Riku Rantala & Tunna Milonoff: Selviytymisopas – Maailma muuttuu, näin jäät henkiin

Joulukuun puolessavälissä oli mahtava ilta. Bloggariklubi kokoontui ja illan ensimmäisinä vieraina olivat Riku Rantala ja Tunna Milonoff. Miehet, joita olen fanittanut vuosikaudet. Madventures oli sarja, jota piti tuijottaa aina, kun se vain televisiosta tuli. Onneksi jossain vaiheessa sarja kaikkine ekstroineen tuli DVD-sarjana. Tietenkin DVD-kokoelma löytyy hyllystäni. Käsittämätöntä nähdä miehet livenä. Kirjoitan nyt tässä postauksessa Rikusta ja Tunnasta, vaikka en tietysti heitä henkilökohtaisesti tunnekaan, mutta se on jotenkin vain tutumpaa kirjoittaa näillä nimillä.

Riku Rantala, kustantaja Jaakko Pietiläinen (Johnny Kniga) ja Tunna Milonoff

Mutta asiaan, Riku ja Tunna ovat henkilöitä, jotka taipuvat moneen. Tällä kertaa miehet ovat julkaisseet kirjan. Selviytymisopas – Maailma muuttuu, näin jäät henkiin (Johnny Kniga, 2018) on kirjan nimi. Kirja on selviytymisopas tulevaisuuteen. Lue kirja nyt ja valmistaudu, niin maailma ja maailmankaikkeus eivät yllätä sinua. Täytyy kyllä heti alkuun myöntää, etten ehkä olisi kirjaa lukenut ilman Rikua ja Tunnaa. Nytkin meni aikaa tuhottomasti kirjan lukemiseen, mutta syynä olivat sääherrat ja flunssa. Pokkarimuotoinen kirja on sopiva kissan ulkoilutuksen ohessa lukemiseen, mutta mitä tekee sääherra? Iskee paukkupakkaset ja lumisateet niin, ettei kissa voi ulkoilla, eikä ulkoilulukemisesta tule mitään. Toisekseen kuukauden verran kiusoitteleva flunssa vei lukuhaluja kummasti.

Maailma on muuttunut jatkuvasti vuosisatojen ja -tuhansien aikana, mutta tällä hetkellä se muuttuu kenties nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Muutos on käynnissä nyt eli kyse ei olekaan tulevaisuudesta. Rikun ja Tunnan mukaan akuutein asia on ehdottomasti ilmastonmuutos. Selviytymisopas on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin, joissa käsitellään työtä ja taloutta, turvallisuutta, verkkoa, terveyttä, kaiken muutosta, politiikka sekä ihmistä itseään. Jokaisessa osiossa on selkeä visio tulevaisuudesta, asiantuntijoiden lausuntoja, Rikun ja Tunnan keskustelupalsta, aihetta koskettavat megatrendit, Rikun ja Tunnan utopia vs. dystopia -sivut sekä monta muuta mielenkiintoista kokonaisuutta.

Riku ja Tunna ovat haastatelleet kirjaansa varten joukon tulevaisuuden asiantuntijoita, jotka tuovat kirjaan oman näkemyksensä asioista. Kirjan ehdoton valttikortti on kuitenkin tietynlainen riku- ja tunnamaisuus. Huumoria löytyy. On esimerkiksi käytännön ohjeet marsufarmin perustamista varten. Kirja on myös visuaalisesti taiten tehty. Sivut eivät ole toistensa kaltaisia mustaa tekstiä valkoisella, vaan löytyy mustaa taustaa ja valkoista tekstiä. On harmaata taustaa ja kuvia. Kirjaa on kieltämättä helppo lähestyä myös visuaalisuuden vuoksi. Myönnän, mustalla taustalla olevaa valkeaa tekstiä tai harmaalla taustalla olevaa mustaa tekstiä oli hankala lukea kissan ulkoilutuksen lomassa. Ihan vain sen takia, etten halunnut laittaa otsalamppua palamaan, koska kissa vaani hiiriä roskakatoksen vieressä. Olen kuitenkin luultavasti tällainen marginaalilukija, joten marinaani ei kannata huomioida.

Aloittaessani lukemaan kirjaa, en oikeastaan ollut ajatellut maailman muutosta sen enempää. Eihän se minua kosketa on ehkä maailman tyhmin ajatus, koska koskettaa se. Itse asiassa tajusin Bloggariklubilla, että minähän jopa edesautan automatisointia, koska työskentelen alalla, joka tuottaa eräänlaisia automaattilaitteita lähinnä erilaisten tuotanto- ja logistiikkalaitosten käyttöön. Kaivanko kuoppaa itselleni vai ehdinkö jäädä eläkkeelle ennen kuin kaikki nykyisenkaltainen työ loppuu maailmasta? Ja saanko edes eläkettä vai onko se kirjassa mainittua valuuttaa, jota kaikki kansalaiset saisivat tietyn määrän? Riku ja Tunna puhuivat kirjassaan paljon kuumottavista asioista ja minua alkaa kuumottaa, mitä enemmän ajattelen kirjasta lukemiani asioita.

Riku ja Tunna

Kirjaa lukiessani sekä Bloggariklubilla Rikua ja Tunnaa kuunnellessani tekoäly pulpahteli usein esiin. Voiko tekoäly oikeasti korvata ihmisten aivot? Tästä täytyy kertoa esimerkki, joka tällä hetkellä ihmetyttää, mutta tulevaisuus on oikeasti tässä hetkessä ja tekoäly myös. Työkaverini oli ollut paikkakuntansa Prismassa ostoksilla. Heviosastolla työkaverini oli etsinyt purjoa. Ei löytynyt. Nainen on kuitenkin mieleltään reipas ja oli esittänyt purjokysymyksen heviosastolla työskentelevälle naiselle. Hevinainen oli vastannut, että purjoa pitäisi olla tuolla hyllypaikalla, mutta se on loppu ja hän tietää sen. Työkaverini oli sanonut, voisiko hyllyt täyttää. Ei kuulemma voinut, koska kaupan hyllytäyttöjen ostot hoiti nykyisin tekoäly. Varastosaldoja ei saanut korjailla, eikä tehdä manuaalitilauksia. Tekoäly opiskeli parhaillaan sitä, että purjoa olisi tarpeeksi hyllyssä ja oikeaan aikaan. Kukaanhan ei ole seppä syntyessään. Ei edes tekoäly. Kyllä se siitä vielä oppii purjoa tilaamaan. Nyt tiedän siis syyn siihenkin, miksi meidän Prismasta ovat vanulaput ja jalkavoiteet lopussa. Tekoäly vasta opiskelee sitä, paljonko keravalaiset käyttävät kyseisiä tuotteita. Pakasteseitiä tekoäly opettelee kenties kalastamaan. Tästä voi tietysti johtaa uuden ajatuksen, voiko tekoäly johdattaa meitä ostamaan muita tuotteita? Mitä enemmän tällaisia ajatuksia mielessään pyörittelee, sitä mielenkiintoisemmaksi ja sekavammaksi vyyhti sekoittuu.

Jos ajattelen asiaa vielä hieman lisää, niin selvää on, että ainakin minulle ravintoasiat näkyvät tällä hetkellä selvimmin. Minä, joka olen sekasyöjä, niin minun pitäisi ehdottomasti vähentää etenkin punaisen lihan syöntiä. Toisaalta, en minä sitä niin kauheasti mielestäni nytkään syö. Tulin kuitenkin tutkineeksi Ilmasto-oppaan sivuja. Arviot eri ruoka-aineiden ilmastovaikutuksista alkoivat ahdistaa. Juusto keikkui heti toisella sijalla naudanlihan jälkeen. En voi luopua juustosta, koska juusto on herkkua. Ilmastonmuutoksen kannalta pitäisi luopua. Selviytymisoppaassa maalailtiin tulevaisuuden kuvia ruoasta. Miksi minun sylkirauhaseni eivät yhtään alkaneet kostua? Haluan, että ruoka on perinteistä kunnon ruokaa. Ei mitään kummallisesti valmistettua ateriaa, jossa on laskettu kaikki tarvitsemani kalorit ja ravintoaineet tarkalleen juuri minua varten. Tällöinhän ruoan nauttimisesta menee ilo. Voiko sellainen ruoka edes maistua hyvälle? Entä mitä sanotte keinolihasta?

Huomaan juuri, että olen ajatellut kirjan sisältöä aika paljon, vaikka pelotti, keksisinkö mitään kirjoiteltavaa asian tiimoilta. Ehkä en nyt kauheasti kerrokaan kirjasta, mutta kirjoitan ajatuksia, joita kirja nostatti mieleeni. Kotikaupunkini Kerava on lähtenyt Muovipussiton Kerava -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edelläkävijä Euroopassa ja kenties koko maailmassa tällä saralla. Hankkeen avulla pyritään vähentämään muovipussien käyttöastetta. Hanke on myös mallina jatkossa muille kaupungeille. Tämähän on juuri sitä, kuinka jollain pienellä taholla otetaan kantaa ilmastonmuutokseen ja pyritään vaikuttamaan siihen, että muutoksia tapahtuisi ihmisten käyttäytymisessä. Miten tämä on oikeasti näkynyt arjessani? Minä ja mies, joka täällä asuu, olemme yleensäkin olleet muovipussittomia kaupassa kävijöitä. Ei siis osteta muovipusseja ostetuille tuotteille, vaan ostokset reppuun ja kangaskasseihin. Sen sijaan muovisia hedelmäpusseja käytämme. Niitä suositellaan jopa käytettäväksi biojätteiden lajittelussa, koska paikkakuntani biojätteet päätyvät biopolttoaineiden raaka-aineeksi. Biopussit, joita heviosastoilla on tarjolla, liimautuvat ja liisteröityvät biojätelaitoksella laitteen piikkeihin, joten niitä ei saisi käyttää. Hedelmäpussit on helpompi poistaa jätteiden joukosta. Edelleen siis käytämme muovisia hedelmäpusseja. Sen sijaan on kyllä ollut kiva huomata, kuinka kauppojen kassoilla ensisijaisesti tyrkytetään kestokasseja tai paperikasseja. Saattaa jopa olla, että muovipussien hintaa on nostettu. Ilokseni huomasin myös tänään sellaisen seikan, että kun tarvitsin Mustissa ja Mirrissä lisäpussin Herra Karvajalan kuivamuonalle, niin enää ei tullut vihreävalkoista muovipussia, vaan valkea paperikassi. Hyvä hyvä. Tykkään siitä, että paikalliset yritykset ovat lähteneet hankkeeseen mukaan sankoin joukoin. Toivottavasti myös kaupungin asukkaat. Herra Karvajalkakin oli tyytyväinen. Paperikassista on moneksi kissan leikeissä. Muovipussista ei mihinkään.

Nyt tämä postaus meni oikeasti ihan älyttömyyksiin. Järkyttävän pitkä ja täynnä omia ajatuksiani, mutta silloinhan kirja on loistava, jos se herättää ajatuksia. Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin Selviytymisopasta voinkin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat hieman herätellä harmaita aivosolujaan.

Kiitos Bloggariklubille ja etenkin Rikulle ja Tunnalle hienosta illasta. Kiitos myös kustantajalle Selviytymisoppaasta.