Anna Jansson: Murhan alkemia

Kaapista löytyy (lue: kirjahyllyssä ei ole enää tilaa) lukemattomia kirjapinoja. Osan kirjoista olen itse kantanut jostain kotiin, mutta suurimman osan olen saanut joko äidiltäni tai joltakin ystävältäni eli kierrätys pelaa. Anna Janssonin Murhan alkemian (Gummerus, 2013) sain muistaakseni ystävältäni, jonka kanssa tapaamme vaihdella kirjoja. Pokkarimuotoinen kirja oli mukava ottaa kissan ulkoilutuslukemiseksi.

Justus Hartman on komisario Tomas Hartmanin setä. Miehillä on ollut vuosikymmeniä sitten kiista, jota ei ole ikinä ratkottu. Ei ole siis ihme, etteivät miehet ole pitäneet yhteyttä toisiinsa. Tomas saa yllättävän puhelun sairaalasta. Justus on hävinnyt sairaalasta. Sairaalan henkilökunta pitää tapausta outona, koska mies on hävinnyt kuin savuna ilmaan. Henkilökunta ei edes usko, että keuhkokuumeesta toipuva mies olisi ollut vielä itsekään halukas lähtemään sairaalasta.

Tomas ei ole myöskään aivan kunnossa, joten hän suostuu vaimonsa viikonloppulomaehdotukseen tai ei siinä ole oikeastaan miehellä sananvaltaa. Tomaksen vaimo Marianne ja miehen alainen Maria Wern ovat jo hoitaneet etukäteisjärjestelyt. Matka Smoolantiin saa yllättäviä käänteitä, kun hotellin uima-altaasta löytyy ruumis ja Tomas saa vakavan sairauskohtauksen. Mies joutuu sairaalaan teho-osastolle. Marian alkaessa tutkia Justuksen katoamista tarkemmin, ymmärtää hän, että uima-altaan ruumiilla on jotain yhteistä Justuksen katoamisen kanssa. Kaikki tuntuvat kietoutuvan Justuksen ja Tomaksen menneisyyteen sekä taidepiireihin.

Aloittaessani lukemaan kirjaa, meinasin pitkästyä, kun ensisivuilla oltiin 1960-luvun lopulla ja teksti tuntui olevan kauhean pientä, eikä tarina lähtenyt vetämään. Onneksi en ole helposti luovuttavaa tyyppiä, vaan jatkoin lukemista, eikä aikaakaan, kun alkoi tapahtua. Tarinassa tulee yllättävän paljon ruumiita, eikä kuvaukset aina ole mitenkään kauniita, mutta eihän dekkareiden olekaan tarkoitus sievistellä. Onneksi luin kirjaa päiväsaikaan, niin eivät mielikuvat jääneet leijumaan uniini.

Kirja etenee loogisesti, vaikka paljon on takaumia menneisyyteen. Kirjassa on melkoisesti henkilöitä, ja jossain vaiheessa meinasin mennä jo sekaisin, kuka on kukin. Välillä tuntuu, että yksinkertaisempi on kaunista. Tarina on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja alkemiaakin tulee opiskeltua sivussa jonkin verran. Täytyy kuitenkin myöntää, että muutamissa kohdissa Jansson on mennyt hieman yli. Ei meinannut aivan usko riittää kaikkiin juttuihin.

Maria Wern -dekkareita olen lukenut aiemminkin, mutta huomasin juuri, etten ole tainnut yhdestäkään aiemmin postata. Näitä tulee siis luettua hyvin satunnaisesti, vaikka yleisesti ottaen olen pitänyt kirjojen rikostarinoista. Maria Wern on seikkaillut myös televisiosarjassa. Täytyy myöntää, etten muista, olenko mitään osaa televisiosta katsonut. Olen oikeasti tosi huono tv-ohjelmien kanssa.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2012. Ruotsinkielinen alkuteos Alkemins eviga eld on ilmestynyt vuonna 2011. Kirjan on suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.

Annan Janssonin Murhan alkemiaa uskallan suositella dekkarifaneille. Tämä on sopivan kamalaa kesäluettavaa.

Kirjalla osallistun Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Ehkä hieman kaukaa haettu, mutta ruksi solahtaa ruutuun ”keltainen ja oranssi”, koska näitäkin värejä kannesta löytyy.