Junia odotellessa

Instagramissa on tullut jaettua useampi kuva asemien aikataulunäytöistä. Täytyy sanoa, ettei ole ollut ihmislapsen junalla matkustaminen lähiviikkoina helppoa. Kuljen työmatkat junalla, joten arkipäivisin on jännitystä riittänyt. Tuleeko juna, ja jos tulee, milloin se tulee? Normaalia on ollut jo pidemmän aikaa, että jompaankumpaan suuntaan eli töihin mennessä tai kotiin palatessa, juna on ollut keskimäärin viisi minuuttia myöhässä. Se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olenkin miettinyt, miksi junien lähtöaikoja ei ole laitettu lähtemään viisi minuuttia myöhemmin. Kaikilla olisi hymyilevämmät kasvot, kun juna tulisi ajallaan asemalle.

Postasin jo aiemmin, kuinka eräänä päivänä oli katastrofaalinen junapäivä kotiin mennessä. Näin myöhemmin ajatellen olen ajatellut, että tässä oli jollakin henkiolennolla osuutensa asiassa. Olen törmännyt naiseen, jonka kanssa juttelin asemalaiturilla, useamman kerran tämän jälkeen. Nainen on kertonut elämästään. En nyt tähän ala avata asiaa yhtään enempää, mutta kyyneleitä olen vuodattanut. Toisaalta, olen ehkä myös ollut pikkuisen avuksi naiselle. Junia odotellessa voi tapahtua siis ihan mitä vain.

Eilen pidin vapaapäivän. Työehtosopimuksessa, jota työpaikallani noudatetaan, on niin sanottu palveluvuosivapaa tai -raha niille alemmille toimihenkilöille joiden työsuhde on kestänyt yli kymmenen vuotta tai pidempään. Minulle tällainen onni koitui tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Vapaata tietysti otin, koska mielestäni vapaus on parempaa kuin pieni lisäkorvaus yhden kuun palkassa. Minulla oli vapaapäivälle selvät suunnitelmat. Helsinkiin. Treffit ystäväni kanssa. Stockmannille lunastamaan oopperaliput sekä leffaan katsomaan Juicea. Niin, ja tietenkin pientä tankkausta välissä.

Olin niin iloinen vapaapäivästä. Olimme sopineet treffit Minuuttibaarin eteen kello 12.50. Kyttäsin koko aamupäivän kännykän näytölle laittamaani junat.net-sivustoa. Myöhästymisiä oli junissa, mutta juna, jolla olin aikeissa lähteä liikkeelle, näytti koko ajan olevan ajassa. En siis viitsinyt lähteä aikaisemmin Helsinkiin, vaikka se mielessä kävikin.

Älykäs selfie. Tällä pääsee suoraan Rillit huurussa -sarjaan.

Lopulta, kun pääsin asemalle, satuin vilkaisemaan laiturilla olevaa näyttötaulua. Jaa, juna on myöhässä. Piti lähteä kello 12.27, mutta arvioitu lähtöaika olikin kello 12.34. Menin asemarakennukseen sisälle, koska tottakai olin ajoissa asemalla. Laitoin ystävälleni viestiä, että myöhässä tullaan. Hiki alkoi puskea päälle, koska olin pukeutunut todella lämpimästi. Menin takaisin ulos ja nautin auringosta. Otin selfieitä, jotka naurattivat. Sopisin hyvin Rilli huurussa -sarjaan. Sen verran huurusilmäisenä olin. Totesin myös, että kohta tulee juna, ja siirryin lähemmäksi raidetta. Katsoin näyttöä. Häh? Arvioitu saapumisaika klo 13.06. Ei ole todellista.

Siirryin katsomaan kaikkien junien lähtöaikoja, niin itseasiassa sen junan, jolla olin aikeissa matkustaa, arvioitu lähtöaika oli kysymysmerkki. Mikä aika se sellainen on? Kysymysmerkki. Uusi aikayksikkö. Voit mennä ja kulkea ihan silloin kuin sinua itseä huvittaa. Alkoi kuumottaa ärtymyksestä. Katsoin, että seuraava hidas juna lähtisi kello 12.41. Sillä Helsinkiin.

Junassa taas hirvittävä viestittely ystävälleni. Oikeasti noloa. Olet sopinut treffiajan ja tulet milloin tulet. Viestitin, että junan pitäisi olla Helsingissä kello 13.15. Ei kuitenkaan. Juna lähti kymmenen minuuttia myöhässä eli olenkin Helsingissä lähempänä puolta kahta. Onneksi matkalukemisena oli osuvasti Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin Selviytymisopas – Maailma muuttuu, näin jäät henkiin. Lukiessani kirjaa mietin, kuinka tekoäly selviytyisi tällaisesta junakaaoksesta. Tai eihän se mikään kaaos ollut, koska junat eivät pahemmin kulkeneet.

Pasilaan tullessa laitoin ystävälleni viestin, että kohta lähdetään Pasilasta. Viisi minuuttia ja nähdään. Niinhän minä luulin. Linnunlaulun kohdalla juna pysähtyi. Kuulutus, jossa pahoiteltiin kaikkia mahdollisia ongelmia, ja toivottiin parempaa junapäivää huomiselle. Nyt odotimme vapautuvaa raidetta. Juna nytkähti liikkeelle. Seuraava pysähdys Tokoinrannan kohdalla. Kyllä kuulkaa voi olla odottavan aika pitkä. Hyvää asiassa oli se, että junassa riitti lämmintä. Ei tarvinnut palella kylmässä ja kyllähän se Helsinkiin saapuminenkin joskus koitti. Aikataulut pettivät pahanpäiväisesti, mutta kaikki asiat tuli hoidettua ja leffassa tuli käytyä. Olin kyllä hieman pettynyt Juice-leffaan.

Junaseikkailut eivät lopu tähän. Kotiin mennessä junan ovi ei mennyt kiinni ja odottelua kesti kymmenisen minuuttia. Tänä aamuna sen sijaan taas sattui ja tapahtui. Kyttäsin taas junat.net-sivustoa. Edellinen juna oli aika paljon myöhässä, mutta minun junani näytti kulkevan ajallaan. Oli Helsingistäkin lähtenyt ajoissa.

Asemalle päästyäni ihmettelin, miksi Z-juna menisi raiteelta kuusi. Eihän se ikinä sieltä mene. En ehtinyt kuitenkaan kauheasti ajatella asiaa, koska huomasin, että oli kaksi minuuttia aikaa rynnätä tunnelin läpi oikealle laiturille. Jokin juna seisoikin jo raiteella ja näyttötaululla oli aika, että edellinen juna lähtisi kello 06.59. Kysyin ihmisiltä, jotka seisoivat junan oviaukossa, onko tämä R-juna. Kyllä pitäisi olla. Huh! Ryntäys junavaunuun. Huppu ja pipo pois päästä. Repun puistelu junan lattialle. Nenäliinat esiin. Rillit kuiviksi ja sieraimet tyhjiksi.

Aloin ihmetellä, mihin kaikki ihmiset hävisivät? Sieppasin kamani ja menin junan eteiseen. Ystävällismielinen nainen kertoi R-junan lähtevän raiteelta kuusi. Jaa, samalta raiteelta kuin Z-juna. Kumpi tulisi ensin? Taas syöksyminen asematunneliin ja uudelle laiturille. Onneksi juna tuli saman tien ja pääsin pois lumisateesta. Juna ei kylläkään lähtenyt. Olihan se hyvä odotella kymmenkunta minuuttia ennen lähtöä.

Työpäivän lähestyessä loppua aloin taas kiivaasti tutkia junat.net-sivustoa. Riihimäeltä lähtevä pikajuna olisi myöhässä, joten oli hyvin todennäköistä, että minunkin junani olisi myöhässä. Alan selvästi kehittyä lukemaan aikatauluja rivien välistä. Näinhän se sitten menikin, joten lähdin töistä hieman myöhemmin kuin normaalisti. Asemalle päästyäni jäin katoksella suojattuun portaikkoon tutkimaan junat.net-sivustoa, koska kyseisellä asemalla ei ole näyttötauluja kuin etelän päässä, enkä ajatellut kävellä lumituiskussa etelään asti. Juna olisi joka tapauksessa myöhässä. Olisi tulossa kello 16.53.

Kuka tuolta etelästä voi nähdä, mitä näyttötaululla lukee, kun ei näe koko näyttötaulua.

Samassa portaikossa seisoi kanssani mies. Jäin itse portaikon puoleenväliin räpläämään puhelintani, koska kun mies lähtisi laiturille, niin lähtisin itsekin. Mieshän kuitenkin näkee, kun juna tulee. Minä en, koska seisoin sen verran syrjässä. Jokin kuulutuskin tuli, mutta en kuullut, mitä kuuluttivat. Samma på svenska ja englanniksi tietysti myös. En kuullut, mutta ei hätää, koska mies seisoi siinä lähettyvillä. Lähtisin samaan aikaan laiturille kuin mies.

En tiedä, miksi kuitenkin päätin vilkaista asemalaiturille. Ette ikinä arvaa! Juna seisoi asemalla, eikä enää ketään ollut nousemassa junaan! Otin hirvittävän spurtin ja näin, että ovet olivat menossa kiinni. Sen verran kuitenkin portaikolta oli matkaa junalle ja lähes umpihanki edessä, ettei ollut aivan helppo ryntäys. Onneksi on olemassa ihania ihmisiä. Eräs nainen oli jäänyt junasta pois. Hän avasi minulle junan oven painamalla ovinappulaa ja ehdin kuin ehdinkin junaan. Kiitos naiselle. Hien ehdin kuitenkin saada pintaan, koska säikähdin, että missasin junani kuvittelemalla olevani ovela ja seuraavani portaikossa seisoneen miehen liikehdintää. Apua! Taidan olla hullu junanainen.

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Postauksesta tuli pitkä kuin nälkävuosi.

Mitä kivaa tai vähemmän kivaa teille on sattunut tällä viikolla junien kanssa?