Helsingin Kirjamessut osa 2

On aika koota ajatukset yhteen Helsingin Kirjamessujen lauantaista tai siitä, mitä itse messuilla tulin puuhailleeksi. Herätys oli varhainen, koska lauantain ensimmäinen etappi oli Bonnierin perinteinen bloggariaamiainen. Tykkään tilaisuudesta todella paljon, koska siellä tapaa suuren joukon kirjabloggareita kerralla ja kirjailijavieraat ovat aina todella mielenkiintoisia.

Tänä vuonna Bloggariaamiaisen kirjailijat olivat Veera Nieminen, Liina Putkonen, Satu Vasantola, Antti Heikkinen sekä Anja Snellman. Mielenkiintoisia nimiä vai mitä? Veera Niemisen Ei muistella pahalla on kertomus eron jälkeisestä elämästä ja ennen kaikkea kostosta. Kostohan on aina suloinen, ja ennen kaikkea aikuismainen teko. Vakavasti ottaen tätä kirjaa on luettava pilke silmäkulmassa. Liina Putkonen puolestaan voitti Rikos-Kniga kilpailun ja sitä myötä Jäätynyt tyttö tuli eläväksi romaaniksi. Kyseessä on yhteiskunnallinen ja psykologinen dekkari, jossa nuori poliisi joutuu tutkimaan ensimmäistä murhatapaustaan. Onko kyseessä kunniamurha vai jotain muuta? Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen sijoittuu Pohjanmaalle. Samalla se on ennen kaikkea kertomus luokkaloikasta, ja siitä, millaisia tunteita liittyy siihen, kun siirtyy yhteiskuntaluokasta toiseen. Antti Heikkisen Kehvelistä olenkin kirjoittanut jo muutamaan otteeseen. Täytyy kyllä myöntää, että teatterialan ammattilaisena Heikkisen lukunäyte Kehvelin siitä kohdasta, jossa Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen tekivät ruokaa, oli jotain huikeaa kuunneltavaa. Anja Snellmanin Kaikkien toiveiden kylä on kirjailijan mukaan antanut odottaa oikeaa aikaa. Ajatus tästä kirjasta on itänyt pitkään, mutta nyt vasta Snellman uskalsi kirjan kirjoittaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kreetalle, jossa 93-vuotias Agave tapaa ulkomaalaisen noin 30-vuotiaan naisen. Naisten välille syntyy odottamaton ystävyys. Naisten lähtökohdat ovat täysin erilaiset, mutta yhteisiäkin asioita löytyy.

Bloggariaamiaisen jälkeen lähdin Kristallin kirkkaasti -blogin Kristan kanssa kiertelemään messuhalliin. Meillä ei ollut mitään ihmeellistä suunnitelmaa. Haahuilimme päämäärättömästi ja katselimme lähinnä ympärillemme. Bazarin ständillä pokkarit olivat kolme euroa kappale. Melkein ostin, mutta pidin pääni. En ostanut. Muutamaan kilpailuunkin tuli osallistuttua, ja tänään tulikin iloinen sähköposti. Olin voittanut Gaudeamuksen messukilpailussa kirjapaketin. Nyt sitten jännityksellä odotan, mitä posti minulle jokin päivä tuo tai mitä Postista noudan. Jännää. Messuilla kiertelystä on vielä sen verran tuumattava, että ihmisiä riitti.

Messuhaahuilujen jälkeen syöksyimme Liken bloggaajatapahtumaan, jossa meille bloggaajille esiteltiin Jennifer Clement. Nainen, joka on PEN Internationalin puheenjohtaja, ja jolta on tänä syksynä ilmestynyt suomennos Rakkaudesta aseisiin. Clement antoi todella kurjan kuvan Yhdysvalloista ja siitä, kuinka aseita siirtyy Meksikon rajan ylitse Yhdysvaltoihin hurjat määrät joka päivä. Clementin kirja Rakkaudesta aseisiin on kertomus äidistä ja 14-vuotiaasta tyttärestä, joiden väliin astuu mies. Elämä mutkistuu ja aseita käytetään. Tuli tunne, että kirja olisi mielenkiintoista lukea, mutta en tiedä, uskallanko.

Jennifer Clement

Kristan kanssa halusimme nähdä ja kuulla myös sen, kuinka Duudsoneista tuttu Jarppi Leppälä oli valinnut vuoden kirjastokunnan. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran ja mukana oli myös Suomen kirjastoseuran yleisöäänestyksen julkistus. Loppukilpailussa oli mukana viisi kuntaa: Espoo, Iisalmi, Lieto, Salla ja Seinäjoki. Salla voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen, mutta minne meni pääpalkinto? Seinäjoelleko? Olisiko Jarppi ollut niin puolueellinen? Ei. Palkinto meni Espoolle. Pakko muuten mainita, että ihan vain Jarpista halusimme ottaa muutaman kuvan, niin hänpä halusi napata meidät naiset vuorotellen kainaloonsa.

Jarppi ja joku toinen

Tämän jälkeen ryntäsin taas messuhallin puolelle. Menin moikkaamaan Stresa Kustannuksen kirjailijoita. Paikalla olivat Jaana Sarell, Pirjo Puukko ja Pekka Arppe. Stresa on pienkustantamo, jossa yhdistyy rakkaus Italiaan, mutta kirjojen tarinat tapahtuvat kuitenkin pääosin Suomessa. Tällaisissa pienkustantamoissa on viehättävää yhteen hiileen puhaltaminen. Olen myös tykännyt todella paljon niistä kahdesta kirjasta, jotka olen Stresan valikoimasta lukenut; Pirjo Puukon Mutkanlukutaito sekä Pirjo Toivasen Pyhä paha perhe.

Jaana Sarell, Pekka Arppe ja Pirjo Puukko

Vielä oli yksi tilaisuus, johon halusin osallistua. S&S Kustantamon kirjailijakattaus. Lauri Ahtisen Elias on sarjakuva turvapaikanhakijasta, jossa matkustetaan Eliaksen pään sisällä. Bibistä burkiniin on puolestaan Annastiina Heikkilän romaani, jossa #metoo -kampanjaa käsitellään ranskalaisesta näkökulmasta. Millainen on ranskatar nykypäivänä? Project Mama -blogin takaa tuttu Katja Lahti alkoi kirjoittaa blogipostausta erilaisista perheistä. Postauksesta oli tulossa aivan liian pitkä, joten Katja jatkoi kirjoittamista muuten vain. Syntyi kirja Lasitehdas, joka on kertomus luokkaeroista ja unelmista. Sabine Forsblomin Betinka sijoittuu 70-luvulle. Luokkaeroista puhutaan tässäkin kirjassa sekä siitä, kuinka harhaluuloista 15-16-vuotiaan nuoren elämä voi olla. Ida Salmisen kirjoittama ja hänen siskonsa Riikka Salmisen kuvittama kirja Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa on satumuotoon kirjoitettu teos todellisista suomalaisista naisista. Tarinat ovat kasvutarinoita ja tarinoita ihmisyydestä.

Ida Salminen, Sabine Forsblom, Katja Lahti, Annastiina Heikkilä ja Lauri Ahtinen

Tässä vaiheessa iltapäivä oli jo melko pitkällä. Vielä oli kuitenkin raahauduttava Viini ja Ruoka -messujen puolelle. Hieman oli maisteltava ihania makuja, vaikka tungos olikin tässä vaiheessa järkyttävä. Eteenpäin ei meinannut päästä. Jotain ostin taas kotiin tuomiseksi. Kirjamessujen puolelle en enää eksynyt, joten oli aika lähteä kohti kotia. Vieläkin olisi riittänyt ohjelmaa, mutta olin tyytyväinen tapahtumarikkaaseen päivääni jo ihan tällaisenaankin.