Maaliskissa -haaste osa 2: virikkeet

Tassulinnan ja Niemennokan nelijalkaisten Maaliskissa -haaste jatkuu. Vuorossa on virikkeet. Hetken mietin, mitä ihmettä tähän voisi keksiä, koska Herra Karvajalka ei ole ikinä ollut kiinnostunut esimerkiksi virikepeleistä. Onneksi Tassulinnan Pepsi antoi vinkin. Ulkoilu.

Herra Karvajalka sai heti pienenä poikana valjaat eli ulkoilupuvun yllensä. Oli sen verran hömelö vielä siinä vaiheessa, ettei edes huomannut, että oli saanut uuden asun. Siitähän se sitten lähti. Aluksi ulkoiltiin terassilla pieniä kymmenen minuutin pätkiä. Jännittävää oli. Kymmenestä minuutista siirryttiin puoleen tuntiin ja hiirikin nähtiin. Tästä oli hyvä lähteä laajentamaan reviiriä viereiselle vesitornin tontille. Ulkoilut alkoivat olla tuntia, puoltatoista, kahta tuntia pitkiä. Kesät talvet, kunnes tuli talvi 2018. Sinä vuonna ulkoilu selvästi väheni. Viime talvena ulkoiltiin vielä vähemmän ja tänä talvena ei juuri ollenkaan. Terassille Herra Karvajalka saattaa mennä, mutta ulkoilemaan ei olla menty kuin pari kertaa eli ei se nyt talviaikana kovin virikkeellistä ole, mutta eiköhän se siitä taas vauhtiin lähde, kun lämpömittari alkaa näyttää riittävästi plusasteita.

Katsotaan kuitenkin kuvin, kuinka mukavaa ulkoilu voi olla.

Eräänä kesänä vesitornin elämä mullistui pitkäksi aikaa, kun remontoijat saapuivat paikalle. Tätä jatkui kuukausia, ja ulkoilla piti puskien ja työmaakoppien varjossa. Kun remonttiporukka häipyi, jättivät he valtavan kaapelikelan tontille. Vau! Siinähän vasta kiva olikin ihmetellä maailman menoa. Harmi vain, että iloa ei kestänyt pitkään, kun joku kävi hakemassa kelan pois.

 Ei mitään muistikuvaa, mitä tässä vaanittiin, mutta mukavaa on taatusti ollut.

Kelit eivät ole aina olleet parhaimmat ja lämpimimmät, mutta jotain mielenkiintoista on tälläkin reissulla ollut tähtäimessä.

Kissatyövoiman käyttöä. Ei voi olla kiellettyä, koska itse halusi lumitöihin osallistua. Tänä talvena ei ole tarvinnut tätäkään riemua kokea.

 Huipulla tuulee. Sitä paitsi korkealta näkee kauas.

Tätä korkeaa kantoa ei enää ole, mikä on suuri harmi. Kanto teki lahoamiskuolemaa ja paikalliset lapset tuhosivat kannon lopullisesti. Tämä harmitti Herra Karvajalkaa ja palvelijatarta suuresti.

 Oho. Tähän tuli vahingossa mangustin kuva.

 Jestas, mikä heinäparatiisi. Niin, ja samalla punkkihelvetti.

 Postin jakelulaatikon päältä on hyvä tiirailla, milloin postinjakaja saapuu.

Toisinaan on hyvä laittaa vipinää tassuihin. Etenkin, jos palvlijatar alkaa kiukutella, että välillä pitäisi mennä kotiin.

 Mihin lintuemo on hävinnyt pesästään?

 Syksyn värikkyys saattaa ihmetyttää.

Tämä on minun reviiriäni.

 Lumen alta kuului ääntä. Sieltä pöllähti lintu lentoon!

Valkoinen on loistava suojaväri talvella.

Tällaisia ulkoiluhetkiä Herra Karvajalka viettää. Välillä kiivetään myös puuhun, mutta sellaista kuvaa ei löytynyt tähän postaukseen. Ulkona riittää aina virikkeitä.