Annastiina Storm: Kerro, kerro

Aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta, ajattelin, että kirjan aihe sopii oikeastaan todella hyvin äitienpäivään. Annastiina Stormin Kerro, kerro (S & S, 2019) kertoo äideistä ja tyttäristä. 

Alisan äiti, Lumikki, on kuollut. Lumikki on ollut aina vaitelias menneisyydestään. Toki hän on tyttärestään ja miehestään huolta pitänyt, mutta aivan kuin hän olisi jättänyt jotain kertomatta. Ennen kuolemaansa Lumikki on kirjoittanut tyttärelleen kirjeen, josta selviää sellaisia asioita, joita tytär ei ikipäivinä olisi osannut odottaa. 

Alisa matkustaa Hukan kylään selvittämään äitinsä salaisuutta. Kyselijöille hän kertoo olevansa kirjoitusmatkalla, kuten hän tietysti myös onkin. Hän haluaa kirjoittaa äitinsä tarinan kirjaksi. Hukan kylässä kaikki tuntuu himan vinksahtaneelta. Periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta kyläläisten joukossa on omituisuuksia, Alisaa tuijotetaan ja tapahtuu outoja. Tosin niin on tapahtunut Lumikin elämässäkin. 

Lumikki on joutunut sosiaalityöntekijänä perehtymään orvoiksi jääneisiin lapsiin, jotka kaikki yhtä lukuun ottamatta, ovat kääpiöitä. Eihän siinä sinänsä ihmeellistä ole. Lyhytkasvuisia ihmisiä on, mutta jos niitä on monta samassa perheessä, onhan se erikoista. Se, joka ei ole kääpiö, on äärimmäisen pitkä. Hänen nimensä on Goljat, eikä hän enää mikään poika ole. Ei ainakaan muuta kuin paperilla. Orpojen lasten kodissa on jotain outoa. Aivan kuin talo eläisi omaa elämää ja nielaisisi Lumikin syövereihinsä. 

Äitejä ja tyttäriä, kuten aluksi kirjoitin. Alisan äiti on Lumikki. Lumikin äiti Aliisa kuoli synnytykseen, joten Aliisan sisko Helena kasvatti Lumikin eli oli äitinä Lumikille. Monia äitejä ja tyttäriä. Monia erilaisia suhteita tai ei suhteita ollenkaan. Lisäksi Alisa itse kipuilee sen kanssa, ettei halua lasta, vaikka mies kenties haluaisikin. Äitiys ei ole helppo ja yksinkertainen asia, ja sen myös kirjan tarina kertoo. 

Pidin siitä, kuinka kirjassa on mukana oikeita satuhahmoja, ja kuinka hyvin heidät on ujutettu mukaan kirjan tarinaan. Lumikkia ei tietysti tarvitse erikseen mainita. Lumikki on Lumikki ja kaikki sen tietävät. Kaikki tietävät myös kääpiöt. Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Kirjan nimi on myös selvä viittaus Lumikkiin, vaikka kirjan monikerroksisuuden vuoksi lukija löytää nimelle myös paljon muita merkityksiä. Entä sitten susi, joka uhkaa Alisaa? Selvästi ote Punahilkasta. Grimmin satuja molemmat. Oikeastihan Grimmin veljekset muokkasivat sadut kansantarinoiden pohjalta. Kansantarinat olivat kaikkea muuta kuin lapsille tarkoitettuja. Ne olivat raakoja ja kamalia. Toisaalta onko tässä paluu alkuperäiseen, koska Kerro, kerro on aikuisten kirja? Lisättäköön tähän vielä se, että näin Stormin kirjassa myös paloja Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjasta, enkä pelkästään Alisa-nimen takia. Huikean hienoa tarinankerrontaa Stormilta. 

Olin viime syksynä Helsingin kirjamessuilla S & S:n bloggaajatilaisuudessa, jossa Annastiina Storm kertoi kirjastaan ja siitä, millainen suhde kirjailijalla on kustannustoimittajaan. Stormin mukaan kustannustoimittaja ymmärtää, mitä kirjailija haluaa ja osaa ohjata oikeaan suuntaan. Kustannustoimittaja osaa myös tarkalleen näyttää, mitkä lauseet käsikirjoituksessa ovat turhia. Käsikirjoitus muokkautuu paljon matkan varrella ja Stormia riipiikin ajatus siitä, että ensimmäinen käsikirjoitusversio on vielä olemassa. Lopullisesta tekstistä saattaa löytyä haamuja ensimmäisestä käsikirjoituksesta, vaikka ne eivät sinne enää kuulukaan. Storm kertoi myös, että Kerro, kerro oli hankala kirjoittaa. Kirjailijan mukaan omia tunteita on kuitenkin helppo kirjoittaa karrikoiden tekstiin. Toisaalta kirjailija kertoi myös sen, että on lupa kirjoittaa ihan kenestä tahansa. 

Annastiina Stormin Kerro, kerro ei ole paksu, mutta siinä on paljon aineksia ja kerroksia. Alisan tai oikeastaan Lumikin tarina on huikea. Kirja on juuri sellainen, jota voisin suositella kaikille kirjoja lukeville äideille. 

Hyvää äitienpäivää!

Lämmin kiitos kustantajalle hienosta kirjasta.