Orhan Pamuk: Valkoinen linna

Lukupiiri kokoontui jälleen kerran ja taas oli pureskeltavana hieman erilainen lukukokemus. Tällä kertaa lukukohteena oli turkkilaisen Orhan Pamukin Valkoinen linna (Tammi, 1993). Itse luin Loistopokkariversion vuodelta 2006. Turkinkielien alkuteos Beyaz Kale ilmestyi vuonna 1985. Kirjan on suomentanut Kalevi Nyytäjä englanninkielisestä käännöksestä The White Castle (1990). Kirkes-kirjastoista kirjaa löytyy helposti hyllystä.

Valkoisen linnan tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Istanbuliin. Kirjan kertoja, italialainen nuori mies, joutuu turkkilaisten merirosvojen vangiksi. Kertoja on sen verran lukenut, että osaa kertoa vääristeltyä totuutta oikeissa kohdissa, joten hän välttää pahimmat kidutukset. Lopulta käy niin, että hänet myydään tai annetaan orjaksi turkkilaiselle tiedemiehelle, Hocalle. Tiedemies on kuin kertojan peilikuva. Ulkonäkö ja tavat ovat samanlaiset. Kertojan orjuudesta alkaa vuosikausien yhteiselo Hocan kanssa. Kertoja välittää Hocalle tietonsa ja Hoca vastaavasti kertojalle. Yhdessä miehet suunnittelevat ilotulituksen. Sulttaani ihastuu tästä, jonka jälkeen miehille, ja etenkin Hocalle, avautuu uusia mahdollisuuksia. Miehet pääsevät toteuttamaan unista tulkitsemisen taitoja, kirjoittamaan ja kuvittamaan kertomuksia sekä tekemään kaiken mullistavan sotakoneen. Sotaretki Puolaan erottaa miehet lopulta toisistaan. Toinen karkaa Italiaan ja toinen palaa Turkkiin. Mutta kuka meni minnekin, se pidetään salaisuutena.

Orhan Pamukin Valkoinen linna sai lukupiirin kielenkannat laulamaan. Kukaan lukupiiriläisistä ei voinut sanoa pitäneensä lukemastaan. Osa oli harpponut sivuja ja lukenut kirjaa sieltä täältä. Lähes kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että kirja alkoi lupaavasti, mutta puolessa välissä tapahtui jotain ja loppu olikin jo jotain aivan käsittämätöntä. Sivukaupalla käsiteltiin sotaretkeä ihmisten kiduttamisineen. Ei kiva. Kirjan henkilöt eivät olleet lukijan samaistuttavissa, joten myös se heikensi lukunautintoa. Istanbuliin sijoittuneesta kirjasta olisi myös odottanut enemmän kuvauksia Istanbulin kaupungista, mutta niitä ei ollut juuri lainkaan, jos ollenkaan.

Kirjassa ei juuri naisrooleja ollut. Naiset olivat joko ilotyttöjä tai sulttaanin sukulaisia, jotka vain mainittiin silloin tällöin. Ehkä islamilaisuus on ollut niin vahvaa 1600-luvulla, että naisia on yleisesti pidetty pelkästään taloudenhoitajan ominaisuudessa tai sukupuolisten ilottelujen kohteina.

Lukupiirissä aiheutti myös keskustelua, paljonko kirjan suomenkieliseen sisältöön vaikutti se, että kirja oli käännetty englannista suomeksi. Olisiko käännöstyö turkista suomeksi tehnyt kirjasta paremman? Ilmeisesti 1990-luvun alkupuolella ei ehkä kuitenkaan ollut kovin helppoa saada kääntäjää turkinkieliselle kirjallisuudelle. Kirjan suomen kieli oli helppoa lukea, mutta se ei lukijaa ilahduta, jos kirja on muuten raskaslukuinen.

Orhan Pamuk on palkittu vuonna 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Itse olin niin naiivi, että luulin herran saaneen tämän kirjan ansiosta palkintonsa, koska ”Nobel 2006” kirjan kannessa suurin kirjaimin komeili. Tämä oli kuitenkin vain suomalaisen kustantajan mainoskikka saada myydyksi kirjaa, koska herra on ilmeisesti Nobelinsa muiden kirjojensa avuin ansainnut.

Orhan Pamukin Valkoista linnaa suosittelen, jos haluat lukea turkkilaista kirjallisuutta tai, jos sinua kiinnostaa identiteettiteorioiden koukeroiden mietiskely. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 2½ (asteikko 1-5).