Empiirinen tutkimus

Taas se alkaa. Aika ennen vaaleja. Tällä kertaa kuntavaalit. Toisaalta tulihan minulle ammattiliitto Proltakin kuluvalla viikolla vaalipostia eli sielläkin on menossa jonkin sortin vaalit. Annoin jopa ääneni kuulua Pron vaaleissa. Sitä en ole muistaakseni ennen tehnyt. Päätin antaa ääneni samanikäiselle naiselle kuin itse olen ja jopa samaan ammattikuntaan kuuluvallekin. Ei voi mennä ääni siis pahemmin väärään paikkaan. Puolueesta ei ollut tietoakaan. Ei sillä niin väliä, ei minullakaan.

Kuntavaalit, presidentinvaalit, eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit. Monia on vaaleja ja ainakin kuntavaalit ja eduskuntavaalit antavat aihetta empiirisen tutkimuksen tekoon. Olen aiemminkin suorittanut empiiristä tutkintaa ennen vaaleja. Eri puolueiden edustajat tulevat iloisesti hymyillen aamulla asemalla vastaan ja antavat milloin mitäkin makupalaa esitelehtisen kera mukaan. Sama toistuu viikonloppulauantaisin asuinkaupungimme keskustassa. Tarjolla on milloin mitäkin.

Kuntavaalien empiirinen tutkimus alkoi tänään, noin kaksi kuukautta ennen h-hetkeä. Olimme tulossa miehen, joka täällä asuu, kanssa kauppareissulta. Kaupungin keskustaan oli kasattu myyntiteltan näköisiä kojuja. Kojuissa oli muutamia iloisia henkilöitä, mutta voi voi, eivät olleet kauhean aktiivisia hakeutumaan seuraamme. Ohitimme kojut, kunnes kuulin jonkun sanovan, maistuisiko jäätelö. Mitä? Jäätelöä? Miksei meille tarjottu? Käännyin kannoillani ja menin hakemaan jäätelön (todellakin hain) ja esitelappusen.

Ville Vallaton -vaniljajäätelöpuikko. Mies, joka täällä asuu, sai Ville Vallaton -banaanijäätelöpuikon. Empiirinen tukimus pääsi vauhtiin. Jäätelöpuikon paperi auki. Mitä? Johan on markkinat. Jäätelöpuikoissa ei ollut suklaakuorrutusta kuin puoleen väliin saakka. Kyllä silloin, kun minä kesätöikseni pakkasin Ville Vallaton -jäätelöpuikkoja, niissä oli suklaakuorrutusta koko puikon verran. Köyhää, mutta ehkä Ingman ei ole niin varakas kuin oli Kotisaari aikoinaan. Kotisaaren aikoihin ei kyllä tunnettu kuin vaniljan ja päärynän makuiset Ville Vallaton -jäätelöpuikot ja nyt makuna on näköjään myös banaani. Täytyy myöntää, että onhan banaani ehkä hieman edistystä jäätelöpuikkoasiaan.

Muistot valtaavat mieleni maistaessani jäätelöpuikkoa. Voi niitä kesiä, kun Ville Vallattomia tuli oransseissa käärepapereissaan liukuhihnaa pitkin. Piti olla vikkelä käsistään, jotta ehti saada 12 kpl Villejä sullottua pieneen laatikkoon. Jos et ollut tarpeeksi nopea, Villet päättivät valloittaa koko tehdasalueen. Niitä vaan tuli ja tuli ja kaaos oli valmis. Minä tietenkin olin näppärä käsistäni, enkä aiheuttanut kaaostilanteita, mutta voi luoja, jos työpariksi sattui sellainen, joka haaveili jostain ihan muusta kuin Ville Vallattomista. Parempi olla edes ajattelematta sitä sotkua.

Empiirisen tutkimuksen kannalta demarit ovat nyt kärkisijalla, koska muut eivät ole vielä lähestyneet minua. Demarit saivat kuitenkin miinuspisteitä siitä, etteivät oma-aloitteisesti tulleet tarjoamaan meille jäätelöitä. Plussaa tippui siitä, että jäätelö oli hyvää ja nostalgisia muistoja tuli mieleeni. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tämä vaalisyksy tästä lähtee etenemään, ja kuinka empiirinen tutkimukseni etenee.

Empiirisessä tutkimuksessa on se huono puoli, että vaalien jälkeen puolueitten edustajia ei näy eikä kuulu asemalla aamuseitsemältä eikä myöskään pahemmin lauantaiaamuisin kauppareissulla. Voisihan sitä tehdä tutkimustyötä joskus vaalien jälkeenkin.

PS. Omenoitakin on joskus ollut tarjolla.

Pihkassa

Sunnuntaiaamun ratoksi lähdin kissan kanssa ulkoilemaan. Sunnuntaiaamut ovat loistavia ulkoilua ajatellen. Kaikkialla on rauhallista. Ei kuulu mitään meteliä. Vain luonnon omia ääniä kuuluu ympäriltämme. Mahtava akkujen latauskeino, mikäli ketut pysyvät loitolla.

Aamu oli loistava kissankin kannalta. Ensimmäisenä kissa hyppäsi paikaltaan puolentoista metrin korkeuteen. Teki voltin ja kiertäen ja taittaen alas tai ainakin jotain sinne suuntaan. Yhtäkkisen voimistelukohtauksen syy oli räkättirastaassa. Mitäs lensi liian läheltä. Saalista ei kuitenkaan saatu.

Seuraavaksi teimme kymmenen metrin juoksuspurtin. Aloin jo epäillä joutuneeni kissojen olympialaisiin tai kenties tämä oli vasta valmistautumista kisoihin. Tällä kertaa kohteena oli sepelkyyhky. Ei saalista tälläkään kertaa. Tuo huhuileva lintu pyrähti lentoon ja kissa jäi nuolemaan tassujaan.

Matkamme jatkui pienen tuumaustauon jälkeen. Törmäsimme naapureihimme ja hyvät huomenet toivotettua kissa säntäsi taas juoksuun. Läpi puskien ryntäsimme kohti uutta räkättirastasta. Ei edelleenkään kissalle mitään saalista.

Päädyimme vakipaikallemme. Kissa korkean kannon nokkaan ja minä valtavan kuusen alle ihmettelemään maailman menoa. Kuului säksätystä. Muutaman metrin päässä olevassa kuusessa kisaili kaksi oravaa. Hännät vispaten oravat kiersivät kuusta. Hauskan näköistä. Minua hymyilytti. Samassa kuusesta, jonka alla seisoin, alkoi myös kuulua säksätystä. Sielläkin kaksi oravaa kirmasi. Kissakin ihmetteli touhua aitiopaikaltaan ja oravat jatkoivat mekastustaan.

Kuusen alla, jossa seisoin, oli toisella oravalla iso käpy suussaan. Orava mennä vilisti kuusen runkoa toisen oravan perässä. Minua hymyilytti lisää. Kyllä elämässä on kivoja asioita, jos vaan osaa pitää silmät auki. Siinä sitten jatkoin kuusen alla seisoskelua miettien syntyjä syviä, kunnes tapahtui. Orava heitti minua isolla, syömättömällä kävyllä. Meinasi käydä kuten Isaac Newtonille aikoinaan. Käpy tippui lähes keskelle päätäni, mutta onneksi ehdin väistyä ja käpy osuikin minua vain jalkaan. Lopputuloksena oli se, että farkkuni olivat pihkassa. Kehtasi mokoma heittää minua pihkaisella kävyllä. Mies, joka täällä asuu, oli kertonut minulle aiemmin, kuinka oravat olivat heitelleet häntä ja kissaa kävyillä. En ollut uskonut juttua, mutta nyt se oli uskottava. Terroristioravia selvästikin.

Hieman mieltäni jäi kaivertelemaan se, olisinko saanut jonkin ahaa-elämyksen, jos pihkainen käpy olisikin osunut keskelle päätäni. Olisiko minusta tullut uusi Newton kenties? Ensi kerralla en ehkä enää väistäkään, jos joudun oravien käpypommituksen kohteeksi, vaan katson kuinka käy.

PS. Kuvan orava ei tiettävästi liity tapaukseen.

Kettu Repolainen

Lähdin kissan kanssa ulkoilemaan heti aamutuimaan. Ajattelin, että ehtisimme ennen sadetta takaisin kotiin. Sadettahan tässä on odoteltu jo pitkään, koska ennusteethan sitä alati povaavat.

Sunnuntaiaamu oli hiljainen. Oudonkin hiljainen. Ei kuulunut edes pikkulintujen visertelyä. Ajattelin, että ulkoilusta tulee tylsä, jos kissalla ei ole mitään seurattavaa. Sitten se alkoi. Hirvittävä meteli. Varikset, ja kenties harakatkin, pitivät sellaisen rääkymiskonsertin, etten voinut muuta kuin ihmetellä. Ei ne ainakaan meille huuda. Tänä kesänä kissamme on saanut olla rauhassa varisten hyökkäilyiltä.

Kissa aavisti tai näki jotain, ja päätti syöksyä rinnettä ylöspäin. Kissa otti parhaan paikan matalan kiven päältä ja käänteli päätään. Ei oikein tiennyt, minne suuntaan olisi katsellut. Minä ihmettelin edelleen varisten hätähuutoja, jotka tuntuivat kovenevan kovenemistaan. Sitten yhtäkkiä tapahtui jotain. Keskeltä heinikkoa asteli esiin punaruskea, suippokuonoinen, viekassilmäinen eläin. Valkoinen hännänpää vain vilahti. Itse Kettu Repolainen. Etäisyyttä oli pari metriä. Tuijotimme ketun kanssa toisiamme silmiin. Aika tuntui pysähtyvän.

Sitten heräsin toimimaan. Nappasin kissan kainaloon ja sanoin, että nyt mennään. Ilmeisesti kissa huomasi ketun vasta siinä vaiheessa. Kissa alkoi rimpuilla. Hän ei ainakaan olisi sylissä, kun kerrankin olisi näin jännittävä tilanne. Oli pakko päästää kissa maahan, mutta sanoin, että nyt mennään pois täältä ryteiköstä. Kissa suostui siirtymään taloyhtiömme parkkipaikan puolelle. Suunta oli kuitenkin selvä. Kissa aikoi kiertää toista kautta selvittämään, mikä tämä tällainen otus on. Kielsin, ja sanoin, että sinne ei nyt mennä.

Samassa huomasin, että kettu tuli pensasaronioitten välistä seuraten meitä. Olipa utelias kaveri, mutta minua ei paljon naurattanut. Huusin ketulle, että ala mennä siitä. Kettu katseli meitä hetken aikaa, kunnes kääntyi ja palasi pensasaronioitten suojaan. Näin, että eläin lähti etenemään rinnettä alaspäin. Soitin miehelle, joka täällä asuu ja kerroin ketusta. Mies oli nähnyt ketun jo kerran aikaisemmin, mutta ei näin läheltä. Kissa mourusi, kun en päästänyt sitä ketun perään.

Seuraaavaksi kissa lähti juoksemaan kohti kotiamme. Ajattelin, että hyvä juttu, mennään vaan kotiin. Mutta ei. Ei kissalla ollut aikomustakaan päästää kettua näin vähällä. Kiersimme taloyhtiömme tontin kautta rinteen puoleenväliin. Kissa yritti lähteä pinkomaan ryteikköön, mutta estin sitä. Mies, joka täällä asuu, tuli paikalle. Selvitin hänelle tapahtumien kulun uudestaan ja sanoin, etten uskalla mennä rinteeseen. Mies sanoi, että jos varikset eivät enää huuda, on kettu jo lähtenyt pois. Mies kävi vielä tarkastamassa rinteen. Kissa mourusi lisää, koska hänkin halusi tutkia ketun jälkiä.

Lopulta vakuutuin siitä, että kettu on hävinnyt. Menimme kissan kanssa takaisin ryteikköön ja voi sitä kissan onnea, kun sai haistella uusia hajuelämyksiä. Siinä sitä aikaa kuluikin, kun vainukissamme selvitti ketun kulkureittiä. Itse olin seuraavat puoli tuntia adrenaliinin vaikutuksen alaisena ja pälyilin hermostuneena ympärilleni, odottaen, mistä kettu hyökkäisi. Kaikkea sitä tapahtuu rauhallisena sunnuntaiaamuna.

PS. Siili olisi mieluisampi yllätys ulkoilulenkillä.

Nuorennus

En ehtinyt ostaa ennen juhannusta VR:n kausilippua, eikä se olisi ilmeisesti onnistunutkaan, koska VR:n lipunmyynti tökki. Ostan lippuni perinteiseen tapaan asemalta, vaikka minua hieman kismittääkin kotikaupunkini rautatieaseman lipunmyynnin aukioloaikojen kavennukset. Aamulla lipunmyynti aukeaa sen verran myöhään, että saatan myöhästyä junasta. Illalla puolestaan on lähdettävä töistä aikaisemmalla junalla, jotta ehdin ostaa lipun ennen lipunmyynnin sulkeutumista.

Lippu olisi joka tapauksessa saatava huomisaamuksi. Perinteinen lipunmyynti on tietysti suljettuna juhannuksena ja etenkin sunnuntaisin. Päätin siis siirtyä nykyaikaan ja ostaa lippuni VR:n lippuautomaatista. Netistä en voinut lippua ostaa, koska olin kuullut, että lippu on noudettava asemalta (onpa käytännöllistä nettikauppaa).

Lähdin miehen, joka täällä asuu, kanssa kohti kotikaupunkini rautatieasemaa. Astelin itsetietoisena kohti lippuautomaattia. Kaivoin lompakon ja pankkikortin esiin ja ihmettelin, minneköhän koloon pankkikortti syötetään. Tuijotin koloja aikani ja olin juuri aikeissa sanoa ääneen, minne työnnän korttini, niin mies, joka oli seurassani, totesi, että automaattihan on suljettu. Mitä ihmettä? Mitä minä sitten teen? Menenkö huomisaamuna pummilla töihin, koska en halua tuhlata rahojani kertalippuihin? Vaikeita kysymyksiä.

Kotiin palattuamme päätin tutkia VR:n nettisivuja, jos vaikka lipun voisi kuitenkin tulostaa kotona. Samalla voisin rekisteröityä Veturi-palveluun, jota minulle oli jo kerran tyrkytetty VR:n lipunmyynnistä. En löytänyt nettisivuilta hakemaani tietoa lippujen tulostamisesta, joten rekisteröidyin Veturiin. Rekisteröinnin lopuksi näytölle tuli teksti "Jatka lipunmyyntiin". Minähän jatkoin. Kätevää, heti pääsee kartuttamaan Veturitiliä. Viisaasti osasin valita kausilippu-välilehden, vaikka se olikin hieman hämäyttävästi laitettu viimeiselle lipunmyynnin välilehdelle.

Askel askeleelta tein kausilipputilaustani, kunnes pääsin "toimitustapa ja maksaminen -välilehdelle". Hienoa, voihan lipun kotonakin tulostaa eli olin saanut väärää tietoa. Kätevää, kun sen osaa ja rahat omalta tililtä VR:lle ja lipun tulostamiseen. PDF-tiedosto auki. Mitä? Lipussa on väärä syntymäaika. Olen nuorentunut kuukaudella. Ihan tuosta noin vaan käyttämällä VR:n nettilipunmyyntiä.

Väärästä syntymäajasta seuraa ongelmia junassa. Lipuntarkastaja katsoo sekä lipun että henkilöllisyystodistuksen tarkastaessaan lippua. Millä sitten selität tämänkin? Nyt on varmaan pakko mennä asemalle maanantaina selvittelemään tätä. Asiakaspalveluun soittaminen maksaa euron vastattu puhelu + pvm. Mitä se pvm sitten tarkoittaakaan? Jaa, mutta onhan tuossa toinenkin numero: verkkokaupan ja rekisteröitymisen tuki. Vaikuttaisi jopa halvemmalta kuin tuo asiakaspalveluun soittaminen. Soitan siis sinne.

Nyt tuli plussaa VR:lle. Jonotusaika oli erittäin lyhyt, vaikka olin varautunut pitkään odotukseen. Iloinen nuori nainen vastasi puhelimeen. Kerroin ongelmani ja hän sanoi, että hän voi korjata lipun puhelun aikana. Uskomatonta. Voiko olla näin helppoa? Kyllä. Asiakaspalvelu oli huipussaan ja sain uuden lipun sähköpostiini alta aikayksikön. Kiitos VR:lle. Loistavaa palvelua. Lisäksi sain kuulla olevani päivän toinen asiakas, jolle oli tapahtunut sama lippuvirhe. Nainen sanoi testaavansa järjestelmää, koska vaikuttaisi olevan järjestelmävika! Loppujen lopuksi en siis nuorentunutkaan kuukaudella.

Vielä tuli kuitenkin yksi ongelma eteeni. Lippu tulostui tietysti A4-kokoiselle paperille ja VR:n lippukansien koko avattuna on nykyään 9,7 x 11,7 cm. Aikamoinen urakka tunkea A4-kokoinen lippu tuollaiseen muoviläpyskään. Mies, joka täällä asuu, sanoi, että leikkaa hieman katkoviivojen sisäpuolelta, niin lippu mahtuu kansiin. Onkohan sen nyt luvallista mennä leikkelemään lippua? Katkoviivat lipusta löytyivät, muttei saksien kuvia. Otin riskin ja leikkelin lipun pienemmäksi ja tungin kansien sisään. Näkyy siinä vyöhykkeet ja kaikkein tärkein Datamatrix-viivakoodi. Ei muuta kuin hyppään junaan ja porhallan töihin ja takaisin. Ai niin, Veturitiliin ei tullut saldoa. En ollutkaan automaattisesti kirjautunut järjestelmään rekisteröinnin päätteeksi.

PS. Sadepäivän nautiskelua

Juhannusjuhlaa

Olemme viettäneet juhannusta rauhallisissa merkeissä. Ainoa huonovointinen on tähän mennessä ollut kissamme, joka oksensi torstaina muutamaan otteeseen. Karvapallot hieman häiritsivät kissamme oloa. Ei sen vakavampaa.

Juhannusaattona olin kissan kanssa aamutuimaan ulkoilemassa. Teimme ajallisesti pitkän lenkin. Lenkin pituus metreissä (kilometreistä ei voi edes puhua) olikin huomattavasti lyhyempi, koska suurin osa ajasta kului nokkospuskassa seisten tai kissan kohdalla maaten vaanimisasennossa. Itse en nähnyt tiheässä nokkospöheikössä mitään mielenkiintoista, mutta kissa oli toista mieltä.  Ilmeisesti hiiri vilisti jossain, koska kissan häntä ja takapää liikkuivat siihen malliin. Käpytikkojen lentelyä sentään sain ihastella.

Lopulta noin 1½ tunnin ulkoilun päätteeksi kyllästyin kissa ja hiiri -leikkiin ja sanoin kissallemme, eiköhän lähdetä kotiin. Vastentahtoisesti kissa perääntyi nokkospuskasta ja suunnisti kotiamme kohti. Hienoa, pian päästään lähtemään kauppaan, ajattelin. Vielä mitä, kissa muistikin, että taloyhtiön grillipaikka oli katsastamatta ja käänsi suunnan kohti yhteistä grilliä. Seis! Ei sinne. Nyt mennään kotiin. Kissa laittaa jarrut päälle, eikä hievahdakaan kotia kohti. Vai sellainen tapaus. On otettava kissataksi käyttöön ja kannettava kissa kotiin. Sanon kissalle, että kissataksi tulee ja vie kotiin. Otan kissan syliini ja ja samassa saan hampaat ja kynnet käteeni kiinni. Taksinkuljettajan raatelua siis. Ei auta, kissataksi vie kissan kotiin.

Kuvittelin, että kotikaupunkini hiljenee juhannukseksi ja juhannusaattona saa tehdä rauhassa ostokset. Suuntaamme miehen, joka täällä asuu, kanssa kohti paikallista Prismaa. Voi kamala. Järkyttävä väenpaljous. Miksi nuo ihmiset eivät ole lähteneet mökeille ja maalle juhannuksen viettoon? Keräämme orjallisesti ostoskärryihin kauppalistan mukaiset tavarat. Tapaamme muutaman tutun ja vaihdamme kuulumiset, jonka jälkeen kassalle ja äkkiä kotiin. Kaupungin keskusta on elämää täynnä. Vaikuttaisi siltä, ettei olisi mitään keskikesän juhlaa, koska ihmisiä on niin paljon liikkeellä.

Myöhemmin juhannusaattona lähdemme miehen, joka täällä asuu, kanssa pyöräilemään. Pyörälenkiltä tullessamme huomaamme, että ainakin yksi terassi on keskustassa avoinna. Suunta sinne siis. Virvokkeille. Ei kaljaa, ei siideriä, ei olutta. Siis kyllähän niitä tarjolla oli, mutta päädyimme valitsemaan jotain aivan muuta. Miehelle limonadi ja minulle soodavesi. Kylläpä sitä nyt ollaan niin sivistyneitä. Aurinko paistaa tuutin täydeltä. Hieno ilma ja terassi täynnä porukkaa. Illalla huomaan polttaneeni käsivarret. Terassirusketus on siis hankittu tänäkin vuonna.

Juhannuspäivänä elävä herätyskellomme herättää vasta kuuden jälkeen aamulla. Olipa kiva nukkua reilu puoli tuntia pidempään kuin normaalisti. Aamiaisen jälkeen kissan kanssa suunta kohti uusia seikkailuja. Tänä aamuna aistin ilmassa selviä merkkejä saalistuksen himosta. Metsikössä räsähtelee jatkuvasti. Räkättirastaan poikaset opettelevat linnun tavoille. Kissan viikset väpättävät. Välillä kiivetään puuhun ja yritetään sitä kautta päästä kiinni saaliiseen, mutta ei onnistu. Talitiaiset huutavat meille ja kissa meuhkaa takaisin. Lopulta saan kissan itselleni mukavimmille kulkureiteille. Saan jopa muutaman pujon kitkettyä.

Kohta ollaan taas oltu 1½ tuntia liikenteessä, olisi aika lähteä kotiin. Käydään kuitenkin vielä hieman hinkkaamassa poskea katukiveykseen ja nautitaan kissanpäivistä. Mitä? Älä nyt mene siihen juhannusruusuun niitten tassujen kanssa. Tulee piikkejä, jos siitä oksasta ottaa kiinni. Kissa kääntyy kannoillaan ja lähtee pää pystyssä kohti kotia. Suussa on jotain. Mitä, mitä sinä nappasit? Juoksen kissan perässä terassillemme. Harmaasiepon poikanen. Tunnen pistoksen omassatunnossani. Lehdessä luki toukokuun lopulla, että kissat on pidettävä kiinni elokuun loppupuolelle saakka eläinten ja lintujen poikasten takia. Niin, mutta olihan minulla kissa kiinni eli minkäs teet. Suuri Saalistaja iski ja söi alkupalaksi linnunpoikasen ja pääruoaksi seitiä. Kissa on päättänyt nauttia keskikesän juhlasta täysin rinnoin.


PS. Pian pionit puhkeavat kukkaan.

Ilman lähetettä

Käydessäni silmälääkärissä sain kuulla, että silmäpaineet ovat koholla. Lääkäri kehotti varaamaan ajan optikolle, joka tutkisi silmänpaineita kevään aikana. Joulukuussa lääkäri haluaisi itse varmistaa, missä paineitten kanssa mennään. Tein työtä käskettyä ja varasin ajan optikolle samalla, kun maksoin silmälääkärikäynnin lääkärikeskuksen kassalle.

Kesän ensimmäisenä päivänä eli 1.6. oli vihdoin optikkoaika. Ei siis mennyt ihan keväälle tuo, mutta liekö tuolla suurempaa väliä. Kotona jo varmistin, missä sairausvakuutuskorttini on, jotta osaisin käyttäytyä lääkärikeskuksessa. Itsevarmuutta puhkuen menin paikalle. Kaivoin Kela-korttini esiin ja asetin korttini viivakoodi ylöspäin lukijaan, ja kirjasin itseni sisälle lääkärikeskukseen. Helppoa, kun sen osaa.

Optikko kävi laittamassa silmätipat silmiini odotellessani vuoroani. Istuin vielä muutaman minuutin optikon huoneen ulkopuolella ennen kuin minut kutsuttiin sisälle. Vastaanotolla meni keskimäärin kolme minuuttia, koska optikko vain kuvasi silmäni. Takaisin käytävään odottelmaan silmieni passikuvia. Vastaanottotiskiltä alkoi kuulua äänekästä selvitystä, kuinka vastaanotolle täytyy ilmoittautua. Voi voi. Oli papparainen, iältään noin 75 vee, jättänyt ilmoittautumisen tekemättä. Huh. Onneksi itse osasin viivakoodata itseni sisälle.

Saatuani optikolta kuvakansion, marssin vastaanottotiskille maksamaan taidepläjäyskäyntiäni. Vastaanotossa oli nuori, tummahiuksinen nainen. Sanoin tulleeni maksamaan optikkokäyntiäni. Samalla tuijotin naisen otsaa tai oikeastaan sitä kohtaa kasvoista, josta nenä alkaa. Naisella on kastimerkki. Oho. Näenköhän minä väärin, koska silmätipat vaikuttavat näkökykyyn. Nainen sanoi minulle, onko sinulla lähetettä. Mitä lähetettä? Nainen huokasi dramaattisesti (huokauksen takaa osasin lukea, voi vitsi, mikä pönttö). Lähete tarvitaan, jotta nainen voi antaa minulle kelakorvauksen. Kerroin, ettei minulla ole mitään lähetettä, vaan tulin tänne silmälääkärin pyynnöstä. Lisää huokailuja. Ei tänne voi tulla noin vain ilman lähetettä. Sanoin, ettei minulla ole lähetettä ja jos olisi ollut, se olisi ollut kalenterissani, jotta olisin osannut ottaa sen mukaan. Ehdotin vaihtoehtoa, että josko lähete olisi helmikuussa jäänyt lääkärikeskukseen. Mahdotonta, koska lähete jää potilaalle. Ehdotin, että maksan nyt koko lystin ja haen itse kelakorvausta. Ei se ole mahdollista, koska minulla ei ole lähetettä. Joka tapauksessa minulla ei ole lähetettä mukana eikä kotona. Vihdoin nainen tiskin takana alistuu ja sanoo, että no, nyt hänen on pakko tarkastaa tämä mappi läpi, jos lähete muka olisi jostain syystä siellä. Tuijotan edelleen naisen kastimerkkiä. Nainen selaa mappia ja yllätys yllätys: lähete löytyi lääkärikeskuksen mapista. Nainen sanoo, että täältähän se lähete löytyi. Joku oli laittanut lähetteen aivan väärään paikkaan. Onneksi itse olin siihen syytön.

Vihdoin päästään itse asiaan ja maksamiseen. Samalla huomaan, ettei kastimerkki olekaan kastimerkki. Se olikin lävistys. Seuraavaksi nainen tivaa minulta, olenko HUS:in asiakas. Mitä? Mitä tuohon kuuluu vastata? Öö, joo, kuulun HUS:in piiriin, mutta tämä ei taida olla HUS:in juttuja. Jälleen huokaus. Oletko itsemaksava? Joo, kyllä olen. Helppo kysymys. Osasin vastata. Onko sinulla vakuutus? Öö, mikä vakuutus? On minulla montakin vakuutusta, mutta paras vastata tähän kysymykseen, ettei ole. Tunnen hikoilevani. Olo on kuin poliisikuulustelussa, vaikken ikinä ole sellaisessa ollutkaan. Onneksi nainen ei huomannut kysyä, maksaako työnantajani laskun, koska työnantajallani on samaisen lääkärikeskuksen kanssa sopimus ja tiedoissani on tietysti tästä maininta. Lopulta päästään maksuun. 30,09 euroa. Samaa luokkaa kuin normaali passikuvat, koska tässä otettiin molemmista silmistä kuvat eli 15,- euroa silmää kohti.

Uskaltaudun vielä kysmään, voinko varata nyt jo joulukuulle ajan silmälääkärille. Marraskuulle ainakin löytyy aikoja, mutta katsotaan, löytyykö vielä joulukuun aikoja. Perjantaina 7. joulukuuta löytyy. Hienoa. Haluaisin ajan näihin samoihin aikoihin eli mahdollisimman myöhään. Taas huokaus. Meillä suljetaan perjantaisin kello 16.00 ja tämä lääkäri ottaa vastaan vain pari kertaa kuukaudessa. Viimeisin aika on kello 14.15. Saatoin myös kuulla ääneen lausumattomat sanat "ota tai jätä". Otan sitten sen ajan ja voinhan minä pitää silloin vaikka vapaata, koska on itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä. Ei kyllä ollut maailman yksinkertaisin asia tuokaan.

PS. Sitä tänään ihmettelin, kuinka paikallisessa urheiluliikkeessä polkupyörä maksaa 279,- euroa ja lenkkarit 179,- euroa. Onhan polkupyörä huomattavasti pitkäikäisempi investointi (ellei sitä varasteta) kuin lenkkarit.

Vanhuus ei tule yksinään

Herätyskello soimaan. Silmälasit pois päästä, jotta näen tarkemmin, mihin kohtaan herätysviisarin laitan osoittamaan. Kynsien leikkaaminen. Silmälasit pois päästä, jotta näen tarkemmin, mitä olen tekemässä. Irronneen napin ompelu. Silmälasit pois päästä, jotta näen laittaa langan neulansilmään. Edelleen silmälasit pois silmiltä, jotta näen paremmin ommella irronneen napin paikalleen. Mitä, iskikö ikänäkö?

Silmälääkärin vastaanotolle. Kerron epäilykseni ikänäöstä ja kerron esimerkkejä. Silmälääkäri nyökyttelee ja toteaa, että nämä ovat ensioireita. Tutkitaan ja annetaan diagnoosi. Ikänäköhän se on alkanut vaivata. Resepti kouraan ja ensimmäisiä moniteholaseja eli mummolaseja hankkimaan.

Nyt on mummolasit hankittu, eikä tarvitse enää ottaa silmälaseja jatkuvasti silmiltä pois. Ehkä tämä tästä.

Arkiaamu ja väsyneen näköinen keski-ikäinen ja äkäinen akka katsoo peilistä minua. Totean kuvan kuuluvan minulle. Otan hiusharjan käteeni ja suin hiuksiani. Jaa, kissankarvakin on hiusteni joukossa. Otan karvasta sormilla kiinni ja mitä? Karva ei irronnutkaan. Mitä ihmettä? Otan karvasta paremman otteen ja kiskaisen. Auts! Karva olikin minun hius ja täysin harmaa! Yhdessä yössäkö harmaannuin? Etsin lisää harmaita hiuksia. Ei löydy. Ei muuta kuin työpäivää kohti, mieli astetta alempana, nytkö tämä harmaantuminen alkaa?

Työpäivät tuntuvat päivä päivältä raskaammilta. Ote tuntuu irtoavan. Ajatukset eivät pysy kasassa, enkä enää muista kaikkia asioita ilman sähköposti- tai kännykkämuistutuksia. Onpa minulla jopa perinteinen kalenterikin muistin virkistämiseksi. Vanhuusko on iskemässä? Miksi nuo nuoret tuntuvat niin ripeiltä ja vahvoilta?

Tynkätyöviikon päätteeksi suoraan päiväunille kotiin päästyäni. Olen unet ansainnut. Raadoinhan minä jälleen täyden työpäivän. En ehkä kovin tehokkaasti, mutta minkäs voin kaaokselle, joka työpöydälläni ja sähköpostissani vallitsee. Yritän perjantaina selvittää kaaosta, kun muut viettävät vapaita. Tehokasta työaikaa, kun ei ole muita häiriötekijöitä työpaikalla.

Päiväunien jälkeen minua katsoo jälleen peilistä keski-ikäinen nainen. Ei ehkä niin äkäinen kuin aamulla. Kuva kuuluu jälleen minulle itselleni. Hiuksetkin sojottavat joka suuntaan päiväunien jäljiltä. Hiusharja käteen ja harja työhön. Mitä? Taas harmaa hius! Ja onko tuolla toinenkin? Ei, ei se ollutkaan. Vain yksi löytö tällä kertaa. Vanhuus ei näemmä tule yksinään ja onneksi kampaaja-aikakin on varattuna.

Milloinkohan siitepölykausi helpottaa ja miksei siitepölyoireilu helpotu iän myötä?