Lucinda Riley teki sen taas. Itketti minua. Itketti minua
sen takia, että herkistyn, kun luen jotain todella koskettavaa ja kaunista. Kuun
sisar (Bazar, 2020) on ilmestynyt lopultakin suomeksi. Kirja on Seitsemän sisaren -kirjasarjan viides osa. Kirjasarjan tarinat ovat ehkä jonkun
mielestä turhan siirappisia, mutta minä pidän makeasta. On pakko myös sanoa,
ettei tätä kirjasarjaa saa missään nimessä sekoittaa romanttisiin
harlekiinikirjoihin. Rileyn kirjasarja on laadukasta luettavaa. Ihania satuja
aikuisille.
Tiggy on sisarussarjan toiseksi nuorin tai ainakin oletan
näin. Pimennossahan on, missä on sisarusparven seitsemäs sisar. Tiggy on
varsinainen luonnonlapsi. Hänellä on korkea koulutus, mutta hän ei jaksa
laboratorio- tai paperitöitä. Hän haluaa tehdä jotain käsillään ja olla lähellä
eläimiä. Tiggy on saanut pestin villieläinten hoitajana lordi Charlie
Kinnairdin kartanosta Skotlannin ylämailla. Tiggy on innoissaan työstään, mutta
tummia pilviä alkaa häämöttää taivaalla. Charlien vaimo on ilkeä ja sivaltaa
sanoillaan. Alkaa vaikuttaa myös siltä, että kartanon tulevaisuus on vaakalaudalla.
Tiggyn adoptioisä on ennen kuolemaansa kirjoittanut
jokaiselle tyttärelleen kirjeen. Tiggyn kirjeessä hän kertoo suoraan, minne
Tiggyn täytyy jossain vaiheessa matkustaa. Espanjaan Granadaan, Sacromenton
luola-alueelle. Sieltä Tiggy saisi vastauksensa sille, mistä hän on lähtöisin.
Tiggy ei sinänsä ole kauhean kiinnostunut taustoistaan, mutta asioiden mennessä
liian hankaliksi Kinnairdin tilalla, on Tiggy valmis häviämään ja Espanja on
hyvä vaihtoehto sille. Tosin ennen tätä, hän on jo saanut jotain tietoa itsestään vanhalta Chillyltä, joka asuu Kinnairdin mailla.
Espanjassa Tiggy tapaa sukulaisia, jotka alkavat kertoa
Tiggyn isoäidistä, Luciasta, jonka elämä pyöri flamencotanssin pyörteissä
pikkutytöstä lähtien. Lucian lapsuus jäi lyhyeksi, kun hän lähti isänsä kanssa
hankkimaan perheelle elantoa flamencon avulla. Espanjan sisällissota ajaa
Lucian Portugaliin, josta matka jatkuu vielä paljon kauemmas. Lucian elämä on
melkoista sirkusta, eikä hänen rakastettunsa kestä sitä kaikkea hälinää, joka
Lucian mustalaisperheessä aina vallitsee. On tehtävä ratkaisuja, jotka voivat
muuttaa kaiken tulevan.
Vaikka alusta lähtien oli melko selvää, mitä lopussa tulee
tapahtumaan, ahmin kirjan lähes 800 sivua melkoista vauhtia. Kirjan henkilöhahmojen
luonteenpiirteet erottuvat hyvin. Jokaisella on oma äänensä ja tapansa
käsitellä asioita. Pidin siitä, kuinka kirjassa esitellään holistista hoitoa
sekä yhteyksiä henkien maailmaan. Tällaiselle tavalliselle suomalaiselle täti-ihmiselle
tällaiset ovat jonkinlaista magiikkaa.
Jostain käsittämättömästä syystä Riley osaa kirjoittaa
hyvin vangitsevasti. Riley kuvailee Skotlannin ylämaita ja Espanjan Sacromontea
upealla tavalla. Olen aina haaveillut matkustavani joskus Skotlantiin, mutta en
Espanjaan. Nyt tekisi mieli nähdä molemmat maat tai Espanjasta riittäisi ihan
pelkästään Sacromonten luolat ja upeat auringonlaskut. Skotlannista mieluiten
kaikki mahdollinen. En yhtään ihmettele, että Riley on matkustanut niihin
paikkoihin, joista Seitsemän sisaren -kirjasarjassa kertoo. Hän on
osannut maalata upeat näyt paperille tai sanelukoneelle. Hänhän kirjoittaa
kirjansa sanelemalla.
Se on tietysti todettava, että vaikka kirjassa onkin hurjan
paljon sivuja, tunsin omituista tyhjyyttä, kun suljin kirjan kannet luettuani
kirjan loppuun. Mitä tämän jälkeen voisi ylipäätään lukea? Jäi tunne, että
haluan jäädä kellumaan tähän satumaiseen tunnelmaan. Onneksi ensi syksyyn ei
ole enää pitkä matka. Silloin ilmestyy suomeksi sarjan kuudes osa Auringon
sisar.
Kirjan englanninkielinen alkuteos The Moon Sister on
ilmestynyt vuonna 2018. Kirjan on suomentanut Hilkka Pekkanen. Laura Noponen on
upeiden kansipapereiden takana.
Kuun sisar osoittaa jälleen kerran sen, kuinka aikuiset
ihmiset tarvitsevat satuja. Sanomattakin selvää on tätä kirjaa ei kannata
jättää väliin, jos olet pitänyt muista Seitsemän sisaren -kirjasarjan
kirjoista. Aivan uskomattoman hienoa lukunautintoa koronauutisten keskellä.
Lämmin kiitos kustantajalle ihanasta lukuelämyksestä.
Olen lukenut pari Rileyn kirjaa ja pidin niistä. Olen samaa mieltä siinä, että vaikka olen aikuinen, tarvitsen myös satuja.
VastaaPoistaRiley osaa kertoa tarinoita siten, ettei lukemaansa voi jättää kesken. Tällaiset tarinat ovat ihania, kun on hieman alakuloinen olo.
PoistaKiva kuulla, että olet löytänyt näin mieluisan sarjan! Itse en ole Rileytä lukenut vielä lainkaan, mutta hänen kirjansa ovat olleet sen verran esillä blogeissa, että olen vähitellen alkanut kiinnostua. Tämä voisi olla oivallista kesäluettavaa. :) Itsekin muuten haavailen Skotlannin matkasta! Pitäisi vaan saada mieskin innostumaan kohteesta ja siinä voi olla tekeminen... :)
VastaaPoistaVaikka Rileyn romaanit ovatkin selkeästi viihdettä, osaa hän kirjoittaa mukavia tarinoita. Etenkin nyt korona-aikana tarvitsen tällaista luettavaa. Kevyttä, eikä liian vakavaa.
PoistaRiley osuu ja uppoaa täydellisesti minun lukuromaanisuoneeni! Luen ja kuuntelen monenlaista kirjallisuutta, yhtä lailla näitä upeita tarinoita kuin "vakavampaa" tai "vaativampaa" ja usein valitsen yhden luetun jälkeen jotain aivan erityylistä. Enkä suostu ajattelemaan, että lukuromaaneista nauttiminen leimaisi lukijaa mitenkään negatiivisesti, vaikka sellaistakin ajatusta olen välillä nähnyt, että lukuromaanit nähdään "roskaromaaneina".
VastaaPoistaLuin itse juuri toisen kirjani tästä sarjasta, oikeasti neljännen eli tätä edeltäneen Helmen sisaren. Kakkososa odottaa kirjastossa, että saamme luvan kohdata ja tämän osan kuten Helmen sisarenkin sain kustantajalta, joten kyllä tämänkin luen vielä tänä vuonna :)
Olen itsekin samanalainen lukija. Välillä luen kevyempiä kirjoja, ja toisinaan taas vakavampaa. Olen aina ihmetelleyt, miksi lukija kyseenalaistetaan, jos hän lukee viihdyttävää tekstiä.
PoistaSeitsemän sisaren sarja on yksinkertaisesti kiehtova.
Voih, mulla on aina näitä tämän sarjan kirjoja lopettaessani tuollainen olo! Ihan käsittämätöntä. Ennen näitä kuvittelin vieläpä, etten pidä pitkistä kirjoista. Vielä mitä. Viihdyn näiden parissa niin hyvin, että nämä suorastaan hurahtavat eteenpäin. Ja lopussa on tosiaan haikea, tyhjä olo
VastaaPoistaSeitsämän sisaren kirjasarja on ihana. Olen kyllä pitänyt muistakin Lucinda Rileyn kirjoista, mutta tämä kirjasarja vetää varmasti pisimmän korren.
Poista