15.3.2016

Deluxe PrimaCat – Fiksu vaihto

Herra Karvajalka ehti jo postatakin yhdestä jännittävästä paketista, jonka postista kotiin raahasin. Kissamme pääsi siis mukaan Deluxe PrimaCatin Fiksu vaihto –kampanjaan. Kampanjan tarkoitus on vaihtaa kissan ruokavalio lihaisampaan vaihtoehtoon Deluxe PrimaCatin tuotteilla. Kotiin tuodun paketin sisältö olikin varsin runsas. Ruokaa tuntui olevan yllin kyllin.



Deluxe PrimaCatin ruokien pääraaka-aine on aina liha tai kala. Ruoissa ei ole vehnää eikä lisättyä sokeria. Deluxe PrimaCat -tuotteita on kolmenlaisia: annospussit, annosateriat ja täysravinnot (kuivamuonat). Makuvaihtoehtoja on useita erilaisia.

Deluxe PrimaCat -annospussien lihapitoisuus on jopa 75 %. Lihan tai kalan lisäksi mukana on pieni määrä riisiä sekä kissan tarvitsemaa vettä. Annosateriat ovat samettisia pateita, jotka sisältävät reilusti lihaa tai kalaa sekä vettä. Annosateriat ovat täysin viljattomia. Täysravinnot eli kuivamuonat sisältävät jopa 50 % lihaa. Kuivamuonat sisältävät monipuolisesti kissan tarvitsemia vitamiineja, omega-3 ja 6-rasvahappoja sekä kuituja.


Kuinka sitten vaihtaa kissanruoka uuteen tuotteeseen? Kissathan ovat tunnetusti melkoisen nirsoja tai epäluuloisia uutta ruokaa kohtaan. Pienillä askelilla voidaan kuitenkin edetä kohti voittoa.

1. Aluksi kissalle tarjotaan parin päivän ajan pieni annos uutta ruokaa omassa kupissaan vanhan ruoan rinnalla. Tällä tavoin kissa tottuu uuden ruoan tuoksuun ja saa maistaa uutta murkinaa halutessaan.

2. Seuraavaksi sekoitetaan uutta ja vanhaa ruokaa samaan kuppiin. Aluksi ruokaa laitetaan noin 1/5 ja lisätään uuden ruoan määrää asteittain seuraavina päivinä.

3. Noin viikon kuluttua kissalle voi tarjota kokonaan uutta ruokaa, jos kissa on oppinut syömään uutta ruokaa vanhan ruoan kanssa. Joillakin kissoilla totuttelu vie pidemmän aikaa. Tällöin jatketaan sekoituksen tarjoamista ja tarjotaan täysin uutta ruokaa vasta myöhemmin uudelleen.

4. Mikäli sekoitus ei kissalle maistu, voi kokeilla muutamaa lisäkikkaa, joiden avulla ruoka voi muuttua nirsolle kissalle vastustamattomaksi:

-lisätään ruoan sekaan muutamia kissan suosimia namipaloja.
-lämmitetään ruokaa varovasti tai tarjotaan ruoka huoneenlämpöisenä.
-lorautetaan ruoan päälle hieman lientä tonnikalapurkista.



Deluxe PrimaCatin tuotteita on myynnissä tavallisissa marketeissa, paitsi ei ainakaan meidän Prismassa. Tämä on mielestäni hieman outoa, mutta kyseisessä Prismassa on muutenkin aika heikko valikoima kissanruokia tarjolla.

Vaikka Deluxe PrimaCatin tuotteissa on pieni määrä kasviperäisiä raaka-aineita sitä varten, että kissa saa tarvitsemansa kuidut, on herra Karvajalalla siitä huolimatta aina ruohoa tarjolla. Ruohosta kissa ei luovu.


Entä noudatimmeko herra Karvajalan kanssa porrasmaista totuttelua ruokaan? Ei ainakaan aivan seikkaperäisesti, mutta hyvin on ruoka maistunut. Toiset ruoat hieman paremmin kuin toiset eli niiden ruokien kanssa, jotka eivät kissalle kauhean hyvin vielä maistu, voisi kokeilla porrasmaista totuttelua uuteen ruokaan. Kerrotaan kuitenkin seuraavassa postauksessa lisää siitä, mikä herra Karvajalalle maistui erityisen hyvin.




14.3.2016

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Lukupiiri kokoontui jälleen kerran ja tällä kertaa ruodinnan kohteena oli Enni Mustosen Emännöitsijä (Otava, 2015). En tiedä, miksi olen aina ohittanut Mustosen kirjat, mutta jatkossa en välttämättä ohita, eikä ilmeisesti ohita moni muukaan. Kirkes-kirjastoissa Emännöitsijä on erittäin suosittua luettavaa, eikä kirjaa ole täysin helppo hyllystä löytää. Joskus joutuu jopa jonotuslistalle.

Emännöitsijä jatkaa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjaa, jossa seurataan Ida Erikssonin elämää. Emännöitsijässä Ida aloittaa työt taloudenhoitajana Albert Edelfeltin ateljeessa Helsingin Elisabetinkadulla. Vuosi on 1900. Idan toimenkuvaan kuuluu taloudenhoito kaikkine mahdollisine kuvioineen, mutta ruoanlaittoa ei vaadita. Nuori nainen on toimelias ja innostunut uudesta työstään. Palkka ja talousrahat tulevat pyytämättä ja vapauttakin tuntuu olevan melkoisen paljon. On kuitenkin myös kaikkea vähemmän mukavaa. Täytyy seurata sivusta taitelijan ja hänen vaimonsa epäonnistunutta avioliittoa. Taiteilijan ranskalaista rakastajatarta täytyy passata ja olla nöyrä naista kohtaan. Taiteilijan matkustellessa, täytyy käydä avustamassa taiteilijan sisarusten kotona. Myös kahden eri huvilan siivoustyöt kuuluvat toimenkuvaan. Mutta on Idan elämässä paljon muutakin. Taidenäyttelyitä, tansseja ja Kansankirjasto, josta saa kerralla lainata peräti kaksi kirjaa tietopuolelta tai yhden romaanin. Lopulta elämään tulee myös rakkaus. Rakkaus ja rakkaussuhde omaan työnantajaan Albert Edelfeltiin.

Enni Mustosen Emännöitsijä on sujuvaa ja helppolukuista tekstiä. Ajankuvaukset ovat hyvin uskottavia. Lukija tuntee olevansa hyvin voimakkaasti läsnä Helsingin kaupunkimiljöössä 1900-luvun alkupuolella. Kirja on myös rentouttava ja koukuttava. Tekee mieli lukea kirjasarjan edelliset osat, jos niitä ei ole aiemmin lukenut. Mustosen tapa tuoda historia lukijalle tutuksi on kiehtova. Kirja antaa myös hyvin realistisen kuvan siitä, kuinka hidasta esimerkiksi matkanteko oli. Nykypäivän kymmenen minuutin junamatkaan saatiin kulumaan vossikalla aikaa puoli päivää tai enemmänkin. Hieman lukupiirissä tuli kritiikkiä siitä, kuinka yksi ja sama ihminen päätyy kolmannen suomalaisen kulttuurivaikuttajan kotiin töihin, mutta näinhän se on, että suhteilla edetään usein tänäkin päivänä paikasta toiseen.

Emännöitsijä antoi sysäyksen myös sille, että yksi jos toinenkin lukupiiriläinen oli alkanut googlata Albert Edelfeltistä ja etenkin hänen teoksistaan lisätietoa. Myös Anna Kortelaisen Virginie! – Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina oli alkanut kiinnostaa. Kirja, jossa haetaan vastausta sille, kuka oli Albert Edelfeltin taulujen Virginie?

Enni Mustosen Emännöitsijää suosittelen historiasta kiinnostuneille, ja vaikka et olisikaan kiinnostunut historiasta, kannattaa tähän kirjaan ehkä kuitenkin tarttua. Ainakin voi tehdä vertausta, kuinka ajat ovat muuttuneet.

Lukupiiri antoi tähtiä 4- (asteikko 1-5).






13.3.2016

Teatterissa: Mahdolliset maailmat

Keskiviikkona 9. maaliskuuta kuluvaa vuotta olin enemmän kuin innoissani. Illan ohjelmana oli Kansallisteatterin kevään uutuusnäytelmä Mahdolliset maailmat. Näytelmän kantaesitys oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.2.2016. Yksi syy siihen, miksi oli enemmän kuin innoissani näytelmästä, oli näytelmän käsikirjoittaja Paavo Westerberg. Viime syksynä Bloggariklubi-illassa Westerberg oli kertomassa tulevasta näytelmästä. Nyt jälkikäteen muistiinpanojani lukiessani näytelmä oli juuri sitä, mitä olin muistivihkooni kirjannut.

Mahdolliset maailmat on ohjannut Paavo Westerberg. Rooleissa ovat Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo. Harpistina vuorottelevat Lily-Marlene Puusepp ja Hanna Kenttämies. Lavastus on Markus Tsokkisen käsialaa ja pukusuunnittelu Pirjo Valisen. Valosuunnittelusta on vastannut Pietu Pietiäinen ja musiikista ja äänisuunnittelusta Sanna Salmenkallio. Videosuunnittelu Timo Teräväinen ja naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva. Näytelmän dramaturgit ovat Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä.

Seppo Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo, Marja Salo, Pirjo Luoma-aho, Esko Salminen, Kristiina Halttu, Eero Aho ja Pia Andersson
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Mahdollisissa maailmoissa näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Antti Tähtinen (Eero Aho) ei saa otetta uudesta käsikirjoituksestaan. Hän päättääkin viedä näyttämölle Strindbergin Kuolemantanssin, joka puolestaan aiheuttaa lisäpaineita miehelle. Samaan aikaan avioliitto vetelee viimeisiään, eivätkä välit aikuisen tyttären (Pia Andersson) kanssa ole mutkattomat. Myöskään miehen suhde nuoreen, oman tyttärensä ikäiseen Katriin (Saara Kotkaniemi) ei ole yksinkertainen eikä helppo. Antin elämä on aivan sekaisin. Antti alkaa nähdä näkyjä omasta itsestään (Marja Salo) vuonna 1982, jolloin nuori Antti sai ensimmäisen kiinnityksen lapsinäyttelijänä suureen teatteriproduktioon. Kaiken sekamelskan ja hektisyyden keskellä Antti joutuu myös imaistuksi tulevaisuuteen, jossa hän tapaa oudon, vanhan miehen (Esko Salminen), joka tietää Antin elämästä enemmän kuin mies tuntuu itsekään tietävän.

Eero Aho on käsittämätön. Aho on sukeltanut Antin rooliin täydellisesti. Miehen tunnetilat ja hektisyys välittyvät katsojalle siihen malliin, että katsoja voi vain haukkoa henkeä, kun Aho säntäilee pitkin lavaa. Täytyy sanoa, että mies paranee vuosi vuodelta näyttelijänä. Hienoa työskentelyä. Kiitos Eero Aho. Toiset kiitokset lähtevät ehdottomasti Esko Salmiselle. Salmisella on näytelmässä kaksi roolia: vanha mies tulevaisuudessa sekä Kuolemantanssin näyttelijä Lasse. Vaikka Salmisen roolit ovat pienet, mies osaa ottaa lavan haltuunsa pelkällä läsnäolollaan. Näytelmän parhaimpia ja hienoimpia kohtauksia oli ehdottomasti Antin ja vanhan miehen kohtaaminen tulevaisuudessa metroasemalla. Kohtaus, jossa kaksi todella kovan luokan ammattilaista käyvät keskenään dialogia, huokuu jotain kummallista rauhaa ja intensiivisyyttä kaiken sekamelskan keskellä.

Esko Salminen ja Eero Aho
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Kiitoksia voisi jaella kaikille, mutta vielä yhdet spesiaalikiitokset. Marja Salo tekee loistavaa työtä nuorena Anttina. Nainen on oikeasti kuin pieni poika tai pitäisikö sanoa varhaisteini. Salo osaa välittää nuoren Antin hämmennyksen katsojalle niin, että hetkittäin katsojaa kouraisee vatsanpohjasta pojan haavoittuvaisuus. Mahdollisten maailmojen näyttelijäkaarti on loistava. Kristiina Halttu Antin vaimona Helenana on toisaalta sympatioita keräävä, toisaalta ärsyttävä. Halttu osaa viedä katsojaa haluamaansa suuntaan. Antti Pääkkösellä on näytelmässä useampi rooli. Mies vetää roolinsa aina siihen tyyliin, että katsojan suupielet nousevat ylöspäin. Pääkkönen osaa olla hauska. Pia Andersson Antin tyttärenä eläytyy rooliinsa hyvin. Keskustelut isän ja tyttären välillä antavat katsojalle ajattelemisen aihetta. Antin tyttöystävää näyttelevä Saara Kotkaniemi aiheuttaa katsojassa ensin ärtymyksensekaista inhon tunnetta, mutta näytelmän edetessä nainen saa sympatiat katsojalta osakseen. Hienoa tunnetilojen viestintää Kotkaniemeltä siis.

Westerbergin ohjaustyö on ollut vaativa, mutta lopputulos on mahtava. En tiedä, kuinka vaikeaa on ohjata omaa näytelmätekstiä, etenkin kun Westerbergin mukaan näytelmätekstissä on paljon omakohtaisuutta. Westerberg on itse entinen lapsitähti (esimerkiksi Susikoira Roi ja Ruusun aika), joten nuoren Antin roolissa on luultavasti paljon samaa, jota Westerberg on itse joutunut kokemaan. Omakohtaisuudesta huolimatta Bloggariklubi-illassa Westerberg kertoi, että näytelmässä on myös paljon fiktiivisyyttä.

Marja Salo
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Näytelmän lavastus, valot, äänet ja videot oli taitavasti punottu yhteen. Mahdolliset maailmat levittäytyi koko suurelle näyttämälle sekä myös näyttämön ja teatterirakennuksen ulkopuolelle. Uskomatonta, mitä kaikkea näytelmään oli saatu mahdutettua mukaan. Silmiinpistävää oli, että näytelmässä oli huomattavan paljon video-osuuksia. Näyttelijät saattoivat olla näyttämöllä selin yleisöön ja samaan aikaan näyttelijöitä kuvataan edestäpäin. Aluksi tämä oli hyvin hämmentävää, mutta toisaalta tällä saatiin aivan uusia ulottuvuuksia näytelmään. Yksi parhaimmista tällaisista videokohtauksia oli, kun Antti ja Helena olivat parisuhdeterapiassa. Mieletön juttu, jota ei kannata edes selittää, vaan tämä on itse nähtävä ja koettava. Ja vaikka lupasin, ettei enää erityiskiitoksia, niin kiitän silti. Harpisti. Voi, kuinka kiinnitin yläaitiossa olevaan harppuun heti huomioni, kun teatterisaliin saavuin. Näytelmää siivittivät mahtavat harppumusisoinnit. Näkemässäni esityksessä harpistina taiteili Lily-Marlene Puusepp.

Mahdolliset maailmat on täynnä kaikkea, mitä hyvältä näytelmä voi odottaa. Lavalla tapahtuu koko ajan, eikä katsojan tarvitse vilkuilla kyllästyneenä kelloaan. Näytelmä on kiivastahtinen. Kohtauksesta toiseen loikataan vauhdilla, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti, etteikö katsoja pysyisi kyydissä mukana. Näytelmä on kertomus siitä, kuinka valinnat vaikuttavat kaikkeen. Näytelmä on myös kertomus siitä, kuinka elämässä voi kadottaa leikin taian ja löytää sen uudestaan. Mahdolliset maailmat on jotain sellaista, joka osoittaa sen, että kyllä Suomessakin osataan tehdä teatteria.

Jos et käy kuin kerran vuodessa teatterissa, suosittelen valitsemaan yhdeksi vaihtoehdoksi tämän näytelmän. Mahdolliset maailmat on hyvin moniulotteinen ja hieno teos.

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.





4.3.2016

Livbox maaliskuu 2016

Tiesin odottaa Livboxia saapuvaksi, mutta miksi minua ei tällä kertaa ollenkaan huvittanut koko boksi? Maaliskuun Livbox on bloggaajaboksi eli bloggaajat ovat valinneet suosikkituotteitaan boksiin. Olin tietenkin lukenut Livboxin blogista bloggaajien vihjeitä tulevista tuotteista. Mikään vihjeistä ei innostanut minua, joten siitä syystä en kauheasti odotuksia boksille laittanutkaan. Töistä kuitenkin lähdin ajoissa laatikkoani noutamaan, kun viesti lähetyksestä kännykkääni saapui. Onhan Livboxin saapuminen kaikesta huolimatta aina yhtä jännittävää. Ja miltä se boksin sisältö näyttikään?


Viisi tuotetta. Alkusilmäys ei hihkaisuja huulilleni tuonut, paitsi ehkä hieman suupielet ylöspäin kääntyivät Lumenen nähdessäni. Eli oikeastaan siitä voisi tuotekatselmuksen aloittaa.


Lumene Longwear Blur Meikkipuuteri SK 15. Tämä uutuustuote oli SN-Makeup -blogin Sanna-Emilian suosikkituote. Tuote, jolla voi luoda helposti kasvoille samettisen heleän meikkipohjan. Kaunistaviin mikrohelmiin ja valoa heijastaviin, lämpimän sävyisiin väripigmentteihin perustuva blur-efekti häivyttää optisesti ihon pieniä virheitä ja tasoittaa ihon sävyä. Olipahan taas hienoa lupailua, mutta viis siitä. Tykkään tästä. Sain sävyn 2 Hunajapilvi, joka vaikuttaa oikein sopivalta sävyltä iholleni, kun tuotetta testasin. Puutereita kuluu aina, joten tämä tulee varmasti käyttöön, kun vanha puuteri loppuu. Livboxin tuote oli täysikokoinen. Kaupasta tällaisen saa omakseen maksamalla 17,90 €/10 g.

Dermosil Trio Kulmaväri. FantazYa -blogin Janeten valitsema suosikkituote, jolle Allergia- ja Astmaliitto on myöntänyt Allergiatunnuksen käyttöoikeuden. Kulmavärin avulla saa luotua kauniit ja huolitellut kulmat. Triossa on kaksi ruskeaa mattasävyä sekä vaalea sävy korostamiseen. Nyt täytyy myöntää, etten lukenut tuotteen nimeä, kun revin muovirasiaa pahvipakkauksesta irti. Olin aivan innoissani, että nyt tuli luomiväritrio ja mitä kauniimmissa väreissä. Vasta kun aloin tutkia tuotetta tarkemmin, iski karvas pettymys. Olen oikeasti huono kulmavärituotteissa, koska minulla on luonnostaan hyvin vahvat kulmakarvat. Siis nyt voisi joku opastaa, kuinka tätä voisi voimakaskulmainen hyödyntää tai voiko tätä käyttää luomivärinä. Olen kyllä aika kädetön näissä värimeikkiasioissa. Huoh. Plussaa kuitenkin täysikokoisesta pakkauksesta. Tuotetta voi tilata www.dermoshop.fi –palvelusta hintaan 6,90 €/4,5 g.


Cutrin Sensitive Multispray. Marinka Essel –blogin Marinkan luottotuote on monitoimisuihke hiuksille. Tällä tuotteella on sellaiset lupaukset, että ohhoh. Tuotteen luvataan suojaavan lämmöltä, antavan volyymia, tukea, pitoa, kiiltoa sekä rakennetta tyvestä latvaan. Kuten edellinen tuote, on tämäkin saanut Allergia- ja Astmaliiton myöntämän Allergiatunnuksen. Tätä kokeilen mielelläni, koska tykkään tällaisista hiustuotteista. Plussaa tulee hajusteettomuudesta sekä tietysti siitä, että tuote on täysikokoinen. Tuotetta myyvät Cutrin-kampaamot, Sokos ja Stockmann hintaan 15,90 €/200 ml.


Eucerin Sun Creme Face Tinted CC medium SK 50+. Irene Mutsie -blogista on valinnut aurinkosuojavoiteen, joka on kevyesti sävytetty ja öljytön. Tämä uutuustuote sisältää antioksidantti Licochalcone A:ta, joka muodostaa biologisen solusuojan. Lisäksi tuote sisältää glycyrrhetiinihappoa, joka puolestaan vahvistaa ihon omaa solusuojaa sekä DNA:n korjausmekanismia. Sisältää myös laajakirjoisen ja fotostabiilin UVA- ja UVB-suodatinyhdistelmän. Tuotteen väripigmentit imeytyvät ihoon ja korjaavat ihonsävyä tehden ihosta tasaisen ja säteilevän näköisen. Olipahan tekstiä, enkä kaikkea edes yritä ymmärtää. Tästä tuotteesta en osaa vielä sanoa juuta enkä jaata. Saatan tykätä tai sitten en. Riippuu luultavasti ihan siitä, minkä värinen tuotteen medium sävy on. En viitsinyt avata tuotetta testatakseni sävyä kädensyrjään, koska en tuotetta kuitenkaan vielä käyttöön ota. Positiivista kuitenkin on, että tämäkin oli täysikokoinen pakkaus. Tuotetta saa apteekista hintaan 22,50 €/50 ml.

Vichy Idéalia Skin Sleep Yövoide. Bebe au Lait –blogin Iinan luottotuote, kun iho on väsymyksen jäljiltä nuutunut, ruokavalio on ollut mitä sattuu ja huolirypytkin vaivaavat. Yövoide auttaa ihoa palautumaan yön aikana ja tekee ihon laadusta paremman. Käytön jälkeen kasvojenpiirteet tuntuvat levänneemmiltä ja iho tuntuu raikkaalta ja tasaisemmalta. Tätä tulen varmasti tarvitsemaan jo ensi viikolla, kun arkipäivien liian lyhyet yöunet alkavat näkyä kasvoista. Jos tuote on sitä mitä lupaa, niin olen pettynyt ainoastaan siihen, että Livboxista paljastunut tuubi oli miniäkin minimpi. Voi siis olla, että joudun pian marssimaan apteekkiin ja pulittamaan tuotteesta 34,50 €/50 ml. 

Mitä piditte boksin tuotteista? Oliko huteja vai täysosumia? Vaikka olinkin hieman skeptinen, niin oikeastaan aika hyvä kokonaisuus. Ilmeisesti kaikille tilaajille on tullut samanlaiset tuotteet, joten nyt ei pitäisi harmittaa, jos joku toinen sai kivemman tuotteen, ellei puuterin sävyissä sitten ole ollut eroja.



3.3.2016

Jännittävä paketti

Palvelijatar oli taas koko päivän jossain. Puhuu jostain töistä ja siitä, että pitää tienata rahaa, että saa ostettua minulle ruokaa. Koko pitkän päivän olin kuitenkin palvelijatarta odottanut, kunnes nainen vihdoin suvaitsi saapua. Ja myöhässä! Palvelijatar raahasi jotain suurta ja painavaa laatikkoa. Pipo näytti olevan silmillä ja hiki virtasi pitkin kasvoja. En viitsinyt enempää sen näköistä naista katsoa, vaan livahdin jalkojen välistä rappukäytävään. Siitäkin syntyi hirvittävä meteli. Rappukäytävässä ei kuulemma saa oleilla. Koska palvelijatar ei minua ehtinyt rappukäytävästä hakea, kävi palvelija nappaamassa minut kainaloonsa.

Koska elämäni on tylsää, huomasin, että palvelija nappasi eteisestä palvelijattaren tuoman painavan laatikon mukaansa. Oli pakko seurata palvelijaa, koska nyt tapahtuisi jotain kiinnostavaa. Päivän jalkahieronnat palvelijattaren kanssa saivat tänään jäädä kokonaan väliin siis. Mitä ihmettä tuollaisessa isossa laatikossa onkaan?


Vihdoinkin laatikko saatiin avattua. Hidasta palveluskuntaa. Hieman voisivat petrata. Aika outo laatikon sisältö tai oikeastaan aika outo laatikko. Liian matalat reunatkin tässä laatikossa. Palveluskunta puhuu koko ajan jostain Fiksusta vaihdosta. En ymmärrä tätä ollenkaan. Oikeastaan tässä ei ollut muuta kivaa.


Tai toisaalta, mitä ihmettä palvelusväki lopulta laatikon tai laatikoiden kätköistä löysivätkään? Tuoksuu varsin hyvälle. Nam. Pitäisikö puraista muutamaa pakkausta?


Oikeasti? Eikö voi edes nuolaista? Ei sitten, mutta tiedän kyllä, että tuon paketin sisältö on tarkoitettu yksinomaan minulle ja vain minulle. Palvelijatar sanoi, että hän tulee kirjoittamaan paremman postauksen Deluxe Prima Catista ja Fiksusta vaihdosta. Ihan sama minulle, kunhan ruokaa tulee.



Itse asiassa, kun oltiin palvelijattaren kanssa iltalenkillä, oli palvelija laittanut ruoka-astiaani yhtä uutta ruokaa. Deluxe Prima Catin Bold Beef With Savory Surimi pateeta. On kuulemma lihaisaa ja viljatonta. En tiedä, mutta minulle ainakin maistui.



Saas nyt sitten nähdä, mille ne loput ruoat maistuvat? Odottavan aika on pitkä tai ainakin niin pitkä kuin seuraavaan ruokailuun on aikaa.



29.2.2016

Talvipäivän riemua

Konttorityöläinen ei ehdi paljonkaan nauttia kauniista ja aurinkoisista talvipäivistä. Itsellä menivät viikonlopun ulkoilutkin hieman rimaa hipoen, koska piti saada uusi tietokone käyttökuntoon. Kissan kanssa oli kuitenkin pakko tehdä pakolliset ulkoilut. Ja kuinka mahtavia kuvia tuolla kirkkaassa säässä saikaan aikaiseksi tai ainakin minä olen itse tyytyväinen alla oleviin otoksiin. Yleensähän herra Karvajalasta ei kunnon kuvia saa, joten antaa kuvien puhua tällä kertaa omaa kieltään.


Jollain on hankikanto ainakin osittain ja jollain toisella ei. Narun toisessa päässä olija teki polkuja hankeen tai nosteli muuten vain jalkojaan syvässä lumessa. 

Kieltä lipoen. Jänis tästä loikkinut on, saisipa sen satimeen. Siinäpä olisi murkinaa pitkäksi ajaksi.

Välillä voi ihmetellä ihan muutenkin vain. Aina ei tarvitse eteenpäin tallustaa.


Mikäs se täällä tuoksuu? Kevään lähestyessä ilmaan alkaa tulla mitä kummallisempia hajuja. Näettekö muuten mahtavan häntäni?



Aika paksu hammastikku, mutta kun ei ole parempaakaan saatavilla, niin käytetään tätä.



Mitäs siellä kyttäät sen kameran kanssa?


Kun silmä välttää, kiipeän puuhun nopeammin kuin huomaatkaan. 

Oletteko nauttineet aurinkoisista ulkoilukeleistä? Onko kamera käynyt kuumana?


28.2.2016

Teatterissa: Vakavuusongelma

Torstaina 25. helmikuuta oli vaihteeksi teatteri-ilta. Suuntana oli Studio Pasila ja Vakavuusongelma. Helsingin Kaupunginteatteri on tuonut lavalle Mika Ripatin käsikirjoittaman näytelmän, joka sai kantaesityksensä Studio Pasilassa 28.1.2016. 

Vakavuusongelman on ohjannut Pentti Kotkaniemi. Näytelmän rooleissa ovat Jari Pehkonen, Heidi Herala, Annika Aapalahti, Eppu Pastinen, Pertti Koivula, Emilia Sinisalo, Eppu Salminen ja Rauno Ahonen. Lavastus on Antti Mattilan käsialaa ja puvut Anne Kotolan. Teppo Saarinen on vastannut valosuunnittelusta ja Miikka Ahlman äänisuunnittelusta. Naamioinnin ja kampaukset on suunnitellut Aino Hyttinen.

Heidi Herala, Pertti Koivula, Eppu Pastinen, Eppu Salminen ja Emilia Sinisalo
Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila


Vakavuusongelmassa kaupungin rakentamispalvelun työntekijät rakentavat kaupunkitekniikkaa uudelle ja tulevalle Lintupuiston asuinalueelle. Alueella tuntuu olevan kuitenkin jotain ongelmaa. Kaikki ei mene niin kuin pitäisi ja työt viivästyvät. Lisäksi paineita nostattavat huhut yksikön yhtiöittämisestä. Työmaan yksi työntekijä on Pete (Jari Pehkonen). Ammattitaitoinen ja uppiniskainen mies, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen tai Pete ei tule toimeen toisten kanssa. Pete on kärsinyt pitkään unettomuudesta, jonka seurauksena hänen muistinsa pätkii ja mies näkee harhanäkyjä 26 vuoden takaa. Yksikönjohtaja Anja (Heidi Herala) määrää kohta 50 vuotta täyttävälle Petelle työparin, nuoren, elämässä paikkaansa etsivän miehenalun Laurin (Eppu Pastinen). Peten ja Laurin yhteinen työnteko ei tule olemaan helppoa, mutta toisaalta joitakin valonpilkahduksiakin välillä tuntuu näkyvän.

Jari Pehkonen Petenä on hyvin aito. Oikeasti voisi kuvitella, että mies on ikänsä lapiotöitä tehnyt. Mies on sellainen yksinäinen susi, joita joka työpaikalta löytyy ainakin yksi. Pehkosen vastanäyttelijänä on Annika Aapalahti, joka näyttelee nuorta Anjaa, Peten harhanäkyä. Vakavuusongelma on Aapalahden debyyttinäytelmä Helsingin Kaupunginteatterissa, eikä ollenkaan huono sellainen. Mielestäni nainen tekee hyvää työtä. Toisella puoliajalla jäin oikein ihmettelemään, kuinka nainen oli omaksunut joitakin eleitä ja liikkeitä nyky-Anjalta eli Heidi Heralalta. Vai onko liikkeet ja eleet mietitty yhdessä ohjaajan kanssa niin, että ne näkyvät katsojan silmiin hyvin luontevilta? Olin myös ilahtunut Eppu Pastiseen Peten työparina. Oppipoikaa näyttelevän nuorenmiehen liikehdintä ja elekieli lavalla oli hyvin luontevaa.

Jari Pehkonen ja Annika Aapalahti
Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila
Anjaa näyttelevä Heidi Herala sopii tällaisiin rooleihin. Naisen rakentamispalvelujen yksikönjohtajana täytyy olla kova ja hyvä, mutta pohjimmiltaan herkkä. Heralan ammattitaito ei jätä tässä roolissa mitään arvailujen varaan. Nainen sulautuu rooliinsa sekä toimistolla että Lintupuiston montun reunalla. Pertti Koivula työmaamestari Eskona puhuu kuin papupata. Katsojalle mies on rasittavuuteen asti hauska, vaikka työmaan työntekijät asiasta ovatkin varmasti täysin eri mieltä. Koivula hallitsee roolinsa. Mies on pohjimmiltaan hyvin hermostunut siitä, kuinka työmaa etenee ja kuinka yksikön käy.

Näytelmän ohjaus on mielestäni hyvin onnistunut. Ripatin teksti on osattu tuoda hyvin lavalle. Lavastus ja valaistus ovat myös hyviä, vaikka yksi asia pistikin ikävästi silmääni. En usko, että minkään rakennustyömaan taukotila on niin puhdas kuin Vakavuusongelmassa oli. Ei tarvita kuin tavallisen konttorin taukotila, niin johan siellä on jätetty astioita pitkin pöytiä, pöydät pyyhkimättä ja kahvipannun pohja karstaa täynnä. Pidin kuitenkin siitä, kuinka työmaan montut, konttori ja taukotila oli sovitettu lavalle. Lisäpisteitä saavat Jori Grönroosin näytelmää elävöittävät videot.

Pertti Koivula ja Heidi Herala
Kuva © Mirkku Merimaa, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila


Vakavuusongelma on harvinaisen tarkkanäköinen kuvaus mistä tahansa nykypäivän työpaikasta. Säästöjä pitää saada aikaiseksi. Työntekijät pelkäävät yt-neuvotteluja, vaikka eivät ne varmasti ole herkkua esimiehille johdosta puhumattakaan. Näytelmässä on myös hyvin kuvattu se, kuinka pienestä erheestä saattaa koitua isot ongelmat. Näytelmän roolit ovat hyviä stereotypioita tietyntyyppisistä ihmisistä työpaikoilla. Itse ainakin osasin mielessäni yhdistää eri roolihenkilöt tiettyihin ihmiskategorioihin hyvin helposti.

Vaikka Vakavuusongelmassa on kyse vakavista asioista, on näytelmä myös komediallinen. Itse osasin katsojana virittäytyä nopeasti oikealle tasolle. Uskalsin nauraa oikeissa kohdissa ja niin uskalsi moni muukin. Ja mikä muuten on vakavuusongelma? Kun stabiloitu maa ei ole stabiili, on rakentajilla edessä vakavuusongelma. Näytelmää suosittelen katsottavaksi ihan jo pelkästään loistavan näyttelijäkaartin takia.

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.