Taina Latvala: Venetsialaiset

Sain kivan yllätyskirjapaketin, josta löytyi Taina Latvalan Venetsialaiset (Otava, 2018). Kirja olisi ehkä jäänyt huomiottani, mutta nyt tuli onneksi sopiva sysäys lukemiselle. Juuri sopivan kokoinen kirja työmatka- ja ulkoilulukemiseksi. Ja hyvä, että kirjaan tartuin. Kirjan tarina on kiehtova.

Kolme täysin erilaista sisarusta tapaa toisensa isän rakennuttamalla mökillä elokuun viimeisenä viikonloppuna. On aika tehdä päätöksiä. Isän kuolemasta on sen verran pitkä aika. Paula on sitä mieltä, että mökki pitää myydä. Siitä on liikaa kuluja, eikä mökillä enää juuri käydä. Paula on määrätietoinen ja tietää aina, mitä pitää tehdä, ja kuinka se tehdään oikealla tavalla. Elina, sisaruksista nuorin, on epävarma kaikessa, mihin hän ryhtyy. Hän on suosittu bloggaaja ja loistava valokuvaaja, mutta kaikissa päätöksiin liittyvissä asioissa hän tukeutuu muihin. Iiris on sisaruksista vanhin. Iiris on oman tiensä kulkija, ja vähät välittää muista. Iiriksen elämä on alkoholinhuuruista, eikä hän ikinä kieltäydy juhlista.

Yhteen viikonloppuun tai pitäisikö sanoa yhteen yöhön mahtuu paljon. Sisarusten ajatukset pyörivät isässä. On salaisuuksia, joista joku tietää jotain, toinen ei mitään. On kipuilua, on tunteilua, on järjen ääntä. Naisten viikonloppu ei ole pelkkää saunomista ja yhdessäoloa. Sisarukset päätyvät lähtemään Loimujärvelle juhlistamaan venetsialaisia. Illan ja yön tapahtumat vyöryvät päälle sellaisella voimalla, että salaisuuksien verhoja aletaan availla. Voiko elämä enää jatkua samanlaisena kuin ennen?

Ensinnäkin kiitos siitä, että tarina sijoittui Etelä-Pohjanmaalle. Sieltä ne allekirjoittaneen sukujuuretkin tulevat. Kirjassa ei kuitenkaan käytetä Etelä-Pohjanmaan murretta muistaakseni kuin yhdessä kohdassa, joten kieltä ei tarvitse pelätä. Kirjan kieli on kauttaaltaan hienoa suomen kieltä. Pidän myös siitä, että kirjaa lukiessa ei tarvitse miettiä, mitä kirjailija tahtoo sanoa kullakin virkkeellä. Latvalan tyyli kirjoittaa on selkeää ja suoraviivaista. Latvala osaa myös kuvata hyvin tunnelmia. Elokuun lopun yö, varjot ja valot, savusauna, juopunut nainen, lavatanssit.

Pidin kirjassa myös siitä, kuinka sisarusten ja isän tarina vuorottelivat. Suurin piirtein joka toisessa luvussa palattiin vuosikymmenten päähän ja isän elämään. Sisarukset muistelivat hetkiä elämästään ja isästään. Tällä tavoin lukija pääsee vähitellen selville vaietuista asioista. Lukijalle selviää myös se, millaisia piirteistä sisarukset ovat isältään perineet. Ei se omena aina kauaksi puusta putoa.

Se, mikä kummeksutti, oli venetsialaisten yhdistäminen Pohjanmaalle. Itse en tällaista traditiota muista lapsuudestani, vaikka voisin väittää, että ihan keskiverto pohjanmaalaiset sukujuuret omaankin. Onneksi Wikipedia tietää kaiken, ja siellähän se kyllä kerrotaan, että Länsi-Suomen rannikkoalueet ovat olleet tyypillisiä venetsialaisten pitopaikkoja.

Taina Latvalan Venetsialaiset on mielestäni tunnelmakirja, jota on kiva lukea hieman viileänä syysiltana huopaan kääriytyneenä. Kesän loppu on syksyn alku.

Kiitos kustantajalle mukavasta kirjayllätyksestä.