Hyvästi vuosi 2020

 

Tänä vuonna en aio kiittää vuotta 2020, vaan haluan jättää hyvästit kamalaakin kamalammalle vuodelle. Vuoden 2020 piti aloittaa uusi iloinen 20-luku, mutta kaikki tietävät, kuinka siinä kävi. Korona alkoi jyllätä koko maailmassa, mutta sehän ei ollut ainoa murhe tälle taloudelle tänä vuonna. 

Tammikuu alkoi surullisesti, kun äitini kertoi sairastuneensa rintasyöpään. Oli tiennyt asiasta jo ennen joulua, mutta ei ollut halunnut kertoa asiasta lähiomaisille ennen joulua. Koko joukolla jännitimme tammikuista leikkausta, joka menikin ihan hyvin, kunnes tuli huonoja uutisia. Piti tehdä toinenkin leikkaus, jonka jälkeen alkoivat rankat sädehoidot maaliskuussa, kun yli 70-vuotiaita henkilöitä kehotettiin pysymään visusti neljän seinän sisällä. Varsinainen dilemma, jos hoitoihin on kuitenkin mentävä.

Kaikesta tuosta ikävästä huolimatta ehdin alkuvuodesta kirmata teattereissa, ja kuinka noista illoista nautinkaan. Kulttuuri on se, joka pitää mieleni keveänä, ja voitte kuvitella, mitä tapahtui, kun korona sulki kaikki paikat. Ei enää kulttuuria. Ei edes kirjastossa käyntejä. Onneksi kotona oli vinot pinot lukemattomia kirjoja, niin sen suhteen ei tullut ongelmaa. Olen sitä mieltä, että kirjastojen sulkeminen oli varsinaista ylilyöntiä. Kirjastoalan ihmisiä lomautettiin ja ihmiset jäivät ilman luettavaa. Olisi ehkä kannattanut miettiä sellaista ratkaisua, että aineistoa voi varata ja sen voi hallitusti noutaa sovittuna aikana kirjastosta. Tällä hetkellä näin taidetaan monessa paikassa toimiakin.

Entä sitten etätyöt? Kun jäin maaliskuun loppupuolella talvilomalle, otin varmuuden vuoksi läppärin mukaani töistä ja sanoin, että jään kotikonttorille, jos koronassa tapahtuu muutoksia. Tapahtuihan se. Talviloma meni hyvin rauhallisesti kotioloissa, jonka jälkeen alkoivat varsinaiset etätyöt. Olen toki aiemminkin tehnyt etätöitä, mutta en tässä mittakaavassa. Teamsiin olin ehtinyt tutustua jossain palaverissa ennen koronaa, mutta kotonahan se varsinainen Teams-ruletti alkoikin. Aika nopeasti Teamsistä löytyi myös hyödylliset chatit, ja voi Teamsissä pitää yhteisiä iltapäiväkahvitilaisuuksiakin. Silloin on edes jokin mahdollisuus kuulla työkavereiden kuulumisia.

Koko kevät oli kuin sumussa elämistä. Huhtikuussa alkoivat työpaikalla nopeutetut YT-neuvottelut, kuten monilla muillakin työpaikoilla. Päätös oli, että vuoden 2020 loppuun mennessä voidaan henkilökunta lomauttaa maksimissaan 90 päiväksi. Toukokuussa pääsimme heti palkattomien lomien makuun kahdeksi viikoksi ja kesäkuussa viikoksi. Loma on aina lomaa, mutta korona-aikana et voi juuri mitään tehdä, eikä rahaakaan tule. Tosin Pron työttömyyskassa maksoi korvaukset todella nopeasti. Kiitos siitä. Täytyy myös myöntää, että lomautukset jäivät touko- ja kesäkuuhun.

Kesäkuussa ensimmäisen korona-aallon tautitapaukset alkoivat hiipua. Näytti siltä, että pahin olisi siltä erää ohi. Kesäkuussa kävimmekin ihastelemassa miehen, joka täällä asuu, kanssa Haagan alppiruusupuistoa. Ihanaa kukkaloistoa, vaikka kaunein kukinta olikin selvästi ohi. Kävin myös Naivistit Iittalassa -näyttelyssä äitini, äidin miehen sekä pikkuveljeni kanssa. Pikkuveljeni täyttäessä pyöreitä vuosia, oli äiti luvannut ostaa hänelle taulun. Kuinka iloitsinkaan siitä, että veljeni ihastui Naivistit Iittalassa -näyttelyyn ja sanoi haluavansa jatkossa osallistua näille kesäisille retkillemme. Kyllä kulttuurissa on voimaa.

Heinäkuussa muiden työskennellessä jatkoin etätöitä kotona. Tosin sovimme kollegani kanssa, että tekisimme molemmat kahden viikon konttoriviikot putkeen, jotta osastollamme olisi joku vastailemassa satunnaisten kulkijoiden kysymyksiin. Itselleni viikot osuivat heinäkuun loppuun ja elokuun alkuun. Sitä aikaisemmin olin käynyt konttorilla maaliskuun jälkeen vain yksi tai kaksi kertaa. Oli outoa lähteä joka aamu junalle ja matkata työpaikalle. Heinäkuussa ehdin pitää yhden lomapäivän. Riensin kotikaupunkini varsinaiseen kesäkohteeseen Taiteen kotitaloon. Moni varmaan muistaakin paljon puhutun purkutaidetalon. Kävin myös Suomenlinnan kesäteatterissa.

Kesälomaa vietin vasta elokuussa, kun muut alkoivat palata kesälaitumilta takaisin sorvien ääriin. Mediassa alettiin puhua kasvomaskien käytöstä. Itse sain jostain uutisoinnista sellaisen käsityksen, että maskeja suositeltiin käytettäväksi, niin johan minä otin maskit käyttöön elokuun puolessavälissä käyttäessäni julkista liikennettä. Silloin ei vielä monikaan maskia käyttänyt, ja oikeastaan junassa sai istua yleensä rauhassa, kun joku maskin kasvoillani näki. Kesälomaa siivittivät Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaiset sekä kustantamoiden syyspressit. Aika rauhallista meno oli, koska ei oikein tiennyt, mitä uskaltaisi tehdä. Onneksi kuitenkin uskaltauduimme ystäväni kanssa retkelle Bengtskärin majakalle. Ihana päiväretki. Aurinko paistoi ja meri oli tyyntäkin tyynempi.

Elokuussa kävin myös Meilahdessa. Minulla oli jo lähes vuoden ajan tutkittu, miksi kaliumarvoni eivät pysy normaalin rajoissa, vaan laskevat ja laskevat. Lisäksi verenpaine pysyi taivaissa, vaikka mitä lääkettä tahansa olisin syönyt. Paljon oli tutkittu jo vuoden 2019 lokakuusta lähtien, mutta nyt tutkittiin lisää. Suolarasitusta, laboratoriokokeita sekä tietokonekuvausta. Lääkäri totesi, että vaikuttaa siltä, että minulla erittyy liikaa suolahormonia. Sain siihen lääkityksen, niin johan alkoivat verenpaineet tippua. Ei varmasti ikinä aiemmin aikuisiällä ole ollut sellaisia arvoja kuin nyt. Lääkäri sanoi myös, että tietokonekuvauksista oli tullut maininta, että keuhkoissani on jotain. Epäili niiden olevan jäämiä jonkin infektion jäljiltä, mutta sanoi, että tietokonekuvataan vielä keuhkot erikseen.

Syyskuussa jatkuivat työt etänä. Jotenkin tuli tunne, että vaikka etätöitä oli tullut tehtyä keväästä saakka, koko hommaan oli ikään kuin tullut uusi vaihde päälle. Aivan kuin töitä olisi ollut helpompi tehdä kuin keväällä ja kesällä vai johtuiko kaikki siitä, että etätyöstä oli tullut uusi normaali? Syyskuussa ehdin käydä katsomassa pari teatteriesitystä. Koronaluvut alkoivat taas nousta ja Facebook oli täynnä lapsiperheiden päivityksiä, kuinka lapset piti hakea pienestäkin pärskähdyksestä kotihoitoon ja mennä koronatesteihin. Alkoi taas vaikuttaa aika hurjalta.

Lokakuussa soitti Meilahden lääkäri. Verenpainelukemani kuulleessaan oli hyvin tyytyväinen. Kertoi myös, että keuhkoistani oli löytynyt useita kasvaimia, joita epäillään harvinaisiksi neuroendokriinisiksi kasvaimiksi ja niitä täytyy nyt alkaa tutkia lisää isotooppikuvauksella. Jotenkin tieto hämmensi todella paljon. Siitäkö johtuu ikuinen yskäni? Koska en halua jäädä epätietoisuuden valtaan, aloin googlettaa kaiken mahdollisen tiedon neuroendokriinisistä kasvaimista. Sen verran harvinainen juttu kyseessä on, ettei kauheasti tietoa löytynyt. Päätin vain odottaa, kuinka tutkimukset ajoittuvat ja mitä niistä selviää. Tosin huolta aiheutti hieman se, että luin Omakannasta, että hieman eri paikassa on isompi noin 3,5 senttimetrin mittainen kasvain. Lokakuussa iloa tuotti perinteinen naisten mökkiviikonloppu, vaikka kuuden hengen joukkomme kutistuikin tänä vuonna neljään hengen tiiviiksi ryhmäksi.

Marraskuu alkoi synkästi. Herra Karvajalka sai jonkin pöpön tai suurtakin suuremman karvapallon. Oksentelua ja unettomia öitä riitti. Onneksi tämän suhteen selvittiin säikähdyksellä ja nyt Herra Karvajalka voi hyvin ja nauttii Palvelijattaren etätöiden tuomista eduista. Samoihin aikoihin mies, joka täällä asuu, alkoi valittaa vatsavaivoja. Onneksi nuori, toista päivää töissä oleva terveyskeskuslääkäri, passitti miehen kiireellä ultraäänitutkimuksiin. Haimasta löytyi jotain. Siitähän se rumba alkoi. Tietokonekuvaukset. Kyllä, haimassa on kasvain. Omakannasta ja Maisasta seurasimme, kuinka lähete etenee HUS:in ihmeellisessä valtakunnassa. Kyllä eteni. Lähetettä siirrettiin paikasta toiseen moneen kertaan ja aina alkoi kiireellisyyden laskeminen alusta. Aluksi oli ykköskiireellisenä ja yhtäkkiä kakkoskiireellisenä. Lopulta pääsi koepalan ottoon. Itse kävin siinä sivussa Peijaksessa keuhkotutkimuksissa ja lääkärin juttusilla. Näiden lisäksi oli Meilahdessa sekä syöpätautien klinikalla kuvauksia. Niin, ja tietysti laboratoriokokeissa piti käydä, joissa pyörtyminen oli todella lähellä, mutta se on eri tarina se.

Tämän kaiken hässäkän rinnalla tein etätöitä ja yritin pitää pääni kylmänä. Koronaluvut nousivat entisestään, mutta onneksi sentään marraskuun alkupäivinä ehdin vielä nauttia yhdestä ihanasta konserttielämyksestä ennen kuin kulttuurin kehdot joutuivat taas sulkemaan ovensa. Joulukuussa miehelle tuli tieto, että koepalan otto oli epäonnistunut. Uusi koepala otettiin samana päivänä, jolloin menin itse Meilahteen kuulemaan tutkimustuloksia. Lääkäri totesi minulle, etteivät magneettikuvausten tulokset ole vielä tulleet, joten ei osaa sanoa, mikä kateenkorvassa oleva iso kasvain on. Aha, eli kasvain oli kateenkorvassa. Lääkäri sanoi, että se on helppo poistaa. Keuhkojen lukuisat kasvaimet eivät vielä olleetkaan varsinaisia kasvaimia, vaan noduluksia. Sen sijaan epäselväksi jäi, ovatko nodulukset neuroendokriinisiä, koska yli puolessa tapauksista radioaktiivinen aine ei tartu kasvaimiin. Lääkärikäynti jätti siis täydellisen epätietoisuuden, mitä jatkossa tehtäisiin, koska lääkäri kertoi myös sen, että neuroendokriiniset kasvaimet ovat niin harvinaisia, ettei ole aivan selvää, mikä osasto niitä hoitaa.

Miehellä oli koepalan jälkeisenä päivänä lääkäri Meilahdessa. Diagnoosi määrittämätön haimasyöpä, jota ei voida leikata. Kuitenkin piti ottaa lisää laboratoriokokeita sekä uudet tietokonekuvat, koska lääkäri ihmetteli kuvien vanhuutta. Kai niillä ikää alkoi olla, koska lähetettä oli siirrelty pitkin ja poikin. Minulle piti tulla soitto Peijaksesta. Ikinä ei tullut. Sen sijaan luin Maisasta ja Omakannasta, että kateenkorvan kasvain olikin kysta. Tosin ei kerrottu, tehdäänkö sille mitään. Keuhkojen noduluksia seurataan ja arviolta maaliskuussa otetaan uudet kuvat, niin nähdään, ovatko nodulukset kasvaneet. Miehelle ei myöskään soitettu. Paitsi terveyskeskuslääkäri, joka määräsi vahvempia lääkkeitä ja kyseli vointia. Omakannasta luimme ennen joulua, että lähete oli lähtenyt syöpätautien klinikalle.

Joulun alusviikolla pidin viimeiset kesälomapäivät. Kävin ystävieni kanssa Porvoossa sekä näin yhtä vanhaa työkaveriani. Vaikka korona jyllää, niin oli voimaannuttavaa nähdä ystäviä. Joulu meni hiljaiseloa viettäessä. Mies on ollut todella sairaana, mutta jotain valoa näköpiirissä on. Viikolla 2 hän pääsee lääkärin juttusille syöpätautien klinikalle. Tosin haimasyövistä harvoin parannutaan, mutta jos saisi edes jonkinlaista hoitoa kipuihinsa. 

En siis voi sanoa muuta kuin hyvästi vuosi 2020. Et päästänyt minua helpolla. Kirjoja sain sentään luettua kiitettävän määrän ja palapelien kiemuroihin sotkettua mieleni. 

Kiitos sinulle rakas blogini lukija, jos tänne asti jaksoit lukea. Kuinka sinä olet selvinnyt kummalistakin kummallisemmasta koronavuodesta? 

Suunnataan katse eteenpäin. Toivon kaikille tervettä uutta vuotta 2021!