Pähkähullua shoppailua

Syksy on tuonut työ- ja muita kiireitä ja bloggaus on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nyt täytyy taas naputella muutama rivi ja pelkkää asiaa.

Menin viime lauantaina paikalliseen S-markettiin ostamaan pattereita. Ihmetellessäni, miksi patterihylly on lähes tyhjä, huomasin kyltin, jossa mainittiin, että kaikki kynttilät ovat 30% alennuksessa tulevan remontin takia. Ilmeisesti myös pattereita oli myyty alennuksella, koska kaupaksi olivat menneet. Kiertelin hieman kauppaa ja huomasin muitakin vastaavia lappuja. En kuitenkaan sortunut ostamaan mitään halvennustavaraa.

Kotona kerroin miehelle, joka täällä asuu, että S-marketissa on tulevan remontin takia kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit 30% alennuksella. Hän meni heti seuraavana päivänä ko. kauppaan ostamaan pari pakettia halvennuskahvia. Sitä seuraavana päivänä hän osti jälleen pari pakettia kahvia ja suodatinpusseja. Halvalla kun saa.

Eilen mies soitti minulle töihin ja kertoi, että S-marketin ulkopuolella on blakaatti, jossa sanotaan, että osa tavaroista 30-70% alennuksella. Mies ei kuitenkaan kaupassa ollut nähnyt yhtä ainutta alennustuotetta, jota näin jälkikäteen kovasti ihmettelen. Sanoin käyväni ko. liikkeessä, koska kuitenkin olin menossa Lindexille sukkahousuja ostamaan ja S-market on mukavasti siinä vieressä.

Päästyäni S-markettiin siellä kävi pieni kuhina. Heti portista sisään astuttuani näin lapun, jossa kerrottiin, että kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit ovat 50% alennuksessa. Siis kahvihyllylle, vaikken kahvia juokaan, mutta tiedän, että se maksaa nykypäivänä sen verran paljon, että kannattaa ostaa, jos halvalla saa. Kahvi- ja teehyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kulta Katriinaa (suodatinjauhatus) oli kymmmenkunta pakettia jäljellä. Otin yhden koriini, koska meillähän oli jo entuudestaan kahvia vaikka kuinka monta pakettia kotona. Vein myös kaupan viimeiset haudutettavat teet ja yhden teepussipaketin. Halvalla kun saa.

Tämän jälkeen kiertelin kauppaa ja huomasin, että siellä missä kävi kuhina, oli halvennushylly. Jotenkin kummasti nämä hyllyt olivat jo lähes tyhjiä, mutta sain silti muotovaahtoa ja hiuskiinnettä koriini. Keräsin koriin myös normaalihintaisia tuotteita ja suuntasin kassajonoon.

Jonossa huomasin, että yhdellä nuorella miehellä oli kori täynnä jäätelöä. Selvä merkki siitä, että jäätelön täytyy olla myös alennuksessa. Jätin paikkani jonossa ja hakeuduin jäätelötiskin äärelle. Hyllyt olivat lähes tyhjiä, mutta sain napattua koriini kaksi Ingmanin Creamy-jäätelöpakkausta. En edes yleensä osta tähän aikaan vuodesta jäätelöä, koska jäätelö on kesäherkkua, mutta ostettavahan se on, koska halvalla saa.

Lopulta pääsin kassalle asti. Ostokseni tekivät tasan 40,- euroa ja tästä alennukset pois, niin loppulasku oli reilut 25,- euroa. Nyt voisin sanoa säästäneeni.

Mies, joka täällä asuu, oli myös vielä tänään asioinut S-marketissa. Oli ostanut lisää jäätelöä ja pakasteseitiä. Jälkimmäistä kissalle, ensimmäistä varmaan minulle. Jäätelöä sai halvalla, mutta pakasteseiti ei ollutkaan tarjouksessa. Ei saanut siis halvalla.

Nyt on kaappi täynnä kahvia ja teetä. Pakastin pursuaa jäätelöä. Kivaa tällainen säästäminen, vaikka hieman huvittaakin oma, ja muitten sekoaminen kaupassa tällaisten alennusten äärellä.

Estejuoksua

Kissan ulkoiluttaminen vaatii pitkää pinnaa ja valmiutta mennä läpi tiheimmänkin ryteikön. Olimme jälleen kerran valkoisen, karvaisen ystäväni kanssa tällaisella, jonkun mielestä pitkäveteisellä, iltaulkoilulla. Ulkoilu rajoittui lähinnä pihlajan alla olevalla kivellä istumiseen tai puussa kiipeilyyn. Kissa kiipesi, en minä. Välillä hieman siirryimme enemmän puitten lomaan, koska sade yllätti meidät.

Ehdin miettiä syntyjä syviä kissan keskittyessä luonnon tarkkailuun. Kummastelin mm. sitä, miksi työpaikoilla kaiken maailman keräykset jäävät aina naisten huoleksi. Menin maanantaina töihin lomani jälkeen ja kuulin kollegani irtisanoneen itsensä. Kertoi keskiviikkona olevan viimeisen työpäivän. Hienoa. Onnea hänelle. Mahtavaa, kun joku jaksaa yrittää kehittää itseään vaativimmilla töillä. Puolen päivän jälkeen kysyin toiselta miespuoliselta kollegalta, pitäisikö meidän kenties muistaa herraa nro 1. jotenkin, koska hän meidät jättää. Kollega nro 2. sanoi, että olisihan se hyvä, mutta hän ei ole oikein ehtinyt tehdä mitään keräystä. Haloo, herra oli tiennyt tästä jo kaksi viikkoa! Keräys jäi tietenkin minun harteilleni. Hommaa ensin kortti maanantaina töitten jälkeen. Tiistaina kierrät kaikki mahdolliset työpisteet ja kinuat allekirjoituksia korttiin sekä avustusta lahjaa varten. Onneksi kollega on pidetty ja rahaa lohkesi suhteellisen helposti, vaikka yli puolet henkilökunnasta onkin vielä lomalaitumilla. Lisäksi mietit pääsi puhki, mitä ostaisitte (lue: allekirjoittanut ostaisi) hiljaiselle, uutteralle miehelle läksiäislahjaksi. Viskipullo olisi helppo ratkaisu, mutta mies ei juuri käytä alkoholia. Tiistaina työpäivän jälkeen kipität sellaiseen ketjuliikkeeseen, jonka lahjakortti kelpaa missä päin Suomea tahansa. Toivottavasti herra myös harrastaa urheilua, eikä ole vain kehunut itseään.

Takaisin kissan ulkoiluttamiseen. Huomasin maassa omituisen näköisen kiven. Aivan kuin keihään kärki. Otin kiven maasta ja pyörittelin sitä. En tiedä, onko minulla vilkas mielikuvitus, mutta kivi vaikutti siltä, että sitä olisi työstetty keihään tai jonkin muun aseen kärjeksi. Wau! Seisoinko minä arkeologisesti arvokkaalla maalla?

Kissa istui edelleen kivellä ja minä ihmettelin kiveä. Sitten rasahti. Suustani pääsi kiljaisu, koska säikähdin ja samassa huomasin, että olimme saaneet seuraa. Jänis oli tulossa meitä kohti. Välimatkaa minuun oli vajaa kaksi metriä. Jänis huomasi meidät ja teki 90 asteen käännöksen. Ryntäsi ryteikön poikki asuintalomme leikkipaikalle. Seuraavaksi reagoi kissa, joka ryntäsi jäniksen perään. Kolmantena pingoin minä ruskeissa Hai-saappaissani. Olimme Wolmari Iso-Hollon harjoittelumailla ja siellähän on tietysti esteitä. Jänis ylitti tai alitti leikkipaikan vierustalla olevan aidan hienosti. Kissa alitti aidan ja minä viimeisimpänä hyppäsin aidan yli. Aita oli noin 50-60 cm korkea, joten ei saavutus sinänsä, mutta hyvää harjoittelua mahdollista estejuoksua varten.

Jänis tietenkin ehti loppujen lopuksi hypähdellä pakoon. Minun täytyy myöntää, että sen verran rasahdusta säikähdin, että sydämeni hakkasi rinnassani epätavallisen kovaa jonkin aikaa. Tuli hieman primitiivinen olo.

Huomasin estejuoksun jälkeen, että kivi oli edelleen kädessäni. Mahdollista viestijuoksija-ainesta kenties?

Laiteongelmia

Olin aikeissa katsoa DVD:ltä Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1, jotta tietäisin missä mennään, kun menen katsomaan osaa 2 elokuvateatteriin. Taloudessamme katsellaan elokuvia dvd:ltä tosi harvoin ja aina se on yhtä ongelmallista. Yleensä tapahtumasta seuraa perheriita.

Ajoitin katselmukseni niin, että mies, joka täällä asuu, ei olisi kotona. Leffa kotiteatterilaitteeseen ja televisio auki. Ei näy leffaa, ääni vaan kuuluu. Sen sijaan MTV3:n ruudussa pyörii bikiniasuinen tyttö.

Käsissäni on kaksi kaukosäädintä. Painelen kaikkia nappuloita, joissa viitataan dvd:hen tai disciin tai kanaviin. Lisäksi painelen muutamia muitakin nappuloita varmuuden vuoksi. En tiennytkään, että taloudessamme näkyy niinkin monta kanavaa kuin kanavaluettelon mukaan näkyisi. Kuka niitä kaikkia kanavia ehtii katsoa? Meidän taloudessamme katsotaan pääasiassa uusintoja ykköseltä, kakkoselta, kolmoselta ja neloselta.

Kaivan kotiteatterin ja television ohjekirjat esiin ja alan lukea. Epätoivoista. Tekstin pitäisi olla suomea, mutten oikein ymmärrä lukemastani mitään. Pitäisi olla dvd-kanava, mutta mistä sitä tietää mikä se sellainen kanava on. Onkohan minulla kenties toisen television ohjekirja käsissäni? Sitäkään ei voi tietää, koska en jaksa käydä tarkastamassa, minkä merkkinen televisio meillä on makuuhuoneessamme. Lähes tunnin tuskailun jälkeen, päätän jättää leikin sikseen.

Mies, joka täällä asuu, tulee kotiin. Kerron hänelle sivulauseessa, ettei leffaa voinut katsoa. Syntyy kiivas väittely.
-Miksei muka?
-Siksi, ettei näy niin ei näy.
-Sehän pitäisi näkyä heti, kun vaan laittaa levyn laitteeseen ja television auki.
-Ei vaan näy.
-Anna kun minä näytän.
-Näytä sitten. Ei toimi niin ei toimi. Ja mikä se dvd-kanava on?
-Mikä kanava? Ei siihen mitään erikoiskanavaa tarvita. Se leffa näkyy, kun laittaa levyn koneeseen.

Tätä olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta päätin vaieta ja katsoa, kuinka herra saa elokuvan näkyviin. Riemuvoitto! Ei näkynyt elokuva edelleenkään. Mies toisteli samoja temppuja kaukosäätimillä, joita olin jo itse kokeillut. Lopuksi otin Harry Potterin kainalooni ja siirryin tietokoneen ääreen. Voihan sen elokuvan tietokoneellakin katsoa, vaikka onkin rasittavampaa silmille kuin televisioruudun tuijottaminen. Mies jäi testaamaan laitteita muilla dvd-elokuvilla.

Tunnin verran taisteltuaan mies hihkaisi. Nyt näkyy ja arvaa missä oli vika? Kysyin tietysti, missä. Scart-johto oli television ja kotiteatterin väliltä irti. Ei siis ihme, ettei näkynyt. Ihmettelin, miten se johto irti voi olla. Tietysti se voi olla, kissa on leikkinyt television takana ja irrottanut johdon! Johan oli paksua! Syyttää pientä ja viatonta eläintä scart-johdon irrottamisesta.

Minäkö muka syyllinen?

Öisiä ääniä

Olen usein miettinyt, miksi öiseen aikaan kaikki äänet kuulostavat huomattavasti kovemmilta kuin päiväsaikaan. Herääkö meissä ihmisissä yöaikaan alkukantaiset selviytymistavat esiin ja terästämme kuuloamme kaiken pahan varalle?

Kesäloman aikana muuttuu unirytmi ja tulee valvottua huomattavasi myöhempään kuin normaalisti, jolloin Nukkumatti heittää unihiekkaa jo puoli yhdeltätoista illalla. Yksi lomailta vaihtui yöksi, eikä Nukkumattia kuulunut. Minua alkoi häiritä kaikki öiset äänet.

Ensimmäinen häirintä tuli jostain ötökästä. Kuulin korvani juuressa siipien lepatusta. Mitä ihmettä, onko parvekkeen raolleen jätetystä oviaukosta lentänyt perhonen makuuhuoneeseemme. Yöpöydän lamppuun valo ja silmälasit päähän. Missä se ötökkä on? Tapan sen! Ei näy ötökkää. Kääntelen päätäni ja yritän terästää katsettani. Äh, ötökkä on lentänyt makuuhuoneemme kattoon. Totean sen verkkosiipiseksi, vihreäksi lentäjäksi. Seuraavana päivänä netin ihmeellisestä maailmasta selvitin itselleni, että kyseessä on harsokorento. Valot kiinni ja pää takaisin tyynyyn. Menee muutama minuutti ja taas siipien lepatus kuuluu korvani juuresta. Valot päälle. Missä se on? Haa, ötökkä eli harsokorento on laskeutunut yöpöytäni voidepullokokoelmani kimppuun. Nenäliina käteen ja tappo yhdellä iskulla. Pääsinpäs siitäkin ötökästä.

Yritän edelleen etsiä Nukkumattia. Ei näy eikä kuulu. Muuta kyllä kuuluu. Seuraavana kadulta alkaa kuulua kovaäänistä laulua Aikuisesta Naisesta. Lauluäänien perusteella epäilen kyseessä olevan 5-6 hengen joukon nuoria aikuisia, jotka jostain kumman syystä, ovat sinä yönä päättäneet tulla kuorestaan ja aloittaa Aikuisen Naisen elämän. Joukossa on sekä nais- että miespuolisia henkilöitä. Etenkin miespuolisten henkilöiden avautuminen Aikuisen Naisen elämästä saa minut mietteliääksi. Onneksi joukko etenee humalatilaansa nähden suhteellisen ripeästi ja kohta on taas hiljaista.

Hiljaista, niin minä kuvittelin. En vain tiennyt, että Nesterallin yksi erikoiskoe oli siirretty Keravan Kalevankadulle. Sarjojakin tuntui olevan useita. Mopoille, moottoripyörille sekä henkilöautoille omansa. Pääasia tuntui kuitenkin olevan, mitä kovempaa ajat sitä parempi. Niinhän se rallissa usein menee. Välillä vaan ihmettelin, kuinka ajoneuvot oli päästetty yhtäaikaa liikenteeseen vai oliko moottoripyörillä kenties oma kilpailunsa menossa rata-ajojen ominaisuudessa. En päässyt tästä selvyyteen, eikä paikallislehdessä ole julistettu minkään valtakunnan urheilutuloksia näistä kisoista.

Tulisiko Nukkumatti vihdoin ja viimein? Toiveikkaana odotan. Vielä mitä. Nukkumatti taisi unohtaa minut, koska linja-auto pysähtyy talomme kohdalle ja joku nousee autoon tai autosta pois. Epäilen, että Nukkumatti lähti lätkimään bussikyydillä. Sitäkin kyllä ihmettelen, miksi linja-auto kulkee keskellä yötä. Eihän ne kulje päivälläkään.

Koska Nukkumattia ei näy eikä kuulu, olen jo aikeissa luovuttaa. Sinnikkäästi kuitenkin kääntyilen sängyssäni ja nyt olen varma, että nukahdan. Samassa parisängyn toiselta puolelta alkaa kuulua kovaääninen kuorsaus. Tämäkin vielä. Mies joka täällä asuu, päätti avata sanaisen arkkunsa yöllä, pitäen sellaista meteliä, ettei siinä nukkuisi kukaan. Ei auta kylkeen tökkiminen, ei mikään. Hetkiseksi mies antaa toivoa. Kuorsaus loppuu ja odotan autuaasti unta tulevaksi. Taisi kuitenkin olla kiusantekoa miehen puolelta, koska kohta kovaääninen kuorsaus taas jatkuu.

Tuntuu, että olen valvonut koko yön. Aamuyön tunteina saan jostain unihiekkaa silmiini ja nukahdan. Nukkuminen jää kuitenkin lyheksi, koska pian nukahtamiseni jälkeen sänkyni vierestä kuuluu kovaääninen ja vaativa nau. Yritän olla nukkuvinani, niin kissa kävelee takajaloillaan sänkyni vierustaa ja kynsii etutassuillaan patjaani. Raps, raps, raps, nau. Kyynärpäästäni puraistaan ja naukuminen vaihtuu maukumiseksi. Kissa hypää sänkyyni ja tulee pääni yläpuolelle loikatakseen saman tien kasvojeni yli pois. Tassut ja mahakarvat vain viistävät kasvojani. Kiusa se on pienikin kiusa. Onneksi olen kesälomalla ja voin yrittää nukkua päiväunet.

PS. Toisille Nukkumatti on suopeampi kuin toisille.

Lompakko

Mies, joka täällä asuu, sai loistavan tarjouksen Hymy-lehdeltä. Tilaa lehti huippuedulliseen hintaan ja saat kaupan päälle aitoa nahkaa olevan lompakon sekä toisen, itse valitsemasi lahjan kolmen vaihtoehdon joukosta. Lehtihän oli tilattava, koska tarjous oli hyvä. Toiseksi tilaajalahjaksi minä sain valita matkalaukkuvaa'an.

Ensimmäinen lehti tippui postiluukusta ja lasku muutamaa päivää myöhemmin. Lasku maksettiin ja lehteä luettiin tai selattiin. Kalenteriin merkitsin muistiin päivämäärän, jolloin aion miehen lehtitilauksen lopettaa. Ei meistä kuitenkaan kestotilaajia Hymylle tehdä. Kukaan ei muutenkaan ilmoita julkisesti lukevansa, saati sitten tilaavansa moista opusta kuten Hymy. Salaa kuitenkin kaikki lehteä lukevat, jos hyppysiinsä saavat.

Eilen tippui postiluukusta pieni valkoinen pahvilaatikko, joka oli osoitettu miehelle, joka täällä asuu. Laatikosta löytyi punaisenruskea, aitoa nahkaa oleva lompakko. Rumanvärinen ajattelin, mutten sanonut ääneen. Mies käänteli ja väänteli lompakkoa. Tuonne kolikot ja tänne kortit ja aitoa nahkaa. Irrotettuaan kätensä hetkiseksi lompakosta, otin tämän ihmeen näppeihini. Tutkin lompakkoa ja sanoin miehelle, minnekä ajattelit työntää setelirahat? Ihmettelin myös, minne kuitit ja vastaavat muut lappuset laitetaan. Mies katsoi minua sen näköisesti, mitä selität ja otti lompakon. Yritti repiä saumoja auki etsiessään setelitaskua, mutta ei sitä lompakossa ollut.

Miehen piti testata, voisiko setelit taitella pieniksi neliöiksi ja laittaa kolikkotaskuun, mutta jo pelkästään viiden euron setelin taittelu oli hankalaa, eikä seteli tuntunut istuvan kolikkotaskuun. Naurullemme ei meinannut tulla loppua, kun totesimme, että sitä elellään vain korteilla ja kolikoilla ja ilman kuitteja. Miehen mukaan kolikkoja saa peliautomaateista. Mietin vaan, mistä aikoo saada sen ensimmäisen kolikon, jos korteilla ainoastaan elelee. Toisaalta nykyään varmasti on peliautomaattien luona raha-automaatteja, joista saa korteilla kolikkoja.

Lahjahevosen suuhunhan ei ole katsomista, mutta tapaus kuitenkin huvitti sen verran, että mies päätti tehdä tikusta asiaa ja soittaa lehden myyneen yrityksen asikaspalveluun. Mies kiitteli saamastaan hienosta lompakosta, mutta kysyi samalla ihmetellen, minne tässä lompakossa on tarkoitus laittaa setelit. En tiedä, mitä asiakaspalvelija oli ajatellut ko. puhelinsoitosta, mutta asiallisesti oli vastannut, että täällä lukee tilaajalahjan olevan kukkaro. Mies oli vastannut, että lompakon saatekirjeessä ja laskulla puhutaan lompakosta. Sen verran fiksu asikaspalvelija oli ollut, että oli luvannut laittaa asiasta palautetta eteenpäin.

Toinen tilaajalahja tippui postiluukusta tänään. Matkalaukkuvaaka. Emme ole vielä testanneet laitetta, mutta kätevältä näyttää ja digitaalinäyttö toimii.

PS. Edelleen ukkosta odotellessa.

Hillittyä käytöstä

Olen aloittanut lomani reippailuhenkisesti ja olen jo kolmena aamuna löytänyt itseni läheisestä retrohenkisestä maauimalasta. Kuvittelin, että yhdeksän aikaan aamulla on vielä suhteellisen rauhallista, mutta tänään altaassa olikin jo yllättävän paljon polskuttelijoita. Tämä johtui ilmeisesti Suomea ravisuttaneesta helleaallosta.

Ei mitään muuta kuin sekaan vaan ja nokka suoraviivaisesti altaan pituussuunnan mukaisesti edeten. En ollut päässyt etenemään kuin kerran altaan mitallisen ja takaisin tullessani sain jo moitteita. Altaassa oli yksi vanhempi rouvashenkilö ilmeisesti lapsenlapsensa kanssa. Tytölle rouva sanoi, että varo tätiä ja minulle, että siirry tuonne vapaalle radalle juoksemaan. Oh-hoh, ajattelin. Onneksi sain kuitenkin suuni auki ja sanoin, että ko. rata on tarkoitettu kuntouimareille ja sinne ei ole vesijuoksijoilla asiaa. Rouva vaan jatkaa, että on hänkin siellä juossut. Sen kyllä uskon, koska rouva tuntui omistavan koko altaan. Vastasin edelleen rouvalle, että kyllä tänne isoon altaaseen pitäisi mahtua ja jatkoin etenemistäni.

Itsepintaisesti juoksin siis altaan "vapaalla" alueella. Kyseinen rouva hävitti lapsenlapsensa jossain vaiheessa ja itsekin näytti juoksentelevan altaan "vapaalla" alueella. Rouva tunsi lähes kaikki altaassa polskuttelijat, koska lyöttäytyi milloin kenenkin seuraan ja kovaan ääneen kertoi tekemisistään ja menoistaan. Taisipa siinä jossain vaiheessa tulla myös elämäntarinakin kerrottua jollekin. Minä olin ilmeisesti päivän ikävä ihminen, koska en siirtynyt kuntouimareitten radalle ja totellut rouvan tahtoa. Maauimalan ohjesäännön nro 4. mukaan uimalassa on käyttäydyttävä hillitysti. Mietin, kumpiko meistä noudatti ohjetta ja kumpiko ei.

Oli minulla myös järjellinen syy siihen, miksen mennyt vapaalle radalle juoksemaan. Kuntouimareitten radalla on sellainen taipumus, että sinne jossain vaiheessa ilmestyy uimareita, jotka eivät voi sietää vesijuoksijoita. Itsekään en tykkää siitä, että jos uin, niin sekaan eksyy vesijuoksijoita. Tietysti välillä pohdin sitä, missä menee uinnin ja vesijuoksun raja. Aika usein näyttää siltä, että vesijuoksuvyötä pidetään uimarenkaana ja eteneminen tapahtuu vaakasuorassa eikä pystysuorassa, kuten vesijuoksussa pitäisi. Toisekseen, jos olisin siirtynyt kuntouimareitten radalle, voisin lukea huomisesta lehdestä tekstiviestipalstalta, kuinka ikävää on, kun vesijuoksijat eivät pysy ruodussaan ja omilla alueillaan.

Mielenkiinnolla odotan uusia uimalareissuja ja kohtaamisiani altaan omistavan rouvan kanssa.

PS. Tämä allas ei ole retroa.

Koirarankkuri

Vietin mukavan sunnuntaisen iltapäivän hyvän ystäväni seurassa kylmiä virvokkeita nauttien. Terassi-ilma ei voisi enää paremmaksi muuttua.

Kotiin tultuani ryntäsin heti raottamaan kotiterassini ovea sekä avaamaan parvekkeen oven täysin selälleen. Tuntui, ettei asuntomme kuumuudessa voisi olla, ellei saisi kunnon ilmavirtausta aikaiseksi. Samassa myös mies, joka täällä asuu, tuli kotiin ja jäi terassillemme istumaan.

Manni-kissamme oli siirtynyt parvekkeelle. Menin karvaherran seuraksi ja ihmettelin, mikä poikaa niin kovasti kiinnosti parvekkeemme alla. Kissa oli noussut matalalle parvekepöydälle, josta kurotteli parvekkeen kaiteita vasten ja tuijotti alaspäin. Pakkohan tuo oli itsekin nähdä. Kuului vaan epämääräistä rapinaa. Ihmettelin, mistä ääni lähtee. Samassa naapurimme toinen whippet ilmestyi esiin parvekkeemme alta. Ihmettelin, kuinka koira juoksenteli vapaana ja yritin kaulaani venyttämällä katsoa whippet-naapureittemme terassille. Ei näkynyt mitään eloa.

Ryntäsin hihkumaan miehelle, joka täällä asuu, että naapurin toinen whippet on vapaana, eikä naapurin terassilla ole ketään. Mies tuumasi siihen, minkä hän sille voi. Mietin, että paljonkin, mutten jäänyt kommentoimaan. Ryntäsin takaisin parvekkeelle katsomaan, ettei meidän karvaherra vaan innostuisi hyppäämään parvekkeelta alas. Tilanne oli rauhoittunut ja whippet hävinnyt.

Ei tilanne ollutkaan rauhoittunut. Mies, joka täällä asuu, tuli sanomaan, että nyt se whippet juoksentelee meidän terassimme edustalla. Koira oli siis kiertänyt talon. Samainen mies sanoi vievänsä koiran kotiin ja koira tottelikin kiltisi ja lähti miehen perässä rappukäytäväämme.

Kului tovi ja rappukäytävästämme kuului ulinaa. Kävin kysymässä, eikö siellä ole kukaan kotona. Mies vastasi, että vaikuttaisi siltä, että kämppä on tyhjillään. Sanoin kipaisevani kadun puolelle ja tutkimaan heidän terassiaan. Terassi ammotti tyhjyyttään ja koko asunto näytti hiljaiselta.

Muistin naapurin pojan etunimen ja laitoin kännykän laulamaan finderiin. Puhelinnumero löytyi helposti ja ei muuta kuin soittamaan. Onneksi poika vastasi puhelimeen. Hän oli jossain päin matkalla linja-autossa ja äiti maauimalassa. Ihmetteli, kuinka koira voi olla vapaana. Sitä minäkin ihmettelin. Poika lupasi soittaa äidilleen ja minä lupasin, että huolehtisimme sen aikaa koirasta, että pojan äiti tulisi kotiin.

Emme voineet pitää whippettiä terassillamme, koska rauhattomana otuksena se lähti heti karkuteille. Onneksi muistin koirarouvan nimen ja kutsumalla sitä Almaksi, koira palasi terassillemme. Päätimme kuitenkin, että minä menen koiran kanssa rappukäytävään odottamaan, jotta kissamme pääsisi ulos, koska kissa alkoi olla sisätiloissa jo hyvin ärsyyntyneen oloinen.

Niinpä minä ja Alma istuimme rappukäytävässämme ja odottelimme pelastusta. Pelastus tuli nuoren tytön olemuksessa. Naapurin rouvan tytär asuu isänsä kanssa ja hänet oli hälytetty paikalle. Sanoin tytölle, että kai se toinen koira on siellä sisällä, koska sieltä ei ole kuulunut inahdustakaan. Tyttö ei vastannut mitään. Otti vaan Alman ja suuntasi Alman huoneistoa kohti. Jäin huuli pyöreänä rappukäytävään seisomaan. Missä kiitos?

Terassillemme palattuani istuin alas ja ihmettelin touhua. Koirarankkurin virkaakin tässä näemmä saa hoitaa. Juttelimme miehen, joka täällä asuu, kanssa niitä ja näitä ja varsinkin näitä. Kuulin, että viereisestä rappukäytävästä tuli kaksi naista. Sanoin, että rouva X kälätyksineen. Istuin siten, että kuulin naisten askeleet, mutten nähnyt heitä kuin sivusilmällä. Vastasin kuitenkin tervehdykseen. Mies, joka täällä asuu, sanoi, että uskomatonta, ettei voida edes kiittää. Ihmettelin, että mistä. Mies sanoi, että Alman ihmisäiti oli mennyt rouva X:n kanssa meidän rappuun. Siis nainen ei ollutkaan maauimalassa, vaan oli kyläilemässä naapurissa. Ainut huono puoli, että kyläilemään oli lähdetty sellaisella tohinalla, että toinen whippet oli jätetty yksin ulos terassille.

Mielenkiinnolla odotan, millaisen kestoselityksen saan naapuriltani vai ottaako koiran karkaamiseen kantaa mitenkään. Olisiko koira pitänyt jättää yksin harhailemaan vilkasliikenteisen kadun varteen?

PS. Kuvan koira ja nainen eivät liity tähän tapaukseen.

Ei signaalia

Juhannuksena iski kesäflunssa pahemman kerran. Tästä johtuen jouduinkin jäämään heti juhannuksen jälkeen sairaslomalle, koska en ihme kyllä ollut tunnollinen työntekijä ja sairastanut vain ja ainoastaan omalla ajallani. Nyt hyödynsin työnantajan aikaa omaa terveyttäni ajatellen.

Tiistaina aamupäivä meni vielä nukkuessa ja kummallisia unia nähden. Kävin mm. Indonesiassa ja mies, joka asuu täällä, oli vienyt kissamme terveyskeskukseen trimmattavaksi. Oli meillä sitten uusi hieno kalju kissa villakoiramaiseen tyyliin viimeisteltynä. Toisaalta vaaleanpunainen ja valkoinen sopivat hyvinkin yhteen.

Iltapäivällä alkoikin jo tapahtua. Minun olisi pitänyt tarkastaa netistä jokin asia, mutta kaapelimodeemi vilkkui pimeänä. Olin kerrankin viisas ja tarkastin, toimiiko kaapeliin yhdistetty televisio. "Ei signaalia" ilmoitti tylysti, ettei ole uusintoja tällä hetkellä tarjolla. Reippaasti tartuin puhelimeeni ja rimpautin Elisalle, sille kaapelioperaattorille. Puheluun vastattiin nopeasti ja asiallisesti. Sitä vaan aina jaksan ihmetellä, kuinka tämä kuvio etenee. Ensin vastaa henkilö nro 1, jolle selitän mitä on tapahtunut. Henkilö nro 1 kuuntelee asiani ja toteaa yhdistävänsä tekniseen tukeen eli henkilö nro 2:lle. Jaa, enkös minä sitten soittanutkaan tekniseen tukeen, koska puhelu yhdistetään eteenpäin?

Odotusaika henkilö nro 2:lle oli viitisen minuuttia. Ärsytyskäyrä alkoi kohota, kun odotusmusiikki kuulosti siltä, että levyä olisi pyöritetty tuulisessa ulkoilmassa ja kaiken lisäksi puhkikuluneena. Ehdin jo miettiä, onko henkilö nro 2:n puhelinlinja yhtä surkea, mutta ei se onneksi ollut henkilö nro 2:n vastatessa puheluuni. Minä taas kertomaan juurta jaksain ongelmaani, johon henkilö nro 2 esitti vastakysymyksen, onko johdot tarkastettu? Hieman piikikkäästi vastasin, ettei kai meillä kaikkien laitteiden; kahden tv:n, tietokoneen ja radion johdot ole yhtäaikaa seinistä irroneet. Johan se olisi taikuutta. Seuraava kysymys: "Toimiiko naapureitten vastaavat laitteet?" En ollut Marimekon raidallisessa yöpaidassani ehtinyt vielä rappukäytävään asti juoksemaan ja ovikelloja rimpauttelemaan, joten en tiennyt. Henkilö nro 2 laittoi minut hetkeksi odotuslinjalle ja kysyi henkilö nro 3:lta, onko kukaan muu valittanut samasta viasta. Ilmeisesti ei ollut, koska linjalle palatessaan henkilö nro 2 päätti tehdä soittoni perusteella virallisen häiriöilmoituksen.

Minä sitten tyytyväisenä odottelemaan, että pian pääsen nettiin, sähköpostiin ja tv:n ääreen. Olinhan jo selkeästi paremmassa kunnossa kuin aamupäivällä. Kului tunti, kului toinen. Tuli ilta ja kurjuuden maksimointi alkoi olla huipussaan. Onneksi kuitenkin naapurin nainen sai hieman huvitettua mieltäni. Hän riensi illalla kahdeksan jälkeen terassimme edustalle huutamaan, mikä on vikana, kun ei kumpikaan telkkari toimi ja hän on jo kolme tuntia yrittänyt päivittää kyseisiä laitteita ja aina vaan lukee "Ei signaalia". Ei siinä mitään. Kenelle tahansa yksinelävälle naiselle tai miksei miehellekin voi käydä näin.

Naisen mekastaessa, yritin itse pysyttäytyä hieman sisätiloissa raidallisessa Marimekossani, mutta ei olisi tarvinnut. Naapurin naisella oli päällään toppi ja silkkisatiiniset pikkupöksyt. Nainen oli yrittänyt peitellä sifonkihuivilla pikkupöksyjään, mutta oli peittänyt vain etuosan. Takaosa vilkkui hienosti silkkisatiinisena. Minä ja mies, joka täällä asuu, yritimme kertoa naiselle, missä vika on, mutta en ole aivan varma, menikö selityksemme perille asti. Kovasti harmitti kolmen tunnin turha työ ja entäs sitten, jos molemmat telkkarit olisivat aivan sekaisin päivitysten jäljiltä. Ja harmittaisihan se ketä tahansa.

Pieniä netti- ja tv-vieroitusoireita kärsien hautauduin illalla peiton alle. Uni oli jonkin verran rauhatonta ja aamulla kipitinkin heti tutkimaan kaapelimodeemia. Kurjuus maksimoitui sillä hetkellä täyteen mittaansa. Ei edelleenkään eloa modeemissa, ei tv:ssä, ei radiossa. Soitin heti, ennen kello seitsemää Saunalahdelle, joka on laajakaistatarjoajamme ja erittäin naimisissa Elisan kanssa. Päätin hieman kysellä heiltäkin lisätietoja. Tällä kertaa minua ei yhdistetty minnekään eteenpäin. Ainoastaan pahoiteltiin, että postinumeroalueella 04200 on jotain suurempia teknisiä ongelmia. Mainitsin puhelun aikana harkitsevani laajakaistan tarjoajan vaihtoa.

Puhelun jälkeen olin todella huonolla tuulella. Sen lisäksi, että kärsin edelleen kesäflunssan tukkoisuudesta, päätäni alkoi jomottaa. Migreeni iskemässä, enkä ollut hakenut migreenitabletteja apteekista. Takaisin sänkyyn potemaan kurjuutta ja uutispimentoa. Nukuin muutaman tunnin ja jälleen herättyäni menin tutkimaan, olenko saanut yhteyden ulkomaailmaan. "Ei signaalia". Kiukustuin ja soitin Elisalle. Henkilö nro 1 yhdisti minut siinä vaiheessa henkilö nro 2:lle, kun aloin luetella häiriöilmoituksen numerosarjaa 10921269.

Jouduin odottelemaan aikamoisen tovin henkilö nro 2:lle. Olin keksinyt joukon kysymyksiä, joihin en saanut kunnollisia vastauksia. Kysyin mm. sellaista, että jos kaapelivika on niin iso, että joudutte kaivamaan maata, niin pitääkö kaupungin herrojen tulla näyttämään, mistä voitte maata kaivaa eli otanko yhteyttä Keravan kaupunkiin. Ei kaupunki kuulemma heitä neuvo, mistä kaivetaan. Entäs mitä aiotte tehdä viestinnälle? Olisi ihan mukava, jos tällaisista isoista vioista infottaisiin ko. alueen paikallislehtiä, jotta edes lehdestä voisi lukea enemmän tietoa asiasta. Vastaus oli, että nettisivuilta löytyy tietoa, mutta sehän ei nyt tietysti tässä tapauksessa auta. No, ei todellakaan. Lisäksi sanoin, että nykyaikana yli 20 tunnin uutispimennossa oleminen alkaa olla kohtuutonta, koska jos ihminen on sairaana, kuten minä, eikä pääse neljän seinän sisältä pois, olisi kiva edes tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Kysyin myös, onko vika sama, joka oli reilu pari viikkoa sitten yli 18 tunnin kaapeliviassa.

Olen minäkin ilkeä täti-ihminen, kun kiusaan syyttömiä puhelinvastaajia. Jostain kumman syystä kaapelimodeemi alkoi etsiä taajuuksia viisi minuuttia puheluni jälkeen ja tv toimi täydellisesti samaan aikaan. Déjà vu, edellisellä vastaavalla kerralla tapahtui samalla tavoin, että viimeisen ärhäkkään soittoni jälkeen kului viisi minuuttia ja elämä palasi raiteilleen.

PS. Harmitti myös jälkikäteen se, että sairaslomani aikana ovemme takana kävi harvinaiseksi käynyt pölynimurikauppias. Olin sen verran koomassa, etten ymmärtänyt parastani ja pyytänyt miestä meille siivoamaan. Nyt siivous on edelleen tekemättä.

Sulkia hattuun

Hetki sitten tuli mieleeni ajatus, voiko juhannusaattoa enää hullummin viettää kuin seisomalla roskakatoksen vieressä hoo moilasena ja vieläpä selvinpäin. Olin kissamme Mannin kanssa ulkoilemassa ihanan lempeässä juhannusaaton illassa. Herra Pörhöhäntä päätti majoittua kytikselle roskakatoksen viereiseen pusikkoon siten, ettei vaan kukaan näkisi häntä. Minä sitten seison paikallani ja mietin syntyjä syviä. Onnekseni Kerava on lähes tyhjentynyt ihmisistä. Kukaan ei nähnyt minua tai ei ainakaan lähestynyt minua. Voi tietysti olla, että joku näki, mutta päätti kiertää kaukaa. Onhan se hieman epäilyttävää, jos joku seisoskelee roskakatoksen vieressä tekemättä mitään. Ei kyllä näkynyt valkotakkisiakaan.

Puolen tunnin seisoskelun jälkeen menin itse keskelle pusikkoa ja ehdotin hienovaraisesti kissalle, josko siirtyisimme eteenpäin. Ryminällä tulimmekin pusikosta ja aloimme etsiä sopivia kiinnostuksen kohteita.

Ensimmäinen kohde löytyi nopeasti. Variksen sulka. Ah, mitkä hienot aromit Mannin nenään leijailivat. Sulka oli ehdottomasti otettava parempaan talteen eli juoksimme kotiterassillemme ja jätimme sulan sinne odottamaan parempia hetkiä.

Matka jatkui. Seuraavakin kohde löytyi suhteellisen ripeästi. Jo toinen, musta ja hieno variksen sulka. Mikä nautinto mahtoi kissalla ollakaan, kun rinta rottingilla lähti saalistaan kotiin kantamaan. Välillä vaan hypähdeltiin pelkästä ilosta. Oikein näin, että kisuli nautti olostaan.

Jätimme taas sulan terassillemme ja lähdimme vielä kerran otollisimmille metsästysmaille. Eipä aikaakaan, kun sellainen löytyi. Hyttyset metsästivät minua ja Manni jotain sellaista, mitä en nähnyt. Eipä kyllä näkynyt juuri kissastakaan muuta kuin hurjasti viuhtova häntä. Sen verran hienosti kaivautui heinikkoon. Olin jo tuskastua hyttyskaverihin, mutta sitten alkoi tapahtua. Manni nappasi jotain heinikosta suuhunsa ja lähti kirmaamaan kohti kotia. Huusin miehelle, joka meillä asuu, että terassin ovi kiinni, nyt täältä tuodaan jotain, minkä alkuperästä en ole vielä päässyt selvyyteen. Ovi oli sen takia suljettava, ettei toistuisi sama episodi, joka tapahtui parisen kuukautta sitten, kun Manni toi elävän hiiren sisälle ja hiiri tietenkin onnistui pakenemaan hellan alle.

Nyt Manni tiputti nurmikollemme heinäkasan, jota mies sitten ensitöikseen alkoi tutkia. Kissa yritti kivuta reittä pitkin, että saalis oli hänen ja niin kuin olikin. Ainut vaan, että heinäkasan sisältä ei löytynyt mitään. Voi kehveli. Niin suuren työn teimme ja tuloksena oli ilmeisesti pelkkä hiirenpesä. Parempi metsästysonni huomenna ja saimmehan ainakin sulkia hattuumme.

Pieni pörröhäntämme

Perjantailounas keskiviikkona

Meillä on tapana työkavereitten kanssa käydä perjantaisin yhdessä lounaalla paikallisessa Amicassa. Tänään oli varaperjantai, koska huomenna Amica ei tarjoa lounasta. Syy siihen, miksi lounasta ei huomenna tarjoilla, on yksinkertainen: huomenna on juhannusaaton aatto ja työpaikkamme tuotanto on pakkopekkasilla eli eivät saa tulla huomenna töihin. Amica ei siis vaivaudu meille tavallisille konttorirotille ruokaa valmistamaan.

Perjantain tai tässä tapauksessa varaperjantain ruoat ovat aina hieman normaalia parempia. Mikä on sitten parempi, on suhteellinen käsitys, koska usein ruoka on väritöntä ja mautonta ja välillä on jopa ongelmia tietää, syökö kanaa, kalaa vai possua. Tänään kuitenkin suunnistimme lounasravintolaan iloisin mielin ja lappasimme lautaset täyteen ruokaa. Hieman olimme näreissämme siitä, että jälkiruokana oleva raparperipiirakka vaniljakastikkeen kanssa oli loppunut ja jouduimme tyytymään Dominokekseihin. Mielestäni ei ihan reilua.

Pöytään päästyämme aloimme syödä hiljaisuuden vallitessa. Kaikilla taisi olla hirvittävä nälkä aamupäivän aherrusten jälkeen. Miespuolisen työkaverini kännykkä soi muutamaan otteeseen ja kolmannella kerralla herran haarukka jäi puoliväliin matkalla lautaselta kohti suuta. Suusta kuului kirosana, mikä jo sinänsä oli tavatonta meidän hienojen ihmisten pöydässä. Hankinta-alan ihmisethän eivät tunnetusti ikinä manaa piruja seinille. Katsahdimme herraa ja hän kertoi, että muisti juuri luvanneensa tarjota toimittajalle tänään lounaan puolilta päivin. Mielestäni kyllä toimittajan olisi pitänyt tarjota lounas, mutta käyhän se näinkin. Lohduttelimme miespuolista kollegaamme ja sanoimme, että sehän on terveellistä syödä usein ja pienä annoksia ja onhan sinulla vielä puoli tuntia aikaa toiseen lounaaseen. Mies totesi tähän, että hänellä tämä menee vain niin, että suuria annoksia ja usein. Yritimme myös ehdottaa, että herra söisi toisella lounaskierroksella kesäkeittoa tai salaatin. Itse ajatteli kertovansa toimittajalle valkoisen valheen, että hänellä on vatsatauti. Tätä emme kannattaneet, koska valheella on lyhyet jäljet.

Meidän muiden iltapäivä alkoi puuduttavissa merkeissä. Väsytti ylensyöminen, eikä olisi jaksanut tehdä mitään työpaikkaa kannattavaa. Miespuolinen kollegamme marssi jossain vaiheessa takaisin loossiinsa. Kysyimme, kuinka sujui kakkoslounas. Oli kuulemma mennyt ihan hienosti. Samat ruokalajit oli lapannut taas lautaselleen. Emäntä oli kysynyt herralta, etkös sinä jo kerran käynyt syömässä. Oli vastannut siihen, että joo, mutta oli niin hyvää, että päätin tulla uudestaan. Meneehän ne työpäivät siis tuohonkin malliin, että käy pariin kertaan lounaalla.

PS. Johan otti oravan lisääminen tiukille, mutta tässä se nyt on. Tätä saalistimme tänään töitten jälkeen kovasti. Kohta voidaan palata takaisin oravannahkatalouteen.

Syyllinen katsoo peilistä

Tajusin viikonlopun aikana olevani syyllinen ex-naapurin vaikeaan raskauteen ja ulkolelujen hävittämiseen, mikäli tulkitsin rouvan lähettämää ei-niin-ystävällismielistä sähköpostia oikein.

Kyseinen frouvashenkilö jätti viime syksynä lapsien lelut sikin sokin ympäri lasten leikkikenttää. Miljoonasadetta lainatakseni: "Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun" ja sitten tulikin jo marraskuu ja valkea lumi peitti maan ja lelut viihtyivät pihalla. Ihmettelin, miksei leluja kerätä talvisäilöön, mutta asiahan ei minulle kauheasti kuulunut. Sitä paitsi valkoinen lumi peitti lasten leikkipaikan sotkuisen näkymän.

Muutama kuukausi vierähti ja kyseinen frouva perheineen muutti pois. Isännöitsijälle ilmoitimme, että perhe jätti jälkeensä kaksi polkupyörää ja kasan leluja. Polkupyöristä isännöitsijä laittoi perheelle kirjelmän. Leluista sovimme, että hävitämme ne lumien sulettua. Olivathan ne jo suurimmalta osalta rikkinäisiä ja auringon haalistamia ja talven lumikuormien alla rähjääntyneitä. Taloyhtiön kevättalkoissa siistimme lasten leikkialueen totaalisesti ja samalla hävitimme lelut, koska niitten perään ei oltu kyselty. Ei edes silloin, kun perhe nouti "unohtuneita" polkupyöriään.

Yllätys olikin melkoinen, kun isännöitsijä soitti ja kertoi, että nyt leluja kaivataan. Haloo! Perhe muutti helmikuussa ja nyt eletään kesäkuuta. Jonkin laskuopin mukaan muutosta on kulunut neljä kuukautta. Isännöitsijä oli antanut frouvalle sähköpostiosoitteeni, koska toimin talotoimikunnan puheenjohtajana (koiranvirka, en suosittele kenellekään).

Rouvan ensimmäinen sähköposti oli asiallinen ja vastaukseni oli myös asiallinen hyvien kesien jatkoa toivotellen jne. Minä, tyhmä nainen, tietysti kuvittelin, että tässä tämä, niin olinpa tosiaankin supertyhmä. Sain toisen sähköpostin, joka olikin ISOISTA kirjaimista päätellen tarkoitettu raivoviestiksi. Rouvalla oli viestin perusteella ollut tosi vaikea raskaus ja kaikki kantaminen ja nostaminen oli kiellettyä marraskuusta huhtikuuhun. Lumikin sitten vielä sotki kaiken ja lelut jäivät lumien alle ja me myös nähtiin tämä. Helmikuussa oli sitten sellaiset lumikinokset, ettei leluja voinut kaivaa kasojen alta (ja varsinkin, kun kaikki oli kiellettyä). Viestin sävystä päättelin, että olin syynä rouvan raskauteen ja siihen, ettei kyseisen perheen neljä muuta, tietääkseni tervettä, jäsentä voineet myöskään leluja kerätä talteen ennen lumien tuloa.

Lopputulos tällä hetkellä on, että rikkinäiset ja auringon haalistamat lelut olivat kallisarvoisia. Laskua odotellessa, koska jotenkin luulen, että rouva ei jätä tätä tähän. Vinosti hymyillen ja jännittäen, odotan seuraava lähestymistä. Täytyy vissiin miettiä lisätienestien mahdollisuuttakin, koska lasku lienee mahtava. Olivathan kyseessä kallisarvoiset lelut, jotka vaikean raskauden takia jäivät lumien alle.

PS. Vein sitten tosiaan lapselta lelun.

Taas tätiä lähes huijattiin

Johan oli taas kauppareissu. Olimme miehen kanssa, joka asustaa täällä, lauantain pakollisella kauppareissulla. Minuahan on helppo höynäyttää erilaisilla tarjouksilla ja helposti sorrun kauppalistan ulkopuolisiin tuotteisiin. Paikallisessa supermarketissa oli nuori, voisi ehkä jopa sanoa komea, mies tai minun näkökulmastani katsottuna vielä poika, tarjoilemassa jäätelömaistijaisia. Pakkohan sitä oli maistella, koska niin kovasti tyrkytti. Ah, mikä kermainen maku. Hyvää, sanoin minä. Poika kertoi, että kaksi pakettia ostaessa saisi Hackmanin Muumi-jäätelökauhan kaupanpäällisiksi. Aika hyvä tarjous ja juuri jäätelökauhaa tarvitsemme, koska sitä ei taloudestamme löydy. Valitsimme jäätelöt ja suunnistimme kassalle. Sivuhuomatuksena mainittakoon, että kauppalistalla ei ollut mainintaa jäätelöstä.

Hirvitti taas se ruokamäärä kärryissä ja mietin, millainenkohan lasku on tällä kertaa. Olihan se, lähemmäs 90,- euroa. Huh, hiki virtasi selkääni pitkin. Joka lauantai kassakuitin summa on suurempi ja suurempi. Ajatuksissani kävi, vetiköhän kassa Muumi-lusikankin viivakoodit kassakuittiin mukaan. En kuitenkaan viitsinyt asiaa tarkastaa paikan päällä, vaan kotona, koska siellä se on helpompaa. Näinhän siinä sitten kävi, että Muumi-lusikkakin oli kassakuitissa mukana hintaan 20,95. Hienoa. Todellista säästöä. Mies, joka täällä asuu, oli tuttuun tapaan kiukkuinen ja alahuuli pitkällä. Minua tapaus huvitti.

Lähdin iltapäivällä takaisin kauppaan selvittämään asiaa. Sain tietenkin rahat Muumi-lusikasta takaisin ja vaivannäöstä vielä kahvipaketin lohdutukseksi. Minähän en kahvia pahemmin juo, mutta olihan tuo kerrankin todellista säästöä. Kahvipaketti maksanee viitisen euroa ja ne jäätelöt maksoivat kuutisen euroa eli kerrankin pieni ihminen voitti.

PS. Samalla reissulla sorruin tietysti myös ostamaan Olvin Kevyt mehukivennäisvettä, koska sitä kaupassa tarjoiltiin. Makuna mahtava sitruuna.