Teatterissa: Töppöhörö

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä oli torstaina 28.1.2016 Töppöhörön ensi-ilta ja samalla näytelmän kantaesitys. Kansallisteatterin bloggariklubilaiset oli kutsuttu Lavaklubille ennen esitystä kuuntelemaan ja keskustelemaan näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Loistava pohjustus ennen näytelmää siis.

Juha Hurme kertoi, että Töppöhörön idea syntyi jo viisi vuotta sitten hänen ja pääosanäyttelijä Jarkko Lahden kapakkakeskustelun pohjalta. Näytelmän työnimi oli Tony Halmeen kirjan pohjalta Jumala armahtaa, minä en, mutta koska nimi ei tuntunut oikealta, oli sille löydyttävä uusi nimi. Töppöhörö syntyi siitä, kun Halmeen tytär oli kertonut linja-autonkuljettajan kuuluttaneen, että turvavyöt päälle, liikenteessä on paljon töppöhöröjä.

Töppöhörön on ohjannut Juha Hurmeen rinnalla Hanna Brotherus. Näytelmän rooleissa ovat Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov. Lavastuksesta on vastannut Matti Rasi ja Juha Hurme. Valosuunittelu on Matti Tiilaman ja äänisuunittelu Raine Ahosen käsialaa.

Alina Tomnikov ja Jarkko Lahti

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Töppöhörön ensimmäisen puoliajan lavan täyttää Viki (Jarkko Lahti). Viki on reilu kolmekymppinen, työtön, suomalainen mies. Alkoholia kuluu reippaasti, vaikka mies ei myönnäkään olevansa alkoholisti. Ex-vaimoaan kohtaan mies on saanut lähestymiskiellon. Naapureitaan Viki inhoaa, etenkin Tulppua. Viki on omasta mielestään urheilumies, koska tietää urheilusta oikeastaan kaiken, vaikka ei itse suoranaisesti urheilekaan. Maahanmuuttajat saisivat Vikin puolesta muuttaa Venäjälle tai Ruotsiin. Suomessa heitä ei kaivata. Viki on myös loistava kuski, vaikka itse kulkeekin vanhalla Tunturi Ponilla, jota on suhteellisen raskas polkea. Viki on omien sanojensa mukaan viisas mies.

Toisella puoliajalla kuvioihin tulee mukaan pieni nainen (Alina Tomnikov). Nainen löytyy suuresta urheilukassista, jossa piti olla pakastettu sika. Viki on järkyttynyt löydöstään. Hän nimeää naisen Helinä-keijuksi. Nainen puhuu aluksi venäjää, josta Viki ei ymmärrä sanaakaan. Venäjä muuttuu kuitenkin nopeasti karjalanmurteelle, jota nainen päästeleekin suustaan vuolaina virtoina. Nainen ehtii lyhyessä ajassa käydä läpi koko ihmisen evoluution. Helinä-keijuksi nimetty nainen vaikuttaa olevan Vikin omatunto. Murtuuko Viki vai jatkaako mies elämäänsä samaan malliin kuin ennenkin? Jätetään tämä arvoitukseksi.

Jarkko Lahti

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

En meinannut aluksi saada kiinni Jarkko Lahden ensimmäisellä puoliajalla vetämästä monologista ollenkaan. Hieman ihmetytti, kun muutama henkilö alkoi heti nauraa, kun Lahti avasi lavalla suunsa. Monologi kuitenkin kehittyi ja mies sai mielestäni paremman kontaktin yleisöön tarinan edetessä. Itseänikin alkoi naurattaa tietyt jutut ja miehen lavakuviot. Kyllähän Jarkko Lahti näytellä ja ilmehtiä osaa, sitä ei voi kieltää. Väliajan jälkeen Alina Tomnikovin ilmestyminen lavalle toi eloa. Nainen oli kuin ikiliikkuja. Jatkuvassa liikkeessä ja suu kävi. Tomnikovin suomenmestaruustason aerobikkaus näkyi lavalla. Nainen on ketterä ja taipuisa. Ihmettelin, kuinka joku voi pitää jalkojaan jatkuvassa pienessä liikkeessä asennossa kuin asennossa. Hienoa katseltavaa. Plussaa myös karjalanmurteen puhumiselle.

Juha Hurme ja Hanna Brotherus ovat mielestäni saaneet aikaiseksi varsin hyvän näytelmän. Bloggariklubilla Juha Hurme kertoi, että Hanna on luonut näytelmän viihdearvon. Ilmeisesti Brotheruksella on ollut myös sormensa Tomnikovin koreografiassa. Ohjaajaparin kommunikointi on Hurmeen mukaan hyvää ja työskentely hauskaa. Mielestäni tämä myös näkyy näyttämöllä.

Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Töppöhörön lavastus on minimalistista. Suuren suuri tuoli ja kolme tyhjää kaljakoria. Olin lähes varma, että tuoli on ollut aiemmin jossain toisessakin näytelmässä, mutta ilmeisesti se on rakennettu tätä näytelmää varten, koska käsiohjelmassa oli mittapiirroksia tuolista. Suuren näyttämön haltuunotto pienellä lavastuksella ja pienellä näyttelijämäärällä on mielestäni vaikeaa. Siksi tulinkin miettineeksi, että esitys saattaisi olla intiimimpi pienemmällä näyttämöllä.

Töppöhörössä on mielestäni paljon yhteiskunnallisia aiheita. Mieleen tulee eittämättä, paljonko Suomessakin näitä Vikejä on? Yhteiskunnasta syrjäytyneitä, surullisia tapauksia, vaikka omasta mielestään ovatkin täydellisiä. Mitä voitaisiin tehdä, etteivät ihmiset syrjäydy, jos ihminen itse ei sitä kykene tekemään? Kaikille näille ihmisille ei ilmesty Helinä-keiju urheilukassista.

Töppöhörö kannattaa käydä katsomassa, vaikka ei haluaisikaan ajatella yhteiskunnallisia asioita. Näytelmästä löytyy vakavien aiheiden lisäksi komediaa ja hienoa lavaliikehdintää. 

Kiitos Kansallisteatterille Bloggariklubi-illasta, teatterielämyksestä sekä kuvalainauksista.