Lukupiiri on siitä hauska juttu, että tulee tartuttua
kirjoihin, joihin ei muuten tarttuisi. Lukupiirin viimeisin aluevaltaus oli
Fausto Brizzin 100 onnen päivää
(Gummerus, 2016), jota tuskin olisin lukenut ilman lukupiiriä. Kirjan
italiankielinen alkuteos Cento giorni di
felicità on ilmestynyt vuonna 2013 eli suhteellisen tuoreesta kirjasta on
kyse. Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen.
Lucion 40-vuotissyntymäpäivä lähestyy. Miehen elämä on
kaikkea muuta kuin mallillaan. Hän on jäänyt kiinni syrjähypystä, jonka
seurauksena vaimo Paola on päättänyt heittää miehen ulkoruokintaan. Lucio
majailee appiukkonsa konditorian takahuoneessa ja yrittää saada asiansa
järjestykseen. Koska elämä ei kuitenkaan aina mene kuten toivoisi, joutuu Lucio vastaanottamaan huonoja uutisia. Mies on käynyt lääkärissä pitkittyneiden vatsavaivojen takia.
Lääkärin diagnoosi on hyvin epämieluisa. Lääkäri antaa Luciolle
suhteellisen normaaleja elinpäiviä kolmisen kuukautta. Tämän jälkeen alkaa
terminaalivaihe. Lucio päättää tehdä viimeisistä sadasta päivästään onnellisia.
Hän haluaa nauttia appiukkonsa tuoreista munkkirinkilöistä ja seikkailla
ystäviensä kanssa. Ensimmäinen ja tärkein tehtävä on kuitenkin saada Paola
antamaan anteeksi.
Brizzin kirjoitustyylistä eivät kaikki lukupiiriläiset pitäneet. Osaa ärsytti rupatteleva sävy ja kommentoiva tapa. Itse pidin kirjaa helppolukuisena. Ei tarvinnut miettiä lukemaansa, vaikka vakavasta aiheesta pohjimmiltaan olikin kyse. Kirjassa oli sopivasti myös huumoria.
Lukupiirissä 100 onnen
päivää aiheutti myös ristiriitaisia tunteita. Osaa lukijoista ihmetytti, kuinka
Lucio jaksoi lähteä perheensä kanssa matkalle, vaikka oli vakavasti sairaana. Toisaalta
hattua nostettiin sille, että Lucio oli rohkea ja irtisanoutui työpaikastaan
elääkseen loppuelämänsä täysillä. Paolan käytöstä hieman kritisoitiin, mutta
toisaalta Brizzi on Paolan avulla pitänyt hienosti kirjan juonen kulkua yllä ja
saanut lukijan koukutettua lukemaansa. Keskenhän kirjaa ei voinut jättää, koska
olisi jäänyt häiritsemään, kuinka lopussa käy.
Lukupiiriläiset löysivät kirjasta paljon viehättäviä
piirteitä, vaikka kirjan teema onkin pohjimmiltaan traaginen. Juttutupa (eikä
nyt puhuta Helsingin Hakaniemessä sijaitsevasta ravitsemusliikkeestä) pitäisi
olla jokaisessa kylässä. Mahtava olohuone, johon kuka vain juttuseuraa kaipaava
voisi poiketa. Lucion ja Paolan lapsilleen kerrotut tarinat, joissa historiaa
venytettiin sopivassa määrin ilahduttivat lukupiiriläisiä. Lasten syntymäpäivälahjat, jotka Lucio valtuutti
ystävänsä Umberton antamaan heille tulevaisuudessa. Niissä lahjoissa, jos
joissakin, oli käytetty mielikuvitusta.
Fausto Brizzin 100
onnen päivää asettaa lukijalle monia kysymyksiä eutanasian ympäriltä.
Ensimmäisenä tulee jälleen kerran mieleen, onko ihmisellä oikeus päättää
päivänsä, jos toivetta parantumisesta ei ole? Onko oikein jättää kertomatta
eutanasiasta lapsille? Onko ihminen itsekäs, kun katsoo, että kuolema on ainoa
vaihtoehto tilanteessa, jossa ei ole parantumisen mahdollisuutta? Vai onko
itsekästä, jos perhe, sukulaiset ja ystävät suhtautuvat eutanasiaan kieltävästi
ja yrittävät tehdä kaikkensa, ettei rakas henkilö päätyisi lopulliseen tekoon?
100 onnen päivää
kannattaa lukea, jos pitää kirjoista, joissa nenäliinapaketti täytyy olla käden
ulottuvilla.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3+ (asteikko 1-5).
Itse en jaksanut lukea tätä kirjaa kovin pitkälle. Minua muistaakseni ärsytti kirjoittajan tekohauska tyyli jollain tavalla ja vaikuttikohan päähenkilö jotenkin naistenmieheltä jne... en oikein tarkkaan enää muista. Yritin lukea tätä joskus vuosi sitten.
VastaaPoistaTekohauskuus oli se, joka ärsytti myös osaa lukupiiriläisiä. Itse odotin kirjalta enemmän, koska sitä oli hehkutettu somessa aika paljon silloin kuin ilmestyi.
PoistaMinäkin odotin kirjalta aika paljon, koska aihe oli sellainen, että siitä olisi saanut irti vaikka mitä!
PoistaHieman sitäkin ihmettelin, kuinka kirja oli noussut Italiassa suureen suosioon.
PoistaSydämellistä pääsiäistä Mannilainen <3
VastaaPoistaKiitos samoin ihanaa pääsiäistä sinulle <3
Poista