Julmurikissa

Kesähelteillä kissan kanssa ulkoilu on välillä haastavaa ja välillä hieman enemmän haastavaa touhua. Toisinaan jäädään kymmenen metrin päähän kotiterassin varjosta. Toisinaan liikutaan vähän enemmän. Voin vain arvella, kuinka kuuma kissalla on turkissaan. Itsellä on tuskanhiki jo ajatuksesta lähteä seisomaan täysvarusteet päällä tunniksi auringonpaahteeseen. Pakko nimittäin suojautua pitkillä housuilla eli verkkareilla ja hupparilla, jos satutaan menemään jonnekin ryteikköön seisomaan tunniksi. En halua niitä kaiken maailman öhkömöntiäisiä kulkemaan pitkin ihoani tai hiuspohjaani.

Oli taas yksi tällainen alkuilta, kun lähdimme Herra Karvajalan kanssa tallustelemaan. Kauan ei tallusteltu, kun kissa huomasi jotain. Rynnimme yhden matalan aidan yli. Tai minä menin yli ja kissa ali. Herra Karvajalka otti heti metsästysasennon. Meni hetki ja kissa hyökkäsi. Seurasin tapahtumaa ja ajattelin, ettei hyökkäys onnistunut, mutta mitä vielä. Alkoi kuulua piipitystä. Kissa työnsi päänsä heinien sekaan ja hetken kuluttua nosti päänsä takaisin ylös. Suussa roikkui hiiri. Juoksu kotiterassille oli valmiina alkamaan.

Terassin nurmialueelle päästyämme kissa tiputti hiiren maahan. Hiiri lähti piipittäen juoksemaan karkuun. Sanoin Herra Karvajalalle, että nyt kannattaa katsoa, ettei hiiri karkaa. Ja karkasihan se. Tuijan alle piiloutui suurelta valkoiselta vaaralta. Mitä tekee Herra Karvajalka? Esittää ensin välinpitämätöntä. Seuraavassa hetkessä jo ihmettelee, minne pieni karvakaveri hävisi. Ei aikaakaan, kun kissa syöksyi tuijan juurten uumeniin. Ajattelin, että peli oli menetetty ja hiiri voitti tällä erää. Väärässä olin. Aikansa tuijan alla säädettyään kissa palasi hiiri suussa terassinurmelle.

Voi hiiripoloista! Herra Karvajalka antoi taas hiiren maistaa vapauden makua, mutta vain hetkeksi. Hiiri juoksi ja piipitti ja yhtäkkiä kissan tassu jo hiiren kumoon keikisti. Taas kissa esitti lepäävänsä hetken ja hiiri yritti pinkoa karkuun. Aloin olla jo hieman vihainen ja pyysin kissaa lopettamaan hiiren kärsimykset. Hiiri juoksi terassiaidan alle. Sanoin kissalle, että nyt se sitten livisti. ”Ja pah!” tuumasi kissa ja meni terassin sisäpuolelle odottamaan uutta elävää leluaan. Kauan ei tarvinnut odottaa.

Kissa heitteli hiirtä. Ressukka-hiiri oli edelleen elossa. Sitten kissa kävi makaamaan nurmikolle. Ihmettelin, minne hiiri joutui ja kysyin asiaa Herra Karvajalalta. Kissa katsoo minua viattomasti ja ihmettelevin silmin. Ei hän vain tiedä. Yhtäkkiä kissa kavahti ja nousi ylös. Mitä ihmettä? Makasinko minä hiiren päällä? Oh hoh! Sellaistahan ei satu juuri koskaan leikkihiirten kanssa.

Taas päästettiin hiiri vapaaksi. Hiiri juoksi daalioiden sekaan ja kissa perässä. Rukoilin ja pyysin, ettei kissa tuhoaisi miehen, joka täällä asuu, kukkaistutuksia. Onneksi ei näiden suhteen vahinkoja sattunut. Jos olisi sattunut, olisimme molemmat saaneet kuulla kunniamme. Lopulta kissa päätti lopettaa leikin lyhyeen. Lähestulkoon elävä hiiri päätettiin syödä. Hiiri hävisi kolmena kappaleena kissan suuhun. Tämän jälkeen kissa oli itseensä tyytyväisen näköinen ja halusi takaisin samoille hiiriapajille. Toista hiirtä ei kissa onnistunut nappaamaan, vaikka läheltä piti -tilanteita oli muutama.

Tämä tarina on tosi ja julma. En oikeasti voi olla miettimättä kissan julmuutta, mutta jos toinen saaliin saa, niin pakko on antaa viedä kissan leikki loppuun saakka. En kauheasti pidä siitä, että kissa syö saaliinsa, mutta en henno enää siinä vaiheessa ottaa saalista kissalta, kun kissa on saalistaan taistellut aikansa. Täytyy vain huolehtia, että madotukset ovat ajan tasalla.

On Herra Karvajalassa muitakin julmuuden merkkejä. Olen parina arkiaamuna nauttinut aamiaisen terassin viileydessä. Naapurissa asuva eläkkeellä oleva mies lähtee usein aamutuimaan liikkeelle. Vaihdamme hyvät huomenet. Myös Herra Karvajalka yleensä huutaa sanansa väliin, mutta kahtena aamuna se on myös noussut takajaloilleen ja ottanut etutassuillaan terassilla olevasta tähystystolpasta kiinni. Tolpasta kiinni pitäen herra Karvajalka on ottanut kynnet esiin ja liikkunut villin ja hurjan näköisenä tolpan ympärillä. Naapuri totesikin, että kissa yrittää pelotella häntä. Itse koin julmuuden merkit tänään, kun yritin salaa väsätä lounaaksi tonnikalasalaattia, kun kissa nukkui päiväuniaan. Tonnikalapurkki oli avattu jo aiemmin ja kissa oli saanut osuutensa herkustaan. Olin siirtänyt tonnikalan muovirasiaan, jonka avasin äänettömästi. Aloin asetella tonnikalapaloja salaattilautasen päälle, niin mitä tapahtuu? Kyllä! Siinä se Herra Karvajalka oli työntämässä naamaansa salaattilautaselleni. Ei auttanut muu kuin ottaa kissalle oma lautanen ja antaa taas osuus kalasta kissalle. Ja kuten arvata saattaa, omaan salaattiannokseeni jäi tonnikalaa hyvin vähän. Mitä opin tästä? Varaa kaappiin useampi purkki tonnikalaa.

Kuinka julmia teidän kissat ovat vai ovatko vain kauniita ja söpöjä karvakasoja?