22.9.2019

Lucinda Riley: Varjon sisar


Lucinda Rileyn Seitsemän sisaren -kirjasarjan neljäs osakin on jo ehtinyt ilmestyä ennen kuin ehdin postata kirjasarjan kolmannesta ihanuudesta Varjon sisar (Bazar, 2019). En tiedä muista, mutta minun mielestäni sarjan kolmas osa on ehdottomasti kirjasarjan paras ainakin tähän asti lukemistani kirjoista, eivätkä ne kaksi muutakaan aiemmin lukemaani osaa olleet missään tapauksessa huonoja, vaan ihania tarinoita kummatkin. Mielenkiinnolla tietysti odotan loppusarjan osia

Tähti on sisarusparven hiljaisin. Hän on tottunut aina jäämään muiden varjoon, etenkin CeCe-sisarensa, jonka kanssa hän on periaatteessa elänyt koko elämänsä rinnakkain. Eihän naisilla ole ikäeroakaan kuin muutama kuukausi. Tähti on sopeutunut, mutta muutto Lontooseen CeCen opiskelujen perässä alkaa ahdistaa Tähteä. On taustalla tietysti rakkaan kasvatti-isän Papa Saltin kuolemakin.

Papa Salt on jättänyt jokaiselle tyttärelleen kirjeen, jossa on jokin vihje tyttären synnyinpaikasta tai alkuperästä. Tiedossa ovat myös tarkat koordinaatit, jossa tyttöjen elämät ovat alkaneet. Tähti ei ole aivan varma, haluaako hän tietää juuristaan mitään, mutta ei aikaakaan, kun Tähti vierailee hyvin erikoislaatuisessa lontoolaisessa kirjakaupassa. Kirjakaupan pitäjä on varsin eriskummallinen ja yhtäkkiä Tähti huomaakin olevansa töissä kyseisessä kirjakaupassa. Tästä alkaa Tähden varsinainen matka menneisyyteen. Menneisyyteen, johon ovat kuuluneet Englannin seurapiirit ja itse kuningas Edvard VII. Kuljetaan myös Englannin maaseudun upeissa maisemissa ja välillä kyläillään Beatrix Potterin luona. Nykyisyyttä ei ole ilman menneisyyttä. Tähden matka on melkoinen ja yllätyksiä täynnä oleva. Tähden elämänhalu kuitenkin palaa. Hänellä on paikkansa maailmassa, vaikka se ei välttämättä olekaan rakkaan CeCe-sisaren rinnalla.

Voi jestas, mikä tarina tai oikeastaan mitkä tarinat! Kirjassahan kerrotaan nimittäin kahta tarinaa rinnakkain. On Tähden tarina, sekä Floran tarina. Floran, joka on yhdyslenkki Tähden alkujuurille. Molempien naisten tarinat ovat kiehtovat. Etenkin Floran tarinassa on kauneutta, mutta myös karuutta. Voisi melkein sanoa, että Varjon sisar on eräänlainen Tuhkimo-tarina. Lucinda Riley on jälleen kerran osoittanut taituruutensa tarinankertojana ja nimenomaan kertojana. Hän sanelee tekstinsä, koska hänen sairautensa estää häntä istumasta pitkiä aikoja tietokoneen äärellä.

Nautin Rileyn tarinoissa myös siitä, kuinka hän maalailee maisemia. Nyt päästiin matkaamaan Englannin hämmästyttävän kauniille maaseudulle. Tuli tunne, että itsekin olisi ollut tallustelemassa maaseudun rauhassa. Seitsemän sisaren -kirjasarjassa on myös sellainen mukava yksityiskohta, että tyttärillä on erityistaitoja tai -piirteitä, jotka yleensä kytkeytyvät jo johonkin kaukaiseen sukulaiseen. Tähdellä on taito laittaa todella maukasta ruokaa. Hän myös rakastaa puutarhanhoitoa. Nämä molemmat ominaisuudet tulevat jostain vuosikymmenten takaa. Tällainen side on jollain tavoilla hyvin inhimillinen ja ehkä vapauttavakin, jos ajattelee kirjan päähenkilöä.

Pidin siitä, kuinka Varjon sisar poikkesi edellisestä kirjasta Myrskyn sisar. Pidin toki Myrskyn sisarestakin, mutta siinä alkupuolen hempeily oli ehkä aavistuksen liian siirappista. Varjon sisaressa ei hempeillä, vaikka Amorin nuolet saattavatkin lennellä. Tästä voi tietysti heittää sellaisen ajatuksen, että Ally ja Tähti ovat erilaisia ihmisiä, joten heidän tarinansakin ovat erilaisia. Niinpä. Tähti on ihan omalaisensa, joten kirjan tarina sopii hänelle erityisen hyvin. Sitä paitsi, jos kirjasarjan kaikki osat olisivat pelkkää siirappia, niin en usko, että ihmiset jaksaisivat kaikkia kirjoja lukea. En minä ainakaan.

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Shadow Sister on ilmestynyt vuonna 2016. Kirjan on suomentanut Hilkka Pennanen. On myös taas pakko mainita kirjan kauniit kannet, joita ei voi olla ihastelematta. Laura Noponen on nainen kansien takana.

Lucinda Rileyn Varjon sisar on ehdoton lukuelämys sellaiselle, joka on lukenut sarjan aiemmin ilmestyneet osat. jos kirjasarjaan ei ole aiemmin tarttunut, nyt kannattaa tarttua. Ihania tarinoita erilaisissa ympäristöissä.





2 kommenttia:

  1. Kaksi ensimmäistä osaa kuunneltuna ja seuraavaksi tarkoitus tähän tarttua. Kirjat ovat ihanan sadunomaisia ja pidän myös siitä, että niiden tarinoiden kautta pääsee matkustamaan uusiin maisemiin. Kaksi ensimmäistä ovat olleet tosiaan aika siirappisia, joten ehkä ihan hyvä, että välissä vähän "realistisempi" sisar vuorossa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin ihania tarinoita, ettei voi muuta sanoa. Tosin välillä on pakko kaivaa nenäliina esiin. Nyt on tietysti luettava sarjan neljäs osa. Näihin jää koukkuun.

      Poista