Kyllä minua lykästi, kun Helsingin Kirjamessuilla kohtasin
Tuomas Kyrön kolmeen otteeseen. Bonnierin bloggaaja-aamiaisella Tuomas Kyrö oli
yksi kirjailijavieraista. Tilaisuudessa Kyrö kertoi elokuussa ilmestyneestä
kirjastaan Mielensäpahoittajan Suomi
(WSOY, 2017). Sain kirjan kotiin viemisiksi, joten kaunis kiitos kustantajalle.
Mielensäpahoittaja on noin 80-vuotias ukko, jolla on omat ja
vankat mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Miehen pojantytär on tullut
isoisänsä luokse lukemaan ylioppilaskirjoituksiin. Mielensäpahoittaja alkaa
kertoa tytölle Suomen tarinaa itsenäistymisestä lähtien vuosi vuodelta.
Jokaiselle vuodelle on oma tarinansa joko Suomen – tai maailmanhistorian
kannalta avattuna tai ihan vain pelkästään Mielensäpahoittajan oman elämän
virstanpylväiden kautta katsottuna. Mielensäpahoittaja avaa sadan vuoden
mittaisen tarinansa hyvin omapäiseen tyyliin. Hän tietää, kuinka asiat olisi
pitänyt hoitaa tai kuinka niiden olisi pitänyt olla. Tytössä on selvästi
isoisänsä piirteitä. Myös hänellä on omat mielipiteensä, jotka laittavat
välillä jopa Mielensäpahoittajan miettimään omia ajatuksiaan.
Pidän siitä, millaiseksi Kyrö on luonut Mielensäpahoittajan.
Mieheksi, joka ei muita kumartele, vaan kertoo rohkeasti oman mielipiteensä. Ei
hyssyttele, eikä myötäile. Mielensäpahoittaja on rohkea. Mies, joka pysyy
sanojensa takana. Kirjassa päästään myös hieman syvemmälle Mielensäpahoittajan
ajatuksiin. Mielensäpahoittaja pahoittelee sitä, kuinka hänen suhteensa
poikiinsa on jäänyt heikoille kantimille. Toisen pojan tyttäreen hän tuntuu
tutustuvan paremmin kuin kumpaankaan poikaansa.
Mielensäpahoittaja on tämän aikakauden tuote. En tiedä,
ovatko ihmiset vielä kyllästyneet Mielensäpahoittajaan. Itse en ole.
Mielensäpahoittaja jaksaa naurattaa omalla vinksahtaneella tavallaan. Kyrön
teksti on toteavaa ja terävää samanaikaisesti. Mielensäpahoittajan Suomi on myös yhdenlainen historiateos.
Kirjasta löytyy aikakausille tärkeitä tapahtumia humoristisesti kirjoitettuna. Jos
historia ei suuremmin kiinnosta, voisi tämän kirjan avulla kuitenkin jotain
oppia.
Kirjamessujen bloggaajatilaisuudessa Tuomas Kyrö kertoi
varastaneensa idean kirjaansa Günter Grassin kirjasta Minun vuosisatani. Kyrö kertoi myös, että Mielensäpahoittaja
ymmärtää, että Suomen juhlavuotta juhlitaan, vaikka juhlimisessa keskitytäänkin
vain sotavuosiin. Suomen historiassa on kuitenkin tapahtunut paljon muutakin
merkittävää. Helsingin Kirjamessuilla presidentti Tarja Halonen haastatteli
Tuomas Kyröä Aleksis Kivi lavalla. Haastattelua oli hauska kuunnella, mutta
vielä nautinnollisemmaksi sen teki, kun luki kirjasta Mielensäpahoittajan
ajatuksia naispresidentistä.
Kirjaa voin suositella kaikille hieman vinksahtaneesta
huumorista pitäville. Tuomas
Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi sopii
mainiosti myös joulupukinkonttiin, ellei kirja jo aiemmin päätynyt esimerkiksi
isänpäivälahjaksi.
Kirjoitinkin taannoin mietteitäni Kyrön kirjasarjasta oman blogin puolelle. Mielensäpahoittaja on aivan mielettömän symppis tapaus ja Kyrön huumori uppoaa minuun todela hyvin. Mutta. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -kirjan jälkeen twkstissä on minusta ollut aika paljon höttöä ja vähän uusia ideoita. Tuntuu, että lukija etääntyy koko ajan vanhasta ukosta, häneen ei saa millään otetta. Ja nämä sata tarinaa tuntuivat varsinkin väkisin Suomi 100 -muottiin ahdetuilta, yksi tarinahan oli kopioitu lähes sanasta sanaan Hiihtokirjasta.
VastaaPoistaVaikka tässä ehdin jo mieleni pahoittaa, niin olihan tämä kirja kuitenkin viihdyttävä. Mutta silti. Tarina käärittiin jo niin nättii pakettiin kolmannen kirjan jälkeen, että kaikki muut tuntuu turhalta
Itse mietin, kauanko Mielensäpahoittajaa jaksetaan lukea, koska olin hyvin hämmästynyt kuullessani Kirjamessuilla, että messupäivien aikana oli ilmestynyt Mielensäpahoittajan olympiamatka. Mitä ihmettä? Ymmärrän, että silloin tahkotaan, kun aika on sille kypsä, mutta tämä tuntui jo hieman liioittelulta. Ei sen puoleen, kyllä tuo uutuuskin kiinnostaa.
Poista