Teatterissa: Ateria

Ilokseni Reader, why did I marry him? -blogin Omppu pyysi minut seurakseen KOM-teatteriin katsomaan Ateriaa. Minulla ei ollut näytelmästä mitään muuta mielikuvaa kuin Niko Saarela ja Juho Milonoff. Olin siis liikkeellä hyvin avoimin silmin ja tuntein. Mikä sitten oli lopputulema?

Ateriassa tapahtumat pyörivät hampurilaisbaarin takaosassa. Välillä käydään asiakkaiden äärellä itse ravintolasalissa, mutta syvällisiä keskusteluja ei haluta asiakkaiden kuultaviksi. Koistinen (Juho Milonoff) on hampurilaisbaarin työntekijälistoilla konkari, joka hallitsee hampurilaisten teon vaikka unissaan. Meke (Niko Saarela) puolestaan on untuvikko, joka ei millään ymmärrä sitä, että hampurilaisten tekemisessä ratkaisee aika. Työ on tarkkaan kellotettua, ja siitä riippuu tulevaisuutesi hampurilaisbaarissa. Mikään yritys ei halua tuottamatonta työvoimaa listoillensa.

Niko Saarela ja Juho Milonoff

Kuva © Patrik Pesonius, KOM-teatteri

Juho Milonoff tai siis Koistinen hyörii ja päästelee tunteitaan ilmaan testosteronihöyryissään. Hän käskyttää ja komentaa Mekeä, joka vaikuttaa olevan jonkinlainen nörtti. Milonoffin lavatyöskentely on uskomattoman voimakasta ja verbaliikkaa ei säästellä. Sylki saattaa hieman lennellä, mutta se kuuluu jotenkin asiaan. Meken asussa viihtyvä Saarela puolestaan vaikuttaa hieman eksyneeltä. Toisaalta kukapa ei uudessa työpaikassa samoin tuntisi. Mekessä on kuitenkin jotain sellaista, jolla hän saa hampurilaisbaarin työvoimapoliittisen tilanteen kääntymään päälaelleen. Kuka se oikeastaan käskyttääkään ja ketä?

Täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatukseni näytelmästä oli, että kyseessä on työpaikkakiusaamisesta kertova näytelmä. Toki sitäkin näytelmästä löytyy, mutta kyllä tässä oli kyse paljosta muustakin. Uskon myös, että omat ajatukseni postattuani huomaan, että kaikki muut ovat löytäneet näytelmästä vaikka mitä muuta ajateltavaa. Ateriasta löytyy monia asioita, mutta yksi on aivan selvästi vallanjano. Koistisen ja Meken välillä on selkeää kiistaa vallasta. Kumpikin sitä haluaisi käyttää, ja Koistinen on sitä mieltä, että hän on ollut pidempään töissä, joten valta kuuluu hänelle. Meke puolestaan on sitä mieltä, että valta kuuluu sille, joka on taitavampi ja älykkäämpi. Miten ihmeessä tästä tulee eittämättä mieleen työmaailma? Tällaisia sotia käydään päivittäin eri puolilla maailmaa. Ihan myös täällä koti-Suomessakin.

Juho Milonoff

Kuva © Patrik Pesonius, KOM-teatteri

Jos ajattelen vallanjanoa enemmän, on Koistinen toisaalta huipulla. Hänellä on valta hidastuttaa hampurilaistuotantoa tai tehdä sille ilkivaltaa. En viitsi edes kertoa, millaista ilkivaltaa, mutta hampurilaispaikan nimi Eat Shit and Die on jollain tavoin hyvin kuvaava. Tästä tulee aasinsilta seuraaviin ajatuksiini. Millaista hygienia oikeasti on elintarvikealalla? On tietyt lait ja määräykset ja niitä varmasti noudatetaankin, mutta tekeekö tilaisuus varkaan ja henkilökunta niskuroi, kun siihen on mahdollisuus. Mitä luultavammin vastaus on kyllä, vaikka työntekijän oma työpaikka saattaisi olla vaarassa. On myös välinpitämättömyyttä, joka saattaa laittaa hygieniasuositukset koville.

Koistinen ja Meke ovat kuitenkin ihmisiä, joilta löytyy omat herkät puolensa. Koistinen janoaa rakkautta. Sitä ei kaikesta huolimatta ole ollut tarjolla, joten Koistinen on rakastunut pehmiskoneeseen. Hieman yksipuolista rakkautta, mutta pehmiskone ainakin tarjoaa herkkujaan. Meke puolestaan on eläinrakas. Meken rakkauden kohteena on rotta, joka on kaikkien elintarvikealalla työskentelevien kauhu.

Niko Saarela

Kuva © Patrik Pesonius, KOM-teatteri

Ateriasta on moneksi. Näytelmän nähtyäni päällimmäinen ajatukseni oli, että siis mitä. Nyt kun esityksen näkemisestä on yli kaksi viikkoa, ovat ajatukset tasaantuneet ja näytelmästä on alkanut nähdä erilaisia puolia. Okko Leon tekstiin pohjautuva näytelmä on monitasoinen. Sen voi katsoa pelkkänä komediana, mutta sen voi ajatella olevan myös kannanotto erilaisiin isoihin teemoihin. Jokainen valitkoon kantansa. Ateria joko maistuu tai ei maistu. Minulle maistui, kunhan tarpeeksi sulattelin.

Ateria sai kantaesityksensä KOM-teatterissa keskiviikkona 31.10.2018.

Rooleissa: Juho Milonoff ja Niko Saarela

Teksti: Okko Leo

Ohjaus: Mika Leskinen

Lavastus: Janne Vasama

Pukusuunnittelu: Sanna Levo

Maskeeraussuunnittelu: Leila Mäkynen

Valo- ja videosuunnittelu: Tomi Suovankoski

Äänisuunnittelu ja musiikki: Jani Rapo

Kiitos KOM-teatterille kuvalainauksista.