Ulla-Lena Lundberg: Leo

Keväällä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukaudenkirjapakettina oli Ulla-Lena Lundbergin Leo (Gummerus, 2015) ja Suureen maailmaan (Gummerus, 2015). Itse peruutin kirjapaketin, mutta äitini antoi kirjojen tulla tai kävi lunastamassa ne kirjakaupasta. Kirjat luettuaan äitini lainasi kirjat minulle. Tartuin Leoon ensimmäisenä, koska Leo on Lundbergin trilogian ensimmäinen osa. Kaksi muuta osaa ovat Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa. Ulla-Lena Lundbergin Leon ruotsinkielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 1989. Leon on suomentanut Leena Vallisaari ja kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1989. Paikallisista kirjastoista vuoden 2015 painosta joutuu hieman jonottamaan.

Leon tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, jolloin ahvenanmaalaiset talonpojat alkoivat rakentaa ja varustaa laivoja. Laivat purjehtivat ensin Ruotsiin, josta matkat alkoivat suuntautua kauemmaksi Venäjälle, Saksaan sekä vielä kauemmaksi Tanskan salmen läpi maailman ääriin. Leon kertojaäänenä on Leander, joka kuvaa kahden mahtisuvun, Simonsin ja Eskilsin, elämää pienessä Granbodan kylässä. Kirjan tarina lähtee Simonsin Erik Petteristä, joka 14-vuotiaana ottaa kuolleen isänsä velat harteilleen ja ryhtyy uskomattomiin tekoihin. Nuorukainen neuvottelee velkojiensa kanssa ja ottaa lisää velkaa rakentaakseen laivoja. Vähitellen Erik Petterin uurastus tuottaa tuloksia. Erik Petteristä tulee kyläyhteisön arvostetuin henkilö. Eskilsissä on myös yksi erittäin arvostettu mies. Carl Gustaf, joka osaa nousta alkoholisti-isänsä varjosta. Carl Gustaf nai Erik Petterin tyttären Kristinan, jolloin Simonsin ja Eskilsin sukujen tarinat yhdistyvät.

Ulla-Lena Lundberg on osannut taitavasti kertoa 1800-luvun merenkulusta ja kansainvälisestä kaupasta. Kirjassa otettiin jopa tuntumaa uuteen sanaan ekonomia. Laivojen rakentamiset ja varustelut ovat myös hyvin kuvattuina kirjassa. Sähkösanoma on maailmaa mullistava keksintö, joka helpottaa myös ahvenanmaalaisten elämää. Simonsin ja Eskilsin tarinoiden kautta päästään myös kurkistamaan perhe-elämään 1800-luvulla. Perheet olivat suuria ja kaikesta tuntui olevan pulaa. Lapsikuolleisuus oli korkea, eikä kuolleita lapsia ehditty kauheasti surra. Yksi 1800-luvun vitsaus oli lavantauti, joka myös vei mennessään ihmishenkiä.

Tartuin Leoon innolla, koska lukupiirissä alkuvuodesta luettu Ulla-Lena Lundbergin Jää nosti odotukset korkealle. Mielestäni Leo oli kuitenkin hidassoutuinen ja hitaasti luettava. En jotenkin päässyt kirjaan sisälle, vaikka kirjassa mielestäni olikin mielenkiintoisia asioita. Leo pitäisi osata lukea historiallisena romaanina, jota minä en osannut tehdä. Lundbergin teksti on joka tapauksessa taidokasta ja hän tuntee asian, josta kirjoittaa.

Leoa suosittelen kaikille historian ystäville sekä henkilöille, jotka haluavat lukea entisaikojen merenkulusta. 

Tähtiä kirja saa 3- (asteikko 1-5).