Olen kahteen otteeseen ollut paikalla, kun Juha Hurme on
kertonut kirjastaan Niemi (Teos,
2017). Kirja on vaikuttanut todella mielenkiintoiselta, ja se valittiinkin yhdeksi kevään lukupiirikirjaksi. Siitä syystä säästelin lukemista huhtikuulle,
koska lukupiiri kirjasta oli toukokuun alkupuolella. Kuinka sitten kävi.
Aloitin tiiliskivikirjan lukemisen aivan liian myöhään iltalukemisena. Enhän
minä mitään saa iltaisin luettua. En ainakaan paria sivua enempää, koska olen iltaisin
niin väsynyt. Yhtälö oli siis mahdoton. Olin lukenut kirjasta noin puolet, kun
lukupiiri-ilta koitti. Kirjan loppuun lukeminen venähti noin kuukaudella. Olen
minä varsinainen lukija.
Niemen kansien sisältä
löytyy vaatimattomasti maailmankaikkeuden kulttuurihistoria aina 1800-luvun alkuvuosille
saakka. Ja mihin tässä järkälemäisessä romaanissa keskitytään? Niemen eli
nyttemmin Suomen historiaan. Niemeä ei kuitenkaan olisi, jos välillä ei
tehtäisi vertauksia tai hakuja kauemmaksi maailmalla. Kirja esittelee joukon
merkkihenkilöitä, joista en itse edes välttämättä ollut ikinä kuullutkaan.
Toisaalta oli mukava lukea hieman eksaktimpaa tietoa henkilöistä, joita
esimerkiksi koulun historiantunneilla oli vain sivuttu tai nimeltä mainittu.
Vai oliko se vika siinä, etten pahemmin ikinä historian läksyjä lukenut. Nyt
olen kuitenkin Hurmeen ansiosta imenyt itseeni hurjan määrän tietoa ja
todellakin hyvässä muodossa.
Mitä sitten lukupiiriläiset Niemestä ajattelivat? Kirja on tyrmäävä myönteisessä merkityksessä.
Itsellä eniten aiheutti vaikeuksia ehkä ensimmäisen sadan sivun lukeminen, jonka jälkeen
aloin nauttia luku-urakasta enemmän. Lukupiiriläiset olivat myös sitä mieltä,
ettei tätä kirjaa voi lukea väsyneenä, koska silloin lukemisesta ei tule
mitään, kuten minulla. Kirjassa on valtavasti rinnastuksia historian hämäristä
nykypäivään ja nykypäivän kielellä. Kirjasta löytyy myös paljon poikkeamia
varsinaiselta kronologiselta pääpolulta, mutta pääpolkukin löytyy aina. Välillä
kylläkin useiden luettujen sivujen jälkeen.
Niemi on täynnä
tiukkaa asiaa sopivasti hurmemaisella huumorilla höystettynä. Mitä sanotte
esimerkiksi neandertalilaisesta toimihenkilöstä? Tuleepa kirjasta selväksi myös
sanonnan ”hokkus pokkus” alkuperä. Olen usein myös miettinyt, mistä sana ”moi”
on lähtöisin. Sana, jota Etelä-Suomessa käytetään jokapäiväisessä
kielenkäytössä, mutta esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla harvemmin. Sanan alkuperä
selviää kirjan sivuilta. Kirja on täynnä meheviä yksityiskohtia, joita lukiessa
lukija voi vain hörähdellä ääneen. Hurme kirjoittaakin rennolla ja ronskilla
otteella, joka vie lukijan mennessään. Kaikki on kuitenkin täyttä asiaa, ja
yksi lukupiiriläinen myönsikin, että välillä piti rivejä lukea uudestaan, kun
ensimmäinen lukukerta oli sujunut huolimattomasti. Niemen myötä lukija tulee vakuuttuneeksi myös siitä, että
entisaikoinakin oltiin hyvin kansainvälisiä. Opiskeltiin ja vaellettiin ties
missä.
Hurmeen tapa kirjoittaa ihastutti lukupiiriläisiä. Ensin
selostetaan pohjamutia myöten jokin iso historiallinen asia, jonka jälkeen
Hurme päättää asian lyhyeen töksäytykseen. Hurmaavaa. Kirja on nimenomaan
kulttuurihistoriikki, ja kirjassa onkin mukana paljon runoutta. Kyllä ovat
ihmiset osanneet runoilla kautta aikain.
Se, mikä lukupiiriläisiä tai ainakin osaa, hieman ärsytti,
oli, että jotkin kirjan kohdat jäivät junnaamaan paikoilleen. Itseä ärsytti
1700-luvun ja osin 1600-luvun todella pitkä esittely. Jälkeenpäin olen hyväksynyt asian.
Näiltä ajoilta on tietysti saatavilla tietoa paljon enemmän kuin aiemmilta
vuosisadoilta ja -tuhansilta.
Juha Hurme oli tammikuussa Bloggariklubilla kertomassa
kirjastaan. Hän kertoi, että hänen tapansa hakea tietoa ovat kirjastot. Hurme
saattoi mennä hakemaan kirjastoon jotain tiettyä tietoa, ja huomasikin
palaavansa kotiin valtavan kirjapinon kanssa. Samalla reissulla oli löytynyt
kaikkea muuta mahtavaa tiedonaihetta luettavaksi. Hurme pitää tällaista tietoa
jotenkin arvokkaampana, vaikka onkin hankalaa ja hidasta tiedonhakua.
Jos joku ei nyt vielä tiennyt, niin Juha Hurme voitti Niemellä Finlandia-palkinnon vuonna 2017.
Palkintonsa herra on ansainnut, vaikka Hurme itse suhtautuukin asiaan hieman
ristiriitaisesti. Hänen mielestään voittaja valitaan täysin mielivaltaisesti. Vaikka
hän on tyytyväinen palkintoonsa, on hän myös sitä mieltä, että Suomessa julkaistiin
vuonna 2017 kasapäin muitakin loistavia kirjoja.
Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, että Juha Hurmeen Niemeä voisi käyttää oppikirjana
yläkouluissa. Teksti on sopivan ronskia, joten voisi kuvitella, että tällainen
historia alkaisi kiinnostaa. Niemi
sopii kuitenkin luettavaksi myös kaikille niille, jotka pitävät historiasta,
sekä tietysti niille, jotka haluavat lukea kaikki Finlandia-palkitut teokset.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).
Kirjalla osallistun myös Oksan
hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”veden
olomuoto”, koska kannessahan on upeasti kuvitettu meren aallot Niemen
rantamailla.
Hurmeen mielestä myös kansojen ja värien sekoittaminen ihanaa. Sivulla 32 hän viittaa Iggy Poppiin ja lauluun "mixing of colours". Hurme jättää selittämättä, eikö niiden lasten syntymät, jotka eivät synny värien sekoittamisen tuloksena, olekaan niin ihania.
VastaaPoistaMuistan, kuinka lukiessani mietin tuota kappaletta. Jättääkö Hurme avoimeksi, jotta jokainen voi miettiä asiaa tykönänsä? Mielenkiitnoinen ajatus sinänsä.
Poista