1.10.2019

Terveydenhoidollisia juttuja


Kun ihmisellä tulee puoli vuosisataa mittariin, niin kummasti alkaa joka paikkaa kolottaa. Voihan se olla niinkin, että on ennekin kolottanut, mutta viimeistään tässä vaiheessa kaikki alkaa tuntua kropassa. Työpaikkani työterveyshuolto on supistettu lähestulkoon minimiin, joten olen päätynyt julkisen puolen asiakkaaksi kaikissa muissa kuin äkillisissä sairauksissa. Voitte arvata, että kun ihminen on vältellyt lääkäreitä mahdollisimman hyvin ja nekin vähäiset ongelmat hoidattanut yksityisellä puolella, niin julkinen puoli on jotain aivan muuta. Kyllä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista tai oikeasti tämä taitaa mennä niin, että joillekin vain sattuu ja tapahtuu hieman enemmän kuin muille.



Terveyskeskuslääkäri passitti minut viime syksynä laboratoriokokeisiin ja EKG:hen. Koska olen töissä käyvä ihminen, varasin laboratorioajan netin kautta. Kätevää. Ei tarvinnut istua tuntikausia vetoisassa odotustilassa. Verikokeiden jälkeen minut ohjattiin EKG:n odotustilaan, jossa jo istui kolme miestä odottamassa vuoroaan. Tulipa siihen vielä yksi nainen ja neljäskin mies paikalle. Yksi miehistä puhui koko ajan. Naiselle sanoi, että kannattaisi lopettaa tupakanpoltto, jos noin kovaa yskii. Kuuntelin toisella korvalla miehen juttuja ja näin oven käyvän. EKG-täti avasi oven ja sanoi nimeni. Olin nousemassa ylös, niin alati puhuva mies ryntäsi ovelle. Minä perässä ja tarkastin, kutsuiko hän minut seuraavana EKG:hen. Näin oli. Mies riemastui siitä. Hän oli odottanut paikalla pisimpään eli hänen mielestään oli hänen vuoronsa. EKG-täti sanoi, että ajan varanneet pääsevät ensin. Eihän mies sitä uskonut, joten EKG-täti sanoi, että mies voisi mennä riisumaan yläosan toiseen pukusuojaan, mutta minut hän ottaisi ensin EKG:hen. Menin naisen perässä omaan pukusuojaani. EKG-täti ohjeisti vielä minuakin riisumisessa ja pyysi tulemaan mittaukseen, kun olen valmis. Täti ei saanut ovea kiinni ja minä olin jo riuhtomassa vaatteita päältäni, niin toisen pukusuojan ovi kävi. Sieltä se puhelias mies marssi ja oli menossa makaamaan mittauspedille. EKG-täti alkoi olla käärmeissään ja sanoi, että rouvan EKG tehdään ensin. Loppujen lopuksi EKG saatiin otettua ilman kolmatta pyörää. Täytyy kyllä myöntää, että minua alkoi tilanne naurattaa aivan suunnattomasti. Olisiko minun kenties pitänyt mennä samalle mittauspöydälle miehen kanssa?



Olli Lindholmin kuolema on passitanut monet suomalaiset lääkärin puheille. Mieskin minua patisti ja lopulta varasin ajan terveyskeskuslääkärille. Uniapneatutkimuksiin halusin ja sinne sain lähetteen. Ajattelin, että joudun odottamaan pitkään ennen kuin sairaala lähestyy minua, mutta kirje tuli nopeammin kuin arvasinkaan. Tosin ei aikaa, vaan ajan varaaminen hoitajalle piti tehdä netin kautta. Kätevää sekin. Elettiin toukokuuta. Ensimmäinen vapaa aika hoitajalle olisi ollut Raaseporissa kesäkuussa. Ei kiva matka. Peijakseen halusin, koska se on lähisairaalani. Ensimmäinen vapaa aika oli elokuussa. Sen varasin ja aikakin kului suhteellisen nopeasti. Peijaksessa hoitaja kertoi minulle uniapneatutkimuksesta ja antoi minulle mittauslaitteen mukaani. Tarkoitus oli nukkua seuraava yö laitteen kanssa ja palauttaa laite seuraavana aamuna Peijakseen. Näin tein. Palauttaessani mittauslaitetta isoon postilaatikkoon luin lapun, jossa pyydettiin varmistamaan, että laite tippuu laatikkoon. Tein työtä käskettyä. Muuten meni kivasti, mutta sain postilaatikon jumiin. Siis oikeasti jumiin. Kansi ei enää liikkunut mihinkään. Hiki valui kasvoiltani ja takanani jotkut naiset pohtivat, olivatko oikeassa paikassa. Onneksi paikalle porhalsi joku henkilökuntaan kuuluva nainen. Kerroin hänelle saaneeni postilaatikon jumiin. Nainen alkoi kanssani ihmetellä laatikkoa. Rynkytimme ja hakkasimme laatikkoa. Mitään ei tapahtunut, kunnes yhtäkkiä kuului kolahdus. Nainen avasi postilaatikon. Mahtavaa! Laite oli tippunut postilaatikon pohjalle ja saatoin häipyä paikalta vähin äänin.



Odottaessani kunnallisen hammaslääkärin odotustilassa vuoroani, näin, kuinka joku huoltomies käveli jonkun naisen perässä. Huone 20 oli varattu eli sinne ei voinut mennä. Siinä sitten ajattelin, että olisipa kiva, jos olisi huoltomies todistamassa potilaspaniikkia. Kun vuoroni lopulta tuli, niin hammaslääkäri pyysi ensiksi anteeksi myöhästymistään. Samaan hengenvetoon hän jatkaa, etteihän haittaa, jos huoltomies on paikalla. Ihan oikeasti? Siis juuri minun tuuriani. Minä siinä sitten vastaamaan ja keventämään tunnelmaa, että ei, ellei huoltomies pelästy itkuani. Pelkotilani nousi, kun hammaslääkäri sanoi, ettei reikä ole aivan pieni. Siis ei kai vain juurihoitoa? Ei muuta kuin nainen hammaslääkärin tuolille ja tummat lasit silmille. Aloitetaan puudutuksella. En tuntenut mitään. Vain pehmeän painalluksen ikenellä. Hengityselimeni sen sijaan tunsivat. Sain astmakohtauksen. Tuoli ylös. Hammaslääkäri ojentaa laukkuni, josta kaivan astmakohtauslääkkeen esiin. Vedän henkoset ja juon hoitajan antaman vesimukillisen. Samaan aikaan huoltomies Vesa korjaa laitetta. Ajatteli varmaan, että draamakuningatar tuolissa. Päästiin jatkamaan hoitoa. Hammaslääkäri sanoi, että nyt on varmaan jo puutunut. Sanoin, etten tunne mitään puudutusta. Taputteli ikeniäni ja sanoi, ettei hyvin pistetty puudutus tunnu missään, kun sanoin, etten tuntenut piikkiä. Laitettiin toinen puudutuspiikki ja nyt alkoi tuntua. Paikkaaminen sujui mielestäni helposti ja huoltomies Vesakin poistui jossain vaiheessa paikalta. Hammaslääkäristä lähtiessäni ihmettelin aika puutunutta naamaani. Loppupäivän oli tunne, että toinen silmämuna pullahtaa kohta paikoiltaan. Että sellainen reissu. Huoltomies, astmakohtaus ja puoli naamaa turvoksissa.



Uniapneatutkimuksen jälkeen minulla todettiin virallisesti uniapnea. Kyllähän minä sen tiesin jo entuudestaan, mutta nyt olen hoitoputkessa. Saan joskus maskin kasvoilleni ja toivottavasti sen jälkeen alkaa väsymys helpottaa. Ei tämäkään tietysti mennyt kuin elokuvissa. Olin Helsingin Kaupunginteatterin avajaisissa, kun Peijaksesta soitettiin. Minulla olisi kuulemma ensin verkkolääkäriaika syyskuun loppupuolella. Jestas! Sellaista en ole ikinä kokenutkaan. Homman piti olla helppo juttu. Minulle lähetettiin sähköpostiin linkki, jonka kautta kirjautua. Ei se homma nyt kyllä ihan niin mennyt. Ei onnistunut kirjautuminen. En jaksanut selvittää asiaa enempää. Selvitin myöhemmin. Ensin piti rekisteröityä ja sen jälkeen kirjautua. Hienoa. Siellä se verkkolääkäriaika oli. Edellisenä iltana ennen verkkolääkäriä joskus yhdeksän jälkeen illalla ajattelin kokeilla kirjautumista, jotta varmasti kaikki toimisi. Ei toiminut taaskaan linkki, mutta onneksi osasin löytää kirjautumispaikan muuta kautta. Mennessäni katsomaan omia tietojani huomasin, että minun piti tutustua uniapnea-aineistoon ennen verkkolääkärin aikaa. Mitä ihmettä? Ihan oikeasti! Minulla olisi ollut miljoona muutakin tehtävää sinä iltana, mutta niinhän minä sitten istuin koneen ääressä ja luin kaiken maailman juttuja uniapneasta ja katselin videoita. Tuli samanlainen tunne kuin koulussa, kun jätit tehtävät viime tippaan. Paniikki päällä. Verkkolääkärin vastaanotto sen sijaan toimi hienosti. Tosin piti laittaa takapuolen alle paksu tyyny, jotta videokuvastani näkyisi muutakin kuin päälaki ja silmälasit.



Nyt tästä postauksesta tulee ihan älyttömän pitkä, mutta vielä yksi juttu. Minulla oli tänään aika mammografian joukkoseulontaan. Tunsin ylpeyttä mennessäni paikalle ja osatessani käyttäytyä, kuten piti. Ilmeisesti kaikki naiset eivät olleet käyneet ilmoittautumassa vastaanottoon, koska tuntui olevan melkoista sekaannusta. Tosin minäkin olin työntämässä Kelakorttia vastaanottovirkailijalle, mutta ei se kiinnostanut häntä. Hän otti vain kutsukirjeen, jonka olin saanut kotiini. Astelin lappusten johdattamana kulman taakse pitkälle käytävälle, joka oli oikeastaan aika kamala. Seinän vieressä oli vieri vieressä tuoleja, joilla istui naisia. Aloin tähyillä, löytyykö vapaata istumapaikkaa ja löytyihän sieltä. Pääkopassani oli jotenkin armeijamainen fiilis. Riviin järjesty ja tutkimuksiin. Koska saavuin viimeisenä paikalle, minulla oli tunne, että kaikki tuijottivat, kuinka aloin riisua takkia päältäni. Siis oli kuuma, niin piti saada takki pois. Saadessani lopulta itseni järjestykseen ja kännykän käteeni, niin johan minut kutsuttiin paikalle. Siis kaikkien niiden jonossa olevien naisten ohi, vaikka olin tullut viimeisenä. Mammografianainen sanoi, että riisu yläosa paljaaksi ja laita ovi lukkoon. Minä kysymään, entä korut. Ei tarvitse riisua. Öö, siinä seinällä oli lappu, ettei koruja tarvitse riisua. Ihmettelin, miksi pyysi lukitsemaan oven, koska lukkohan oli sellainen kuin ulko-ovissa, niin kai se ovi nyt sitten lukossa oli. Ei muuta kuin kidutukseen. Ei onneksi kestänyt kauan. Poislähteissäni käänsin käytävälle vievän oven lukkoa ja lukitsin itseni pukusuojaan. Ei se ovi sitten lukossa ollutkaan eli olisi pitänyt oikeasti kääntää lukkoa niin kuin vessan ovissa. Sehän siitä vielä olisi puuttunut, että joku olisi ängennyt sinne samaan pukusuojaan kanssani tai käynyt kääntämässä vähäisen omaisuuteni.



Kaikenlaista sitä ihmislapselle sattuu. Onko teille käynyt kömmähdyksiä terveydenhoidon parissa?

6 kommenttia:

  1. Nyt alkoi pelottaa jo etukäteen ensi perjantain kunnallinen lääkäri (työterveyshoito ei kata lääkäriä edes äkillistä) :D :D Kaikkea sitä tapahtuukin. Uniapnealaitteen kanssa eläminen voi olla tuskallista. Miehellä se ei onnistunut, vaikka naamareita kokeiltiin kymmenisen erilaista (ps. muista pyytää erilaisia, jos ensimmäiset ei tunnu hyviltä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Onnea huomiseen lääkäriin. Ehkä kaikki menee hyvin. Minulle nyt vain sattuu tapahtumaan tällaisia juttuja. Yleensä varmasti kaikilla muilla menee kaikki hienosti. :)

      Joo, saa nähdä, koska saan uniapnealaitteen. Pelottaa jo etukäteen maski, koska luultavasti alan panikoida naamari naamalla. Saako niitä siis erilaisia, koska eihän kukaan voi ensikäynnillä tietää, mikä on hyvä ja mikä ei.

      Poista
  2. Olipas tätä mukava lukea. Kyllä sitä kaikenlaista remppaa ja vaiaa tulee, kun ikää karttuu. Mutta hyvä kun olet itse ollut aktiivinen ja mennyt pyytämään apua. Eivät ne kotoa tule hakemaan. Ainahan kaikki ei suju ihan mallikkaasti, mutta sellaista sattuu kaikkialla. Oma kokemukseni on, että terveyskeskustoimissa olisi paljonkin parantamisen varaa ainakin täällä Joensuussa, mutta vakavampien sairauksien hoito on todella mallikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on hakea apua julkiselta puolelta, koska työterveyshuoltoon ei enää niin vain mennä. Täällä on kyllä julkinenkin toiminut, mutta vaatii kärsivällisyyttä, koska aikoja ei yleensä saa nopeasti.

      Poista
  3. Tosi hauskoja juttuja terveydenhuollosta. Kun silmät pullistuivat päästä, niin minun oli pakko nauraa, sori. Taisit ottaa kaiken kuitenkin huumorimielellä. Se puhuva setä oli uskomaton ;)
    E i ole samanlaisia kokemuksia. Ainoastaan parkkimittarit saavat hiukset pystyyn, kun muutenkin olisi kiire vastaanotolle ja mittarit syövät rahat, mutta eivät anna lappuja. Olen kyllä toisinaan soittanut parkkihuoltoon, vaikka olisi miten kiire. Pitäis vissiin hankkia parkkiappi kännykkään????
    Likkakaverilla on sellainen happimaski, kun hänellä on uniapnea. Hän sanoi, että ei voi kutsua miehiä yökylään, kun pitää laittaa maski päähän yöksi. Sanoin, että jovain voi kutsua. Sitten me naurettiin aika makiasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori silmäkulmassa kirjoitettu, mutta kaikki tapahtumat totta. Silmämunan pullistuminen oli aika kauhea. Yritin tehdä kotona etänä töitä ja tuntui, etten näe mitään.

      Veljelläni on parkkiappi ja se toimii loistavasti. Palauttaa jopa käyttämättä jääneet rahat, jos ei parkkeeraakaan sitä aikaa, mitä on appiin syöttänyt.

      Ilman muuta sinkut voi kutsua miehiä yökylään, vaikka olisi maski. Siinäpähän näkevät heti todellisuuden. :)

      Poista