Outi Pakkanen: Tarjoilija, pyyhkikää taulu

Dekkariviikon kunniaksi päätin ottaa lukemattomien kirjojen pinosta Outi Pakkasen pokkarin Tarjoilija, pyyhkikää taulu (Seven, 2011). Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1986 Otavan kustantamana eli ihan tuore kirja ei kyseessä ole, mutta sillä ei ollut merkitystä. Dekkarin tarina on varsin kutkuttava.

 

On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun lauttasaarelainen luokka vietti ylioppilaskevättään. Koulun päätyttyä kaikki olivat vannoneet, että ryhmä ei hajoa, vaan bilettämistä ja tapaamisia jatketaan. No, tietäähän sen, kuinka ylioppilaskevään jälkeen käy. Porukkaa hajaantuu ja jokainen etsii omaa paikkaansa maailmassa. Nyt on kuitenkin tapaamisen aika. Joku kihisee innoissaan. Toinen empii, kannattaako paikalle mennä ollenkaan. Kolmas kieltäytyy välittömästi. 

Luokkakokous järjestetään ravintolassa, jossa on perinteistä ohjelmaa. Juodaan ja syödään sekä muistellaan menneitä. Kun porukka alkaa hajaantua, ehdottaa Pertti Pekkala jatkoja hänen asunnollaan. Pertti on imelä kaupunginvaltuutettu, jonka kaikki tunnistavat. Pertin ehdottamille jatkoille lähtee sekalainen seurakunta, jolla ei tunnu olevan mitään yhteistä toistensa kanssa. Lasse viettää nykyään aikaansa enemmän kuppilassa kuin perheensä parissa. Harri on jämähtänyt 1960-luvulle, eikä herätä vastakkaisessa sukupuolessa minkäänlaisia intohimoisia tunteita. Harri on kuitenkin toimittaja, joka osaa kirjoittaa sivaltavan hienoja artikkeleita. Elisa on kunnianhimoinen ja määrätietoinen viestintätoimiston toimitusjohtaja, jota miehet ihailevat ja naiset kadehtivat. Anna on Elisan toimistolla töissä mainostaiteilijana. Oman tiensä kulkija ja hyvin tarkkanäköinen. Tellervo asuu nykyisin Saksassa. Hän työskentelee lentoemäntänä ja kaataa miehiä työkseen. Riitta on kotiäiti, jonka arjet pyörivät lasten ympärillä. Marjatta on ranskanopettaja, joka ei tunnu hätkähtävän mistään. 

Pertin hulppea asunto on näkemisen arvoinen. Mies järjestää vanhoille luokkakavereilleen kädenkäänteessä iltapalaksi rapuja. Juomaa riittää ja ilmaan alkaa nousta vanhoja kaunoja. Loukataan toisia tietämättä tai tahallisesti. Ilta jatkuu saunoen ja musiikkia huudattaen. Kun tulee kotiinlähdön aika, pyytää Pertti kaikkia jäämään yöksi, koska tilaa riittää. Muut suostuvat, paitsi Marjatta, joka haluaa nukkua omassa sängyssään. Aamulla on kolea herätys, eikä se johdu pelkästään liiaksi juoduista juomista, vaan Riitan huudosta. Yksi vanhoista luokkatovereista on surmattu raa’asti. 

Outi Pakkasen kehittämä tarina on kutkuttava. Kukapa ei haluaisi nähdä vanhoja luokkakavereitaan kahdenkymmenen vuoden takaa? Tarkemmin ajateltuna en ehkä kuitenkaan haluaisi nähdä tai ehkä joitakin olisi kiva nähdä, mutta ei välttämättä kaikkia. Tässä kirjassa on saatu tunnelma kohdilleen. Ihmiset ovat vieraantuneet toisistaan. Tunnelma on aika ajoin vaivautunut. Ihmisten vanhat, tutut ja ikävätkin luonteenpiirteet alkavat tulla esiin. Eikös se yleensä niin ole, että tietyt luonteenpiirteet pahenevat vanhetessa. 

Oli mukava lukea välillä dekkaria, jossa ei mässäilty väkivallalla. Toki tässäkin tapahtuu ikäviä ja syyllistä etsitään, mutta pääpaino on siinä, kuinka henkilöiden elämää kuvataan. Lukija mieltyy helposti tiettyihin henkilöihin sen mukaan, millaista arvomaailmaa itse edustaa. Pidin myös siitä, kuinka arvuuttelin syyllistä. Syyllinen olisi voinut olla periaatteessa ihan kuka tahansa. 

Outi Pakkasen kirja on ilmestynyt 1980-luvulla. Kirja tuo ihania nostalgisia muistoja. Puhelimet olivat lankapuhelimia, ei kännyköitä. Neonvärit, Dingo ja sifonkihuivit olivat muodissa. Tupakointi sallittiin joka paikassa lentokoneista baareihin, eikä kukaan nyrpistellyt nenäänsä tai vaikka olisi nyrpistellyt, oli se luvallista toimintaa. Onneksi ei ole enää. Tietokoneet olivat jotain käsittämättömän hienoa, mutta niitä saattoi joutua itse ohjelmoimaan. Tästä muistui mieleeni isoveljeni tekemä ohjelma Commodore 64:lle. Englannin tai ruotsin sanojen opettelu sanakoetta varten. Se oli kuulkaa hurjaa aikaa. 

Kirjassa seikkaileva Anna Laine on seikkaillut joissakin muissakin Pakkasen kirjoissa. Kirjan voi kuitenkin lukea itsenäisenä kirjana. 

Tarjoilija, pyyhkikää taulu on nopealukuinen kirja, joka sopii nostalgialukemiseksi 1980-luvulla eläneille, mutta se on myös hyvää dekkariluettavaa kesäksi. Kirjan nimessä muuten on hauska jippo, joka ei välttämättä aukene kaikille lukijoille tai ainakin luulen niin. 

Tällä viikolla 8.-14.6.2020 vietetään valtakunnallista Dekkariviikkoa, jossa myös kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjabloggaajien Dekkariviikkoa emännöi Luetut.net -blogin Mari.