Välinpitämättömyyttä vai itsekeskeisyyttä?

Kesäloma alkoi vihdoin ja viimein. Viikkoa myöhemmin kuin alun perin piti, mutta hyvää kannattaa aina odottaa vai mitä? Mitään erikoisia kesälomasuunnitelmia ei ole. Mennään päivä kerrallaan. Tai on jotakin pientä suunniteltu. Naivistit Iittalassa -näyttely ja Turku-retki ainakin. Toisaalta en näillä helteillä jaksa kauheasti evääni liikuttaakaan. Niin, ja helteidenhän uhataan jatkuvan vielä pitkään. Ihanaa niille, jotka nauttivat helteistä, mutta itselleni riittäisi hieman matalammatkin lämpötilat. No, eipä tarvitse palella, eikä saisi valittaa.

Koska mitään erikoisia lomasuunnitelmia ei ole, niin voi tehdä ihan ex tempore -juttuja. Maanantaina päätimme kaivaa polkupyörät esiin ja pyöräillä kaupungin toiselle puolelle Hong Kongiin ja Tokmannille. Pyöräily on kivaa, paitsi että alkoi ärsyttää monet tietyömaat. Hirvittävät pölypilvet ilmassa hieman laittoivat yskittämään ja haukkomaan henkeä. Lisäksi piti välillä korottaa ääntä ja huutaa miehelle, joka täällä asuu, koska hän mielestäni pyöräili toisinaan holtittomasti.

Tokmannilta en löytänyt mitään. Ei ollut kivoja kesävaatteita, vaikka niitä hieman silmäilin. Pillimehujen voimilla jatkoimme matkaa eteenpäin. Hong Kongista mies etsi liiviä, jossa olisi paljon taskuja. Ei löytynyt eräpuolelta sellaistakaan, eikä mitään muutakaan. Jäätelöt ostimme.

Jäimme syömään jäätelöitä pyörätelineiden ääreen. Mies, jonka kanssa olin liikkeellä, sanoi, että tuossa on sama revohka, joka oli, kun kauppaan tulimme. Pari miestä polkupyörien kanssa ja pari auton. En kauheasti kiinnittänyt miehiin huomiota. Aivan kuin olisivat karttaa katsoneet, mutta voi olla, että olen täysin väärässä.

Polkupyörämiehet lähtivät liikenteeseen ja automiehet hyppäsivät autoon. Auto oli parkkeerattu parkkiruutuun poikittain. Jotta miehet pääsivät ruudusta tai ruuduista pois, piti ensin hieman peruuttaa. Joo, hieman. Kaasu pohjaan ja peruutus. Peruutus suoraan viereisessä parkkiruudussa olevan auton etukylkeen. Katsoimme tapahtumaa silmät ymmyrkäisinä. Voiko tällaista tapahtua? Voi, ja voi tapahtua muutakin.

Saimme juuri sanottua, että nyt osui, niin mitä tekevät miehet tai oikeastaan mies ratin takana. Auto liikkeelle ja menoksi. Siis ei jäädä selvittämään aiheutettua sotkua. Voi herramunjee. Sanoin miehelle, että katso auton merkki, niin minä otan rekisterinumeron ylös. Siinä me sitten taivasteltiin, kuinka välinpitämätöntä porukkaa voi olla vai oliko tämä vain itsekeskeisyyttä. Käytiin vielä katsomassa, niin parkkiruudussa olevan auton etukyljessä oli kunnon jäljet.

Menimme takaisin kauppaan sisälle, ja kertomaan kassoille tapahtuneesta. Kassarouva vain totesi, etteivät he voi tehdä mitään, teidän pitää ilmoittaa poliisille. Jälkikäteen tätäkin aloin ihmetellä. Mikseivät voineet kuuluttaa auton omistajaa paikalle, jotta olisimme saaneet kerrottua, mitä tapahtui. Entä jos kyseessä olisikin ollut jonkin työkaverin auto? Sain kuitenkin pyydettyä paperia, jotta voisin jättää auton omistajalle viestin, millainen auto heidän autonsa kylkeen peruutti.

En tiedä, kuinka tarina on edennyt siitä, kun lappusen auton tuulilasinpyyhkijän alle jätimme. Sitäkin pohdin, olisiko pitänyt jäädä odottelemaan auton omistajaa. Tuntuu kuitenkin siltä, etteivät ihmiset ota mitään vastuuta tekosistaan. Paetaan paikalta ja toivotaan, ettei kukaan huomannut mitään.

Onko sinulle käynyt vastaavaa? Itse ainakin toivoisin, että joku silminnäkijä ottaisi edes sen rekisterinumeron ja auton merkin ylös.