24.5.2020

Camilla Sten: Kadonnut kylä

En ole aikoihin lukenut kunnon kauhukirjaa, mutta nyt luin ja luinkin kirjan lähes kertaheitolla. Sen verran tiivistunnelmainen Camilla Stenin Kadonnut kylä (Bazar, 2020) on. Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavan kulman takaa ilmestyy. 

Alice haluaa tehdä lopputyönään dokumenttielokuvan Silvertjärnin kylästä, jonka lähes 900 asukasta hävisi elokuussa 1959 kuin tuhkana tuuleen. Hänen isoäitinsä Margaretha on kertonut vuosien aikana Alicelle kertomuksia kylästä, josta Margarethan äiti Elsa, isä Staffan ja pikkusisko Aina myös hävisivät. Kertomukset ovat kiehtoneet Alicea ja isoäidin kuoleman jälkeen hän toden teolla perehtyy aineistoon. Käy läpi isoäidin kirjeenvaihtoa ja hankkii kaiken saatavilla olevan materiaalin kylästä ja kylän lopetetusta kaivostoiminnasta. 

Alice lähtee pienen kuvausryhmänsä kanssa Silvertjärniin kuvaamaan aineistoa, jotta voisi anoa rahoitusta elokuvalleen. Kuvausryhmään kuuluvat Alicen lisäksi Tone, Emmy, Robert ja Max. Ryhmä majoittuu kylän torille, josta heidän on helppo lähteä kuvaamaan kylän paikkoja. Kaikki kylän rakennukset vaikuttavat ränsistyneiltä ja lahoilta. Tunnelma on jollan tavoin uhkaava. Heti ensimmäisenä yönä Emmy näkee auton edessä hahmon. Onko Emmy kuvitellut tilanteen vai onko kylässä joku? 

Vähitellen kuvaustiimille alkaa tapahtua kaikkea ikävää. Tone loukkaa jalkansa ja häviää. Toinen tiimin pakettiautoista räjähtää ja saa pahaa tuhoa aikaiseksi. Kännykät ovat mykkinä ja apu on kaukana. Koulun sisällä olevat rappuset hajoavat ja yksi tiimiläisistä menettää henkensä. Joku tai jokin yrittää selvästi nitistää heidät kaikki. Kyseessä on ajojahti, josta on vaikea selvitä. 

Camilla Sten on kirjoittanut uskomattoman kauhukirjan. Miljöö on hyvin asetettu keskelle ei mitään. Kauaksi kaikesta normaalista yhteiskunnallisesta menosta. Kylä on sinänsä idyllisen näköinen. Vanhat ja lahonneet rakennukset sekä luonnon villiintyminen tuovat kirjaan oman viehätyksensä, mutta tunnelma on alusta lähtien painostava. Kirjan tarina on tiivistunnelmainen ja pelottava. Ei kuitenkaan tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken, koska oli pakko saada selville, mitä lopussa tapahtuu. 

Kuvaustiimin jäsenten väliset kitkat toivat hyvää lisämakua kirjan tarinaan. Lapsellisen tuntuisia suutahduksia, kertomatta jättämisiä ja oman edun ajamista. Juuri sellaisia asioita, joita luultavasti ihmiselle saattaa tulla, kun hän on kovan paineen alaisena. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä tuli viisikkomainen fiilis. Aivan kuin Enid Blytonin Viisikon jäsenet olisivat aikuistuneet ja lähteneet selvittämään mysteeriä. 

Pidin siitä, kuinka kirjassa vuorottelevat nykyisyys ja menneisyys. Vuoden 1959 tapahtumien kertojaääninä ovat Elsa sekä Ainan kirjeet siskolleen. Elsa on viisas ja näkee, että jotain on pahasti pielessä. Aina puolestaan on onnensa kukkuloilla, eikä näe muuttuneessa ympäristössä mitään ihmeellistä. Nykyisyydessä puolestaan kurotaan menneisyyden aukkoja umpeen, kun kylästä löydetyt asiat ja esineet kertovat omaa tarinaansa. 

Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Staden on ilmestynyt vuonna 2019. Kirjan ovat suomentaneet Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff. 

Kadonnut kylä on karmiva kirja, jota ei kuitenkaan voi jättää kesken, koska tarina on loistava kaikessa kauheudessaan. Ehdoton suositus kaikille kauhutrillereiden ystäville. Sopii hyvin kesälomalukemiseksi.


 

Kiitos kustantajalle jännittävästä kirjasta.


2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että viihdyit kirjan parissa.
    Minä en jotenkin päässyt tunnelmaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viihdyin erinomaisesti. Tosin en ole aikoihin lukenut kauhutrillereitä, niin voihan sekin vaikuttaa.

      Poista