28.2.2015

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Helmikuussa lukupiirin luettavana ja arvioitavana oli Ulla-Lena Lundbergin Jää (Teos & Schildts & Söderströms, 2012). Alun perin Jää julkaistiin ruotsiksi nimellä Is. Kirjan suomennoksesta on vastannut Leena Vallisaari. Kirjan sai paikallisesta kirjastosta lainattua jonottamatta, vaikka kirja olikin viimeinen hyllyssä lukijaansa odottava yksilö.

Jää kertoo ulkosaaristoon Luodoille heti sotien jälkeen saapuvasta nuoresta pappisperheestä. Petter Kummel on pappi, josta koko Luotojen yhteisö tulee pitämään. Petter ei halua tehdä seurakuntaansa suuria muutoksia, vaan kuuntelee seurakuntalaisten neuvoja siitä, kuinka asiat on aina ennen hoidettu. Petterin vaimo, pastorska Mona, vaikuttaa olevan Petterin vastakohta. Pastorska on uuttera nainen, joka haluaa tehdä itse kaiken. Mona kuitenkin hyväksytään uuteen yhteisöön nopeasti, koska hän osaa järjestää seurakuntalaisille hyvät tarjoilut aina, kun tilanne sitä vaatii ja tilannehan vaatii sitä aina, kun joku pappilassa käväisee. Pariskunnalla on pieni, viisas tytär Sanna. Myöhemmin perheeseen syntyy toinen tytär Lillus, joka tuntuu olevan pienestä pitäen oman tiensä kulkija. Kirjan yhtenä kertojaäänenä on Luodoille postia tuova posti-Anton, jonka mietteet tuovat kirjaan lisäsyvyyttä ja avartavat näkymää ulkosaaristoon.

Pappisperhe kotiutuu Luodoille varsin nopeasti. Pastorin aikaa vievät erilaiset yhteisölliset työt. Samalla hän yrittää päntätä pastoraalitutkintoa varten. Pastorska pitää kotia pystyssä, vaikka välillä ajatteleekin, että on yksin vastuussa kaikesta kotiin liittyvästä. Jää etenee aluksi hidassoutuisesti, mutta kun kirjassa alkaa tapahtua, tapahtuu siinä paljon. Tapahtuu traagisia asioita, jotka tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Jos tarina olisi ollut vain auvoista elelyä Luodoilla, olisi lukijan mielenkiinto luultavasti herpaantunut aika nopeasti.

Kirjassa luonto on alati läsnä. Lukija voi tuntea meren läsnäolon ja myrskytuulen voiman. Myös vuodenaikojen vaihtelut on kuvattu kirjassa erittäin onnistuneesti. Lukupiirissä luontoa ja säätä pidettiin jopa yhtenä henkilöhahmoista. Ympäristökuvauksista tuli eräälle lukupiiriläiselle elävästi mieleen Myrskyluodon Maija.

Lukupiiriläiset pitivät lähes yksimielisesti kirjasta todella paljon. Kirjan tekstiä pidettiin runollisena, vaikka välillä löytyi ronskimpaakin ilmaisua. Hitaasti syntyvä tarina, jonka vanhempi lukija tulkitsee hieman eri tavoin kuin nuorempi lukija. Posti-Antonin mietelmiä pidettiin siteenä lukija ja tarinan välillä. Lukupiirissä paljon keskustelua herätti Pastorin ja pastorskan erilaisuudet. Petter ei osannut vetää omia rajojaan, mutta pastorskalla taitoa siihen asiaan tuntui löytyvän enemmänkin kuin tarpeeksi. Monaa pidettiin yleisesti uutterana arjen toimijana, mutta samalla hän vaikutti siltä, ettei ollut lapsilleen läsnä. Vaikutti jopa siltä, että Mona oli mustasukkainen lapsilleen Petterin huomiosta.

Presidentti Tarja Halonen valitsi vuoden 2012 Finlandia-palkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundbergin. Halonen kertoi, että Jää tempaisi hänet mukaansa ja hän rakastui kirjaan kirjana. Jää on todellakin kunnon vanhan hyvän ajan kirja. Kirjaa suosittelen ehdottomasti henkilöille, jotka pitävät konstailemattomasta, hienosta ja sujuvasta tekstistä. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti