Enni Mustonen: Paimentyttö

Ullan luetut kirjat -blogissa on ollut kesän aikana upeita kirja-arvontoja. Voitin yhdestä arvonnasta mielettömän kasan kirjoja. Kirjojen mukana oli Enni Mustosen Paimentyttö (Seven-pokkari, 2015), joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran kovakantisena Otavan kustantamana vuonna 2013. Olin tästä kirjasta todella onnellinen, koska lukupiirissä olimme lukeneet Enni Mustosen Emännöitsijän. Molemmat kirjat ovat osa neliosaista Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa. Paimentyttö on sarjan ensimmäinen osa ja Emännöitsijä kolmas, joten sarja on tullut aloitettua hieman nurinkurisessa järjestyksessä.

Paimentyttö alkaa vuodesta 1893, jolloin kaksitoistavuotiaan Ida Erikssonin äiti kuolee. Orpo Ida saa karjapiian paikan kartanosta, jonka navetassa on valkoiseksi kalkitut seinät ja lehmiä pitkät rivit. Matilda-mamselli on karjakko, joka ottaa Idan pian siipiensä suojaan, koska ei halua, että Ida saa huonoja vaikutteita muilta karjapiioilta. Kun Matilda-mamselli sairastuu ja kuolee, joutuu Ida takaisin karjapiikojen asuntoon. Uusi karjakko on ilkeä ja ottaa nopeasti Idan silmätikukseen. Ida joutuu kohtalokkaaseen onnettomuuteen, joka koituu kuitenkin lopulta hänen onnekseen. Hänet otetaan pitkän sairausjakson jälkeen pikkupiiaksi Björkuddenin huvilaan, keskelle Topeliuksen suvun elämää.

Enni Mustosen Paimentyttö on yksinkertaisesti viehättävä kirja. Kirjan kieli on kaunista luettavaa. Tekstissä vilisee ruotsinkielisiä puheenvuoroja, Etelä-Pohjanmaan murretta ja ajalle tyypillisiä sanoja. Kaikesta tästä huolimatta tekstiä on helppo lukea ja tarina etenee loogisesti. Mustonen on osannut hyödyntää taitavasti historiaa osana tarinan kulkua. Kuin huomaamattaan lukija saa tahtomattaankin pienoisen historianoppitunnin lukiessaan Paimentyttöä. Pidin myös siitä, kuinka Mustonen on kirjassa kuvaillut arkipäiväisiä asioita, kuten pyykinpesua ja taimien istutusta. Puhumattakaan stoptuukeista, joiden sisään pantiin selstoffia. Kirjan luokkajakokuvaukset olivat myös osuvia, vaikka Topeliuksen perheessä meno tuntuikin olevan aikamoisen vapaamuotoista.

Topeliuksen suvusta lukija saa kattavan kuvauksen. Vaikka Björkuddenissa kaikki hyörivät ja pyörivät kirjailija ja valtioneuvos Zachris Topeliuksen ympärillä, on Mustonen kirjassaan maalannut miehestä hyvin lämpimän kuvan. Valtioneukselta heltiää lämmin sana hyvin usein Idallekin. Topeliuksen tyttäret ovat kirjassa myös hyvin edustettuina. Pidin etenkin siitä, kuinka Toini-tyttären naisasiateemaa tuotiin kirjassa esiin. Mielenkiintoista oli lukea myös siitä, että tyttäristä Toini kirjoitti kirjoja ja Anna aloitteli omaa kirjailijanuraansa.

Nyt kun on tullut luettua Syrjästäkatsojan tarinoita aivan sekavassa järjestyksessä, yritän kuitenkin seuraavaksi tarttua Lapsenpiikaan, joka on kirjasarjan toinen osa. Ei tätä sarjaa voi olla lukemattakaan, kun on vauhtiin päässyt.

Suosittelen Enni Mustosen Paimentyttöä luettavaksi, jos pidät historiallisista ja viihdyttävistä romaaneista. Tämä kirja on hyväntahtoinen ja ihana lukukokemus. Itse luin kirjaa osana Blogistanian Kesälukumaratonia. 

Kirja saa tähtiä 4½ (asteikko 1-5).