Kiitos vuodelle 2019

Olen parina vuotena kiittänyt kulunutta vuotta. Tänä vuonna tekisi melkein mieli jättää väliin, mutta kiitän silti. Vuonna 2019 tapahtui monta hienoa asiaa ja sain olla monessa kulttuurijutussa mukana. Vuonna 2019 oli myös aivan liian monta ikävää asiaa, jotka olisin jättänyt väliin.

Tammikuussa koettiin kovia ja myrskyisiä pakkasilmoja. Vietin useaan otteeseen aikaani kylmällä junaseisakkeella odotellessani junaa. Juna tuli yleensä myöhemmin kuin ennemmin. Junaseisakkeella tutustuin naiseen, jonka avulla opin kunnolla ymmärtämään, millaista on köyhän ihmisen elämä Suomessa. Kyyneliäkin tuli tiputeltua asian vuoksi, mutta koska kyyneleet eivät yksin auta, autoin naista myös ihan konkreettisesti antamalla ruokaa ja hieman rahaa. Se ei tehnyt minusta parempaa ihmistä, koska en kuitenkaan voinut ryhtyä elättämään naista ja hänen lapsiaan. Apu oli vain hetkellinen. Tammikuussa jatkui jouluna alkanut flunssa, eikä loppua ollut näköpiirissä. Mies, joka täällä asuu, oli tietysti myös sairaana. Ikävähkön oloisen tammikuun aikana en kalenterin mukaan käynyt edes teatterissa. Millainen alku se sellainen on uudelle vuodelle?

Helmikuussa kulttuuria olikin sitten enemmänkin. Kävin teatterissa muutamaan otteeseen ja oopperassakin tuli käytyä. Olin mukana myös Bloggariklubilla kuuntelemassa mielenkiintoisia taiteilijoita. Helsingin Kaupunginteatterissa kävin yhtenä aamupäivänä pressitilaisuudessa kuuntelemassa, mitä Pieni merenneito toisi tullessaan. Päivän kruunasi lounas Pienen merenneidon Sebastian-ravun roolia näyttelevän Tero Koposen kanssa. Se oli sellainen oikein kunnon Wau! Kaikkea tätä tein puolikuntoisena. Flunssa oli hetkeksi helpottanut alkaakseen taas uudestaan. Mies, joka täällä asuu, sairasti kanssani.

Tero Koponen

Maaliskuun aloitin ihanalla Kellumon rentoutuskellunnalla. Olin voittanut Facebook-kilpailussa kellunnan itselleni ja ystävälleni. Jestas, että tekikin hyvää, koska flunssailu jatkui maaliskuussa. Saattaa olla, että maaliskuussa söin jopa antibioottikuurin tautiini. Mies ei syönyt, mutta sairasti silti. Sairastelusta huolimatta kävin monta kertaa teatterissa. Oli myös ihanaa bloggariklubia. Talvilomaviikolla kävin Bazarin järjestämässä Tähtien illassa, jossa Lucinda Riley oli kertomassa ihastuttavasta Seitsemän sisarta -kirjasarjastaan.

Huhtikuussa koin piinaavia hetkiä, kun veljeni oli kommentoinut erästä Facebook-keskustelua yhdestä löytökissasta. Löytökissa muistutti erehdyttävästi veljeni kadonnutta kissaa. Kissa oli viety Onnentassuun, jossa veljeni kävi sitä katsomassa. Kissa oli todella surkeassa kunnossa, mutta veljeni oli valmis ottamaan kissan itselleen, jos se selviytyisi, vaikka kissa ei ilmeisesti hänen kadonnut kissansa ollutkaan. Loppujen lopuksi kissa ei selvinnyt. Kyyneleiltä ei vältytty, mutta olen todella kiitollinen nuorille tytöille, jotka olivat saaneet kissan toimitetuksi Onnentassuun. Huhtikuussa oli jälleen kerran teatteria ja Bloggariklubia, mutta myös flunssa helpotti kuukauden lopulla. Eihän se kestänytkään kuin koko alkuvuoden.

Löytökissa
Kuva © Emma I & Co.

Kun flunssailu lopulta selätettiin, niin olikin hyvä siirtyä toukokuussa allergiakauteen. Onneksi siihen löytyy kuitenkin hyvät lääkkeet. Sen sijaan Herra Karvajalka aiheutti ongelmia. Pienen pojan iho-ongelmat alkoivat vaivata toden teolla. Kaikenlaisia kokeiluja tuli tehtyä ja kissa stressasi. Toukokuussa myös mies, joka täällä asuu, joutui yllättäen Jorviin muutamaksi yöksi. Onneksi kaikki meni sen suunnalta hyvin ja elämä saattoi taas jatkua niin normaalisti kuin se vain oli mahdollista. Toukokuussa ilon hetkiä olivat kauniit päivät ja Yleisradion Tanssiva Karhu -runokilpailun kirjabloggaajien runokirjanostatukset, johon itsekin osallistuin.

Kesäkuussa oli aika korkata kesäteatterikausi. Se on vain jostain syystä mahtavaa istua kesäteatterin katsomossa, jos sää on vain kohdillaan. Kesäkuussa pidin yhden vapaapäivän, jolloin teimme miehen kanssa retken Pohjois-Haagan alppiruusupuistoon. Ihana paikka, jossa mieli lepää. Tänä vuonna alppiruusujen kukinta ei ollut aivan niin upea kuin odotimme, mutta atsaleat olivat uskomattomassa kukinnassa. Kesäkuu oli kaiken kaikkiaan hieno kuukausi, vaikka Herra Karvajalka jouduttiinkin viemään eläinlääkärille kokeisiin ja lääkitystä saamaan. Iho-ongelmat olivat pahentuneet.

Heinäkuussa alkoi tapahtua. Miehelle, joka täällä asuu, nousi korkea kuume. Mies Peijakseen. Heti alkuun selvisi, että aorttaläppä on pahasti kalkkeutunut, mutta se ei selittänyt kuumetta. Kuumeen syytä haettiin, Taisi mennä viikko ennen kuin todellinen syy löytyi ja saatiin lääkitys kohdilleen. Keuhkokuume, vaikka mies on saanut keuhkokuumerokotteen. Se ei kuulemma kuitenkaan tehoa kuin pneumokokkiin. Sairaalasta mies siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sieltä lopulta kotihoitoon. Voitte vain arvata, etten kyennyt yksin lääkitsemään Herra Karvajalkaa, joka taisi olla asiasta tyytyväinen, vaikka miestä kotiin kaipasikin. Miehen aorttaläppä alkoi vaivata heinäkuun edetessä yhä pahemmin. Heinäkuun lopussa pääsi onneksi ensimmäisiin varsinaisiin tutkimuksiin asian tiimoilta. Heinäkuun pelastaja oli ehdottomasti kissabloggaajien miitti Hämeenlinnassa, ja etenkin tutustuminen Kissakoti Kattilaan. Olisin voinut ihan vain muutaman kissan adoptoida.

Kissakoti Kattilan asukas, jonka olisin voinut adoptoida

Kesälomani oli vasta elokuussa, tai jos sitä lomaksi voi sanoa. Miehen kunto romahti totaalisesti ja pariin otteeseen jouduin soittamaan ambulanssin. Toisella kertaa miestä hoitanut lääkäri otti onneksi yhteyttä Meilahteen. Mies siirrettiin sinne ja operaatioaika saatiin samalle viikolle. Meilahdessakaan ei kaikki mennyt niin kuin pitäisi, mutta se on jo aivan toinen tarina. Mies kotiutui viimeisenä kesälomapäivänäni, joten voitaisiinko todeta, että kyllä naista koeteltiin. Herra Karvajalan iho-oireiden kanssa päädyimme siihen, että kissa on vähemmän stressaantunut, joten annetaan ajan näyttää, mitä ihon kanssa käy. Itse sain diagnoosin vaikeasta uniapneasta. Ilmankos olen aina väsynyt. Elokuussa ehdin onneksi kaikkien murheiden keskellä vielä kesäteatteriin, Helsingin Kaupunginteatterin kauden avajaisiin ja pariin taidenäyttelyyn.

Aimo Vuorinen: Kukkapenkin asukki (2017)

Syyskuussa teatterikausi alkoi kunnolla. Monta hienoa esitystä näin. Miehen kuntoutuminen alkoi myös hyvin, ja saatoin lähteä kuukauden lopulla viikonlopuksi naisten perinteiselle mökkiviikonlopulle aivoja lataamaan. Tuntui, että olin todellakin loman tarpeessa, vaikka vastikään olin ollut kesälomalla.

Teatteria riitti lokakuussakin. Teatteri on kyllä sellainen arjen piristäjä, etten toista tiedä. Ainut vain, että näytökset saisivat alkaa aikaisemmin, jotta pääsisin ajoissa nukkumaan. Lokakuussa kävin myös terveyskeskuksen laboratoriossa verikokeissa. Siitähän se elämä vasta alkoikin. Minulle soitettiin päivystyksestä, että kaliumarvo on mennyt hälytysrajan alapuolelle. Tuntui olevan suuri hätä ja kyseltiin vointia. Sanoin, että olen ollut äärettömän väsynyt. Omalääkärin vastaanotolla käydessäni sain lisäohjeita ja lisää verikokeita. Lokakuun ehdoton huippu oli Helsingin Kirjamessut, jossa olin tietenkin kirjabloggaajan ominaisuudessa.

Marraskuussa on mielestäni masentavin kuukausi säiden puolesta, mutta tänä vuonna marraskuu päästi minut helpolla. Ei tarvinnut ahdistua räntäsateista. Sen sijaan laboratoriossa juoksin ja sain lisäohjeita ja lisää verikokeita. Samaan aikaan, kun juoksin verikokeissa, Herra Karvajalan turkki parani entisestään. Kissa alkoi muistuttaa vanhaa kunnon Mannia. Kulttuuripuolella marraskuussa kävin teatterissa keskimäärin kerran viikossa.

Juhannusruusu marraskuussa

Joulukuun alussa sain vihdoin CPAP-laitteen uniapneaan. Täytyy sanoa, että olen ollut virkeämpi, eikä laitteen kanssa nukkuminen edes ole kauhean hankalaa. Joulukuussa sain lopulta myös lähetteen sisätautipoliklinikalle. Lähete palautui kuitenkin bumerangina. Laboratoriokokeet piti uusia, koska olin ymmärtänyt lääkärin ohjeet väärin. Täytyy sanoa, että välillä pitäisi itse tietää kaiken maailman terveydenhoitoalan jutuista kaikki mahdollinen. Olen siis jatkanut laboratoriossa juoksua ja tällä hetkellä odotan vielä lääkärin soittoa, miten jatkossa edetään. Joulu meni mukavan leppoisasti. Nyt kun vuosi on vaihtumassa, on todettava kuitenkin se, että herra Karvajalan iho-oireet ovat alkaneet palata. Peseminen on vimmattua. Toivon, etteivät viime kesän kauhut palaa kissalle.

Kirjoja tuli luettua vuoden aikana tasaiseen tahtiin. Töissä jatkui koko vuoden kiireet, eikä stressi pahemmin helpottanut. Jos vain joskus tunsit hetkenkin niin sanottua normaalia olotilaa, saatoit olla varma, että kohta rysähtäisi jotain ikävää päällesi. Vaikka vuoteen on mahtunut aivan älyttömän paljon sairastelua ja stressiä, niin onneksi kaikki ihanat kulttuuriasiat painavat vaakakupissa enemmän. Pakko sanoa siis kuitenkin kiitos kuluneelle vuodelle.

Kiitos vuosi 2019. Helpolla et päästänyt, mutta eteenpäin mennään.

Kiitos sinulle rakas blogini lukija, jos jaksoit tänne asti lukea. Kuinka sinulla meni vuosi 2019?

Nyt katse eteenpäin! Onnea uudelle vuodelle 2020!