Kirjabloggaajien joulukalenteri 3. luukku

Tervetuloa lukemaan Kirjabloggaajien joulukalenteria! Istahda joka päivä ennen joulua hetkeksi alas ja nauti kiireettömyydestä tämän ihanan joulukalenterin ääressä. Tämän jälkeen jaksat taas ehkä hieman paremmin puuhastella ja toimia reippain mielin. Tänään aukeaa joulukalenterin luukku numero kolme, jossa muistellaan joulupukkia ja ehkä hieman tonttujakin.

Kuva © Niina T., Yöpöydän kirjat -blogi

Puhu pukille (Tammi, 2000) on Axa Sorjasen koostama ja Tomi Riionheimon kuvittama teos joulupukista. Kirjan kertomukset on kerätty eri-ikäisiltä ihmisiltä ympäri Suomea. Yhteistä kertomuksille ovat muistot joulupukista, ettekä voi edes arvata millaisista muistoista. On kauniita tarinoita, joissa jopa silmäkulmakin voi hieman kostua, mutta on myös tarinoita, joissa joulupukki onkin jotain ihan muuta, mitä perheen pienokaiset ja vanhemmat ovat toivoneet.

Kuvalainaus Tomi Riionheimon kuvituksesta Puhu pukille -kirjassa

Miltä kuulostaa joulupukki, joka jättää lahjojen jakamisen kesken ja ryhtyy kokoamaan junarataa yhdessä perheen pojan kanssa? Junanlähettäjäksi muuttunut pukki saadaan ulos talosta vasta puolenyön tiimoilla. Entä kesähelteillä huopatossuissa ja pukkiasussa kulkeva mies, joka on herännyt jostain pusikosta polttareidensa jäljiltä? Miehen kävellessä kotia kohti japanilainen turisti pysäyttää hänet ja pestaa pukin valokuvaussessioon lapsiensa kanssa. Aikamoisen tilin joulupukki kyseisestä keikasta nappasikin. On myös surullisia tarinoita, joissa lapsen viaton usko joulupukkiin murenee. On jopa tarina, jossa joulupukille täytyy kutsua ambulanssi. Hienojakin tarinoita löytyy. Joulupukin lumihankeen juuttuneen auton takaisin matkaan pelastaa joukko toisia joulupukkeja. Joulunahan on kaikilla hyvä mieli ja tahto auttaa lähimmäistään.

Puhu pukille on kirja, jonka lukee nopeasti. Kirjan tarinat naurattavat, mutta saavat myös vakavaksi. Kirja on juuri sellainen elämänmakuinen teos, joka piirtää melkoisen kuvan siitä, kuinka erilaisia ihmisten joulut voivat olla.

Nyt haluan tietysti itse kertoa kaksi tarinaa. Lyhyitä lupaan sen.

En muista, minkä ikäinen olin, mutta alle kouluikäinen joka tapauksessa. Lastentarhassa kuiskittiin tontuista, jotka kurkkivat ikkunoiden takana ja tekevät muistiinpanoja lapsista. Siitä tietysti, kuka on kiltti ja kuka ei. Eräänä aamuna hoitajat saivat lapsijoukkion siirrettyä tarhan isojen ikkunoiden ääreen. Ette ikinä arvaa! Ikkunoiden takana kurkki punapukuinen ihka elävä tonttu! Jännää! Alkoi hirvittävä hihkuminen ja ehkä ilmassa oli hieman pelkoakin. Tonttu juoksi saman tien läheiseen metsikköön, kun lapset hänet huomasivat. Tästä jäi sellainen jälki sydämeen, etten voi muuta kuin kiittää lastentarhan tätejä, jotka esityksen lapsille järjestivät.

Toinen tarina onkin karumpi. Viisivuotiaana istuin lattialla ja leikin vaaleansinisellä kuplavolkkarilla. Rullasin autoa edestakaisin ja puhuin joulusta ja joulupukista aivan kuin maailmassa ei mitään muuta olisikaan. Onhan se jännittävää aikaa, kun joulu on aivan kohta käsillä. Seitsemänvuotias isoveljeni tuli siihen viereeni ja totesi, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Muistan vieläkin sen hetken, kun kaikki mureni ympäriltäni. Aloin tietysti inttää vastaan, mutta isoveljeni viisaudella ei ole rajoja. Hänellä oli selkeät perusteet sille, mistä kaikki joululahjat tulevat, ja kuinka joulupukki on vain joku, joka on pukenut punanutun ja parran päällensä. Se oli hetki, jolloin päätin, etten ikinä kerro pikkuveljelleni, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Pikkuveljeni taisi uskoa vielä yhdeksänvuotiaanakin joulupukkiin, vaikka varmasti tämän kieltäisi, jos blogiani jaksaisi lukea.

Millaisia muistoja teillä on joulupukista? Onko hyviä vai huonoja? Tällaiset muistot ovat ihania, varsinkin jos myöhemmin pystyy nauramaan muistoille, jotka ovat aiheuttaneet pettymyksiä tapahtumahetkellä.

Eilisen joulukalenteriluukun löydät Riitan Kirja vieköön -blogista.

Neljännen luukun meille paljastaa Kirjasähkökäyrä -blogin Mai.

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!