painajainen.

Pertti Sveholmin valinta Rautalan rooliin on napakymppi. Mies on juuri niin todellinen miehenkuvatus sairaalavuoteessa kuin vain voi kuvitella. Valitusta ja vaikerrusta. Myötätunnon kerjäämistä ja avun anelua. Sveholm osaa esittää roolinsa uskottavan surkealla naamalla. Matti Leino puolestaan vetää hienosti sekä Badun että Kuoleman roolit. Jollain tavoin en kuitenkaan olisi uskonut, että sympaattinen Badu olisi voinut sekaantua hämäräbisneksiin. Sanna-June Hyden monipuolisuutta näyttelijänä on vain ihailtava. Nainen vaihtaa roolia viimeisillään raskaana ja huolia täynnä olevasta naisesta topakkaan fysioterapeuttiin hetkessä. Entä sitten Ursula Salo? Kuinka naiselle onkin voinut löytyä niin täydellinen rooli kuin salaa siivouskomerossa Megadethiä kuunteleva sairaanhoitaja. Nainen on kuin napattu oikean sairaalan vuodeosastolta. Ammattitaitoinen sairaanhoitaja, joka osaa olla myötätuntoinen, mutta myös hyvin tiukka. Joskus vain voi hoitajankin mittalasi täyttyä ja sen Salo osaa esittää hyvin pelottavasti.

Pertti Sveholm
Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Rautalan äitiä näytelevä Marjut Toivanen on uskomaton tapaus. Aivan kuin nainen olisi nostettu jostain pirtin pimennosta lavalle. Matti Rasila puolestaan Rautalan isänä on hössöttävä ja huolehtiva. Tällaista teatteria katsoessa voi vain ihmetellä, kuinka taitavia näyttelijät osaavat olla. Eläytymiskyvyn täytyy olla todella kohdillaan. Luonnon laissa on kaiken kaikkiaan kova näyttelijäkaarti näyttämöllä.

Näytelmä on mielestäni sekoitus tragikoomisuutta ja parodiaa. Luonnon laki on täysin käsittämätöntä menoa lavalla. Välillä ollaan sairaalahuoneessa, jonka katto vuotaa vettä. Seuraavassa hetkessä lavan valtaakin Village People musiikkiesityksineen. Kammottava Kuolema vierailee lavalla myös. Lähes kaikilla näyttelijöillä on näytelmässä useampi rooli. Roolit vaihtuvat vauhdilla, eikä katsojaa taatusti piinaa pitkäveteisyys. Näytelmä on hauska, vaikka vakavista asioista onkin kyse.

Näytelmän lavastus ja puvustus on saatu pelaamaan hyvin yhteen. Suurin osa tapahtumista tapahtuu sairaalahuoneessa, mutta tila on osattu hyödyntää siten, että välillä esimerkiksi piipahdetaan Rautalan vanhempien luona tai sairaalan tupakkapaikalla. Näytelmässä on myös hyödynnetty vettä yhtenä näyttämöelementtinä. Itse olisin ehkä tykännyt hieman vähäisemmästä vesimäärästä. Äänet ja valaistus ovat myös aina näytelmän kohtaukseen sopivia. Musiikkiesitysten koreografiat olivat mielestäni näytelmään luontevasti istuvia. Ei jäänyt kuvaa, miksi tällaisia kuvioita on keskelle näytelmää tuotu.

Marjut Toivanen ja Matti Rasila
Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Luonnon laki on hykerryttävän hauska, mutta siinä on taustalla paljon asioita, jotka laittavat katsojan miettimään. Näytelmä antaa melko realistisen kuvan terveydenhuoltomme tilasta. Yhteiskunnan rahahanoja suljetaan, jolloin terveydenhuollon henkilöstö joutuu entistä tiukemmalle ja potilaat sysätään koteihinsa alta aikayksikön. Luonnon laissa esittäytyy kolme sukupolvea, joka on myös oiva esimerkki siitä, kuinka maailma muuttuu. Jokaisella sukupolvella on omat kotkotuksensa, joita puolustetaan henkeen ja vereen.

Täytyy myöntää, että vaikka olen lukenut Luonnon lain kirjana, ei näytelmä kalpene kirjan rinnalla. Luonnon laki kannattaa ilman muuta mennä katsomaan, jos haluaa mukavan irtioton arkeen, vaikka aiheet näytelmän taustalla rankkoja ovatkin.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.


2 kommenttia:

  1. Luvattoman kauan omasta tetterikäynnistä ja aina on yhtä mahtavaa. Livenäytelmä, kuten livekonsertitkin ovat vaan niin eri asia, kuin vaikkapa valkokangas.

    Oikein mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Livekonsertti tai livenäytelmä on aina omanlaisensa elämys. Peukutan tällaisia.

      Ihanaa viikkoa sinullekin! <3

      Poista