5.7.2013

Huono päivä

Aamulla pukeutuessani, mies, joka täällä asuu, huudahti, missä kissa on. Siellähän se terassilla fleksin päässä. Mies huutaa uudestaan, että täällä on pelkkä fleksi ja valjaat, mutta ei kissaa. Säikähdin ja juoksin terassille ja sanoin, että nyt etsimään. Ei tarvinnut kaukaa etsiä. Kissa oli terassin edustallamme olevan katajan juurella kurkottamassa kohti katajaa. Ilmeisesti valjaitten lukot eivät olleet napsahtaneet kunnolla kiinni, koska kissa oli jotenkin onnistunut saamaan lukot auki. Ei ole tällaistakaan ennen tapahtunut. Harmi kissalle, joka olisi saanut hieman lisävapautta ilman valjaita. Onni meille, ettei kissa ollut häipynyt muille maille.

Illalla lähdin normaaliin tapaan kissan kanssa ulkoilemaan. Kun kissa oli aikansa istunut kannon nokassa, kuuli se, että naapurin pihalla miehet juttelevat. Sinne oli lähdettävä heti, koska siellä olisi varmasti Tikru, kissamme tyttöystäväkissa, jota naapurin mies ulkoiluttaa. Kissa lähti juoksemaan kovaa vauhtia naapuritontille ja mourusi mennessään. Mikä pettymysten pettymys, kun naapuritontilla olikin vääriä miehiä, eikä Tikrua lähimaillakaan. Kissa mourusi hetken ja tuijotti miehiä. Petankia pelaavat miehet tuijottivat puolestaan meitä. Ihmettelivät varmasti, mikä hätä meillä oli. Kissa päätti poistua paikalta kovasti mouruten.

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme kohti taloyhtiömme grillipaikkaa. Pikkulinnut lensivät ja siitäkös kissa oli riemuissaan. Kiihdytys ja hyppy, mutta pikkulintu oli jo kaukana metsikössä. Kissaa harmitti. Seuraavassa hetkessä mustarastas lensi vieressämme olevan männyn oksalle ja melkein teki jätöksensä päällemme. Ei kivaa sekään. Matka jatkui. Uusintakiihdytys ja hyökkäys. Ohi meni tälläkin kertaa. Lintu sai pitää henkensä ja kissa jäi nuolemaan tassujaan.

Vastoinkäymisistä huolimatta menimme läheiseen metsikköön. Taas kissa hyökkäsi jonkin kimppuun, mutta jäi ilman saalista. Siirryimme heinää kasvavan rinteen viereen. Ei mennyt kauaakaan, kun kissa oli taas elementissään. Takapää heilui ja tassut leipoivat maata. Kissa oli kiihdyksissään. Ihmettelin, mikä siellä heinikossa on, koska jos se olisi ollut mustarastaan poikanen, olisivat poikasen vanhemmat kirkuneet meille kovaan ääneen. Punaruskea hiirihän se siellä kipusi vadelmanvartta pitkin. Hyökkäys ja aika pysähtyi hetkeksi. Kysyin kissalta, saitko saaliin, kunnes totesin, ettet siis saanut, koska hiiri vilisti minua kohti. Hiiri teki äkkikäännöksen ja ryntäsi vadelmapensaitten ja nokkosten alle piiloon ja kissa perässä. Kissa tuli myös pensaikosta äkkiä pois ja istuutui jalkojeni viereen ja aloitti silmän hankaamisen. Saalis oli päässyt karkuun ja kissa oli satuttanut silmäkulmansa vadelmiin ja nokkosiin. Yritin tutkia silmää, mutta ei sitä saanut katsoa. 

Kissa ei lannistunut tästäkään, vaan vielä oli yritettävä hommata lihaa ruokapöytään. Kiivetessämme rinnettä ylös, kissa kuuli taas jotain ja taas sitä mentiin. En tiedä, mikä tällä kertaa oli kyseessä, koska rapina oli sen verran kova. Enkä halunnut jäädä tutkimaan asiaa, vaan nappasin kissan syliini ja vein kotiin, jotta sain silmän puhdistettua. Mietin myöhemmin illalla, tuntuiko kissasta missään vaiheessa siltä, että olisi ollut parempi nukkua koko päivä. Ei mennyt kissan päivä ihan niin kuin Strömsössä.


PS. Kannon päällä olevan lentokyvyttömän mustastaan poikasen kissa olisi saanut napattua eräänä toisena päivänä, jos omistaja olisi moisen elkeen sallinut tapahtua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti