Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murakami Haruki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Murakami Haruki. Näytä kaikki tekstit

28.3.2016

Haruki Murakami: 1Q84 (osa 2)

Lukupiirissä luettiin helmikuussa Haruki Murakamin 1Q84 osa 1. Koska 1- ja 2-osat ovat samoissa kansissa, oli minun luettava myös kakkososa, vaikka aikaa se veikin. Välillä piti lukea muuta kirjallisuutta ja ikävä tosiasia on myös se, että työ vie liian paljon aikaa mukavalta lukuharrastukselta. Haruki Murakamin 1Q84 osa 2 (Tammi, 2013) on sivumäärältään hieman vähäisempi kuin osa 1, mutta siitä huolimatta sivuja tuntui kirjassa riittävän. Japaninkielinen alkuteos 1Q84 on ilmestynyt vuonna 2009. Suomennoksen on tehnyt Aleksi Milonoff englanninkielisestä käännöksestä (2011).

Trilogian toisessa osassa Aomamen ja Tengon tarinoita edelleen vuorotellaan kirjan luvuissa. Aomame saa rinnakkaistodellisuudessa tehtäväkseen surmata suljetun lahkon johtohahmon. Tehtävä ei ole helppo. Lisäksi Aomamen tehtävä vaikeutuu, kun lahkon johtaja asettaa hänelle ehdon. Joko Aomame tai Tengo olisi loppupeleissä henkiin jäävä. Tengo huomaa myös joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen. Tengo joutui trilogian ensimmäisessä osassa uudelleenkirjoittamaan nuoren 17-vuotiaan tytön, Fuka-Erin, kertomuksen käsikirjoituksen. Tästä syntyi kirja Ilmakotelo, joka ilmestyttyään nousi saman tien bestselleriksi. Fuka-Eri on hävinnyt, eikä kukaan tunnu tietävän, missä tyttö on. Trilogian toisessa osassa Fuka-Eri ottaa Tengoon yhteyttä ilmoittaakseen muuttavansa toistaiseksi Tengon luokse. Tengon ja Fuka-Erin välillä tapahtuu outo yhtyminen, joka häiritsee Tengoa, mutta Fuka-Eri ei asialla tunnu päätään vaivaavan. Aomame ja Tengo etsivät tahoillaan yhä kiivaammin toisiaan ja lähestyvätkin toisiaan, mutta vielä he eivät kohtaa kasvotusten.

Haruki Murakamin 1Q84, osa 2, jatkaa hienoa ja salaperäistä tarinaa, mutta tarina jää edelleen pahasti kesken. Ainakin itse jäin lukijana outoon tunnetilaan. Trilogian kolmas osa on pakko lukea, jotta saan selville, mitä lopulta tapahtuu. Luettuani kirjan kakkososan, voin yhtyä lukupiiriläisten kanssa samaan mielipidekastiin, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Toki Murakami on kirjoittanut kiehtovasti, mutta jollain tavoin ainakin itseä alkoi hieman puuduttaa tiiliskiviteoksen sivujen kääntely, vaikka tarina hyvä onkin. Toisessa osassa oli mielestäni vielä enemmän viitteitä musiikkiin kuin ensimmäisessä osassa. Lisäksi toisessa osassa puhuttiin kissojen kaupungista, jolle toivon selvitystä trilogian viimeisessä osassa. Murakamilla on mahtava taito vihjata asioista, jotka pulpahtavat lukijan silmien eteen tarinan edetessä. Trilogian toisessa osassa tapahtuu selkeästi enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Ensimmäinen osa oli mielestäni lähinnä raamien rakentelua tarinalle. Mielenkiinnolla odotan, mitä kolmas osa tuo tullessaan, kunhan siihen joskus ehdin tarttua.

Haruki Murakamin 1Q84, osaa 2, suosittelen, jos olet kahlannut ensimmäisen osan läpi, koska tarina oikeasti alkaa elää tässä trilogian osassa. Kirja kannattaa myös lukea, jos pidät scifi- tai fantasiakirjallisuudesta, koska uskon, että 1Q84 voi viihdyttää sinua.

Annan kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).






22.2.2016

Haruki Murakami: 1Q84 (osa 1)

Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Haruki Murakamin 1Q84 osa 1 (Tammi, 2013). Tähän tietysti tartuttiin innolla, koska Norwegian Wood oli aikoinaan lukupiiriläisten suosiossa. Japaninkielinen alkuteos 1Q84 ilmestyi vuonna 2009. Suomennos on tehty englanninkielisestä käännöksestä (2011) ja kirjan suomennoksen on tehnyt Aleksi Milonoff. 1Q84 on trilogia. Ensimmäisessä suomennoksessa ovat samoissa kansissa osat 1 ja 2. Kirkes-kirjastoissa kirja on suhteellisen suosittu, vaikka lainaamani kirja varastosta minulle haettiinkin.

Trilogian ensimmäinen osa antaa raamit tuleville osille. Kolmekyppiset päähenkilöt Aomame ja Tengo vuorottelevat kirjan luvuissa. Aomame on nainen, jonka virallinem ammatti on itsepuolustusopettaja. Aomamen lapsuutta varjosti uskonnollinen perhe, jossa Aomame joutui kiertämään ovelta ovelle Todistajien nimissä. Kymmenvuotiaana Aomame kielsi uskonnon, jolloin hänen vanhempansa alkoivat suhtautua tyttöön täysin välinpitämättömästi. Tengo puolestaan on mies, matematiikanopettaja ja kirjailija tai ainakin haaveilee kirjailijan urasta. Tengon lapsuus on myös ollut ovelta ovelle kiertämistä isän aisaparina. Isä ja poika ovat tarkastaneet ihmisten televisiolupia. Tengo vihasi ovelta ovelle kiertämistä ja jossain vaiheessa lopettikin kiertämisen, jolloin pojan isä suuttui poikaansa. Samankaltaiset lapsuudet Aomamella ja Tengolla. Kaiken lisäksi heillä on yhteinen kokemus, joka tapahtui päähenkilöiden ollessa kymmenvuotiaita. Siitä lähtien mikään ei ole ollut kuin ennen. 1Q84:n ensimmäisessä osassa Aomame joutuu rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki vaikuttaa olevan kuin ennen, mutta on joitakin pieniä asioita, jotka tekevät maailmasta toisenlaisen.

1Q84 oli lukupiiriläisille haastava keskustelunaihe sen takia, että osa lukupiiriläisistä ehti lukea järkälemäisen tiiliskiviteoksen kokonaan eli osat 1 ja 2. Yksi oli jopa lukenut kolmannenkin osan, kun oli vauhtiin päässyt. Itse ehdin lukea 1-osan ja muutaman sivun 2-osaa. Oli siis hieman hankala keskustella siten, ettei tullut liikaa juonipaljastuksia toisista osista niille, jotka olivat pysyttäytyneet ensimmäisessä osassa.

Murakamin 1Q84 on kiehtova ja erikoinen kirja, vaikka ensimmäinen osa tuntuukin jäävän pahasti kesken. Toistoa oli paljon ja ne lukupiiriläiset, jotka olivat lukeneet enemmän kuin ensimmäisen osan, olivat yhtä mieltä siitä, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Eräs ehdotti jopa trilogian tiivistämisen yhdeksi kirjaksi. Toisaalta kirjan tarina imaisee lukijan sen verran hyvin mukaansa, että lukijan on lähestulkoon pakko kahlata kaikki osat läpi, jotta saa selville, kuinka tarinassa lopulta käy. Murakamilla on hieno tapa rakentaa tarinaa. Ensimmäisessä osassa Aomamen ja Tengon elämät nivoutuvat vähitellen jännästi yhteen. Murakamilla on myös taito viljellä musiikkia kirjan tekstiin sillä tavoin, että lukijan on melkeinpä pakko googlettaa ja saada tietoonsa, millaisesta musiikista on kyse, jos ei kyseistä musiikkia entuudestaan tunne. Kirjoja ei pitäisi verrata keskenään, mutta se, mistä erityisesti pidin Norwegian Woodissa, olivat hienot luontokuvaukset. 1Q84:ssä ei pahemmin luontoa kuvattu, ei ainakaan trilogian ensimmäisessä osassa. Murakamin teksti on helppolukuista tai ainakin suomentaja on tehnyt hienoa työtä saadakseen tekstin soljuvaan muotoon.

Haruki Murakamin 1Q84:ää suosittelen henkilöille, jotka rakastavat tiiliskiviromaaneja. Kirja kannattaa lukea myös, jos kaipaa eksoottista luettavaa. Japaniin sijoittuva kirjallisuus on ainakin allekirjoittaneelle aina eksoottinen lukuelämys.

Lukupiiri antoi trilogian ensimmäiselle osalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).






14.7.2014

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Lukupiiri on mahtava juttu. En olisi ikinä tutustunut japanilaiseen kirjailijaan Haruki Murakamiin ilman rakasta lukupiiriä. Luettavanamme oli Murakamin Norwegian Wood (Tammi, 2012). Kirja on käännetty suomeksi Aleksi Milonoffin toimesta Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (Vintage Books, 2000). Minun lukemani versio oli Keltaisen pokkarin painos vuodelta 2013. Japaninkielisen alkuteoksen nimi on Noruwei no mori. Teos ilmestyi Japanissa vuonna 1987. Kirja vaikuttaa olevan melkoisen suosittu ainakin paikallisessa kirjastossa, koska lähes kaikki lähialueen Norwegian Woodit olivat lainassa. Syy, miksi lukupiiri kirjaan päätyi, oli jonkinlainen punainen lanka japanilaisuuteen, koska olimme lukeneet Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Kirjan päähenkilö 37-vuotias Toru Watanabe alkaa käydä opiskeluaikaista elämäänsä läpi kuullessaan Beatlesin kappaleen Norwegian Wood. Kappale on Watanaben parhaan ystävän Kizukin tyttöystävän lempikappale. Kizuki on tehnyt itsemurhan lukioikäisenä. Watanabe ja Kizukin tyttöystävä Naoko kohtaavat Tokiossa noin parikymppisinä, jossa molemmat ovat aloittaneet opintonsa. Watanabe rakastaa Naokoa. On aina rakastanut, mutta ei saa haluamaansa vastakaikua. Watanabe tutustuu opiskelujen ohessa myös toiseen nuoreen naiseen, ihastuttavaan Midoriin. Watanabe haikailee Naokon perään, eikä osaa katsoa eteensä ja nähdä Midoria.

Kirja on rakkauskertomus. Erilainen sellainen, mutta koukuttava. Kirjan tunnelma on alakuloinen, mutta ei häiritsevällä tavalla. Kirja on realistinen kuvaus opiskelijaelämästä, irtosuhteista, japanilaisesta luonnosta. Ympäristöä on kuvattu niin hyvin, että ainakin yksi lukupiiriläinen oli välillä keskeyttänyt lukemisensa ihan vain miettiäkseen, miltä ympäristö näyttää. Kirjassa syödään ja juodaan paljon ja musiikki, se on yksi kirjan teema. Yksi lukupiiriläinen sanoi, että olisi kiva lukea kirja uudestaan ja kuunnella samalla kappaleita, joista eri kohtauksissa puhutaan.

Kuolema on kirjassa alati läsnä. Lukiessa ei voinut olla miettimättä suomalaisten ja japanilaisten itsemurhatilastoja. Kuinka samankaltaisia nämä kaksi täysin eri puolella maailmaa asuvaa kansaa loppujen lopuksi ovatkaan. Yksi lukupiiriläinen kiteytti asian siten, että nuorilla ei varmasti ollut 60-luvun Japanissa helppoa. Toisaalta Japanissa oli hyvin modernia ja paljon länsimaisia piirteitä, jopa luottokorttia käytettiin, mutta toisaalta taas oltiin hyvin pidättyväisiä.

Lukupiiriläiset tykkäsivät kirjasta yksimielisesti. Vaikka kirja oli surullinen ja haikea, piti se otteessaan loppuun asti. Kirjan suosikkihenkilöksi nousi Watanaben ja Midorin rinnalle Naokon parantolaystävä Reiko. Kirja jätti paljon asioita avoimeksi ja lukijan mielikuvituksen varaan. Lukupiirissä keskustelua aiheuttivat, miksi Watanabe oli matkustanut 37-vuotiaana Saksaan, mitä Midorin isä tahtoi sanoa Watanabelle sairaalakohtauksessa, mitä tapahtui Kamikazelle, entä mitä tapahtui loppujen lopuksi. Paljon kysymyksiä, joihin jokaisella lukijalla oli oma mielipiteensä.

Norwegian Wood on Haruki Murakamin läpimurtoteos. Murakamin teoksia on käännetty yli kolmellekymmenelle eri kielelle. Japanissa Murakamin kirjoista otetaan miljoonapainoksia, mutta myös kansainvälinen suosio on valtavaa. Norwegian Woodia suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka kaipaavat lukuelämyksiinsä jotain uutta ja ehkä hieman erilaista. 

Tähtiä lukupiiri antoi yhteensä 4+ (asteikko 1-5).