Teatterissa: Lemminkäinen

Olin maaliskuun ensimmäisenä lauantaina Bloggariklubin kutsumana katsomassa Kansallisteatterissa Lemminkäistä. Näytelmää, jonka ohjaajana on toiminut Juha Hurme. Mies, joka voitti vuonna 2017 Finlandia-palkinnon teoksellaan Niemi (Teos, 2017). Mies, jonka tarinointia Niemestä ja Lemminkäisestä pääsin kuuntelemaan alkuvuodesta Bloggariklubilla. Mitä yhteistä näillä kahdella teoksella sitten on? Niemi on Lemminkäisen pohjateos eli kirjan luettuaan katsoja ymmärtää Lemminkäisen tarinan paremmin. Olinko lukenut kirjaa? En, koska lukupiiri haluaa ruotia sitä huhti-toukokuussa, joten säästän lukemisen sinne. Se ei kuitenkaan haitannut, koska kyllä Lemminkäisestä tarinan löytää lukematta kirjaa.

Marja Salo, Antti Pääkkönen ja Tomi Alatalo

Kuva © Tommi Mattila, Kansallisteatteri

Ema (Kristiina Halttu) pyörittää yritystä, jonka liikeidea on romuraudan kierrätys. Eletään viikinkiaikaa, joten voisi puhua hyvin modernista liikeideasta, mutta se, kuinka romurautaa hankitaan, on hyvin epäilyttävää. Eman lapset, kaksoset Lemminkäinen (Marja Salo) ja Fleming-Lemminkäinen (Tomi Alatalo) kiertävät maita ja mantuja yhdessä Tieran (Antti Pääkkönen) kanssa ja varastavat kierrätettävän romuraudan. Varastamisen ohessa juopotellaan ja otetaan yhteen paikallisten kanssa. Kotona on aikaa miettiä, kuinka voitaisiin ryöstää Louhivuoren (Cécile Orblin) firma ja tulla vielä rikkaimmiksi. Toisaalta Louhivuorella on aivan samankaltaiset aatokset mielessään Eman yrityksen suhteen.

Lemminkäinen ja Lemminkäinen. Siinä missä Marja Salon Lemminkäinen on harkitseva ja kylmänviileä nainen, joka tarttuu toimeen kuin toimeen, on Tomi Alatalon Fleming-Lemminkäinen puolestaan veltto ja itseään täynnä oleva miehenretku, joka välttelee kaikkea fyysistä työskentelyä. Tomi Alatalosta on pakko sanoa, etten vieläkään ymmärrä, kuinka mies voi taipua sellaisiin asentoihin, mitä näyttämöllä välillä nähtiin. Onko mies tehty kumista? Fleming-Lemminkäisen vaimoa Kyllikkiä näyttelevä Saara Kotkaniemi puolestaan oli aivan mieletön Pärmäkoski -lookissaan ja hiihtoliikkeissään. Ja ne hikipisarat kasvoilla. Mistä ne tulivat? Cécile Orblin loi mahtavan vastakohdan Lemminkäisen joukoille kultatamineissaan. Orblin on luonut roolistaan häikäilemättömän ja hyvin vahvan naisen kuvan.

Saara Kotkaniemi ja Cécile Orblin

Kuva © Tommi Mattila, Kansallisteatteri

Näytelmän yksi vahvuus on musiikki, josta on vastannut Petra Poutanen-Hurme. Taiteellisen äänisuunnittelun Poutanen-Hurme on luonut yhdessä Oskari Lehtosen ja Jesse Ojajärven kanssa. Näytelmässä muusikot Lehtonen ja Ojajärvi on sijoitettu näyttämön perälle mitä kummallisimpine äänilaitteineen. Toisaalta välillä miehet pistävät itsensä likoon myös näyttämön edustalla. Muusikoiden rytmisoittimet eivät taatusti jätä kylmäksi ketään. Meno näyttämöllä on välillä todella mieletöntä ja jollain tavoin alkukantaista. Näyttelijät tanssivat ja laulavat rytmisen musiikin tahdissa. Etenkin Marja Salon heleänkaunista lauluääntä on kehuttava. Kaunista kuunneltavaa.

Lemminkäinen on voimakas ja energinen näytelmä. Vaikka näytelmässä on selkeä juoni, on näytelmä enemmänkin kohtauksesta toiseen hyppimistä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska Lemminkäinen on jotain todella hauskaa katsottavaa. Näyttämöllä on liikettä ja energiaa. Aika ei tunnu pysähtyvän, vaan koko ajan tapahtuu jotain. Pidin myös siitä, kuinka Lemminkäisessä esitellään vahvoja naishahmoja: Ema, Lemminkäinen, Kyllikki, Tuira (Terhi Panula) ja Louhivuori. Jokainen omanlaisensa, mutta voimakasluonteinen.

Antti Pääkkönen, Kristiina Halttu, Cécile Orblin ja Saara Kotkaniemi

Kuva © Tommi Mattila, Kansallisteatteri

Juha Hurme on ohjannut näytelmästä hyvin omannäköisensä. Lemminkäisestä on helppo pitää sen koomisten piirteiden takia, mutta myös hyvien näyttelijöiden takia. Lemminkäinen on teos, jossa mikään ei ole ennalta-arvattavaa. Lemminkäinen ei ole näytelmä, joka pitää nähdä, vaan se on näytelmä, joka pitää kokea.

Lemminkäinen sai kantaesityksensä kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä Kalevalan päivänä 28.2.2018.

Rooleissa: Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Cécile Orblin, Terhi Panula, Antti Pääkkönen ja Marja Salo

Muusikot: Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi

Ohjaus: Juha Hurme

Lavastus ja pukusuunnittelu: Heini Maaranen

Musiikki: Petra Poutanen-Hurme

Valosuunnittelu: Kalle Ropponen

Koreografia: Saara Hurme

Taistelukoreografia: Seppo Kumpulainen

Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva

Ohjaajan assistentti: Ines Kakkonen

Näin esityksen medialipulla. Kiitokset Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.