Herra Karvajalan kuulumisia

Kirjoittelin heinäkuussa, kuinka palveluskunta pitäisi laittaa vaihtoon, mutta en sitten kuitenkaan laittanut. Nyt olen taas hieman alkanut miettiä sitä vaihtoehtoa, koska kyllä on palvelu taas alas-arvoista, eikä oikein mitään muutakaan tapahdu. Muutenkin ajattelin, että pakko kirjoittaa tänne, koska palvelijatar ei ehtinyt elokuussa lunastaa lupaustaan siitä, kuinka kirjoittaisi joka kuukausi jostain muustakin kuin kirjoista tai teatterista.

On ollut eriskummallinen kesä. Palvelijattarella alkoi kolme viikkoa sitten kauan odotettu kesäloma. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että palvelijattarella on minulla aikaa 24/7 peräti kolmen viikon ajan. Täytyy kyllä sanoa, että huonosti meni sen suhteen. Kirjoittelin aiemmin, kuinka miespalvelija joutui sairaalaan. Sehän oli niin, että samalla reissulla miespalvelijalta löydettiin pahoin kalkkeutunut aorttaläppä. Laittoivat siitä sitten jonkin lähetteen ihan pääkaupungin isoon sairaalaan Meilahteen. Kun miespalvelija kotiutui keuhkokuumereissultaan, niin hänen piti käydä tämän jälkeen joitakin kertoja vielä lähisairaalassa tutkituttamassa aorttaläppää. Ihmeteltiin, miksi oli kalkkeutunut niin nopeasti, koska tammikuussa ei vielä ollut mitään merkkejä mistään. No, sepä olikin jonkin infektion syytä. Joulusta lähtienhän palveluskunta sairasteli vuorotellen pitkiä flunssia toukokuulle asti. Ilmeisesti jokin näistä pöpöistä oli sitten iskenyt miespalvelijan aorttaläppään.

Eihän tuossa tietysti mitään muuta, mutta lisähuoltahan tuollainen aiheuttaa etenkin minulle, koska olen tottunut, että miespalvelija on yleensä kotona. Toisaalta ajattelin, että se leikkausaika tulee sitten joskus. Ei kuulkaa mennyt niin. Meni elämä ihan sekaisin. Ensinnäkin palvelijattaren ensimmäisellä lomaviikolla palvelijatar soitti yhtenä aamuna jonnekin. Miespalvelijalla oli kauheita hengitysvaikeuksia. Sieltä tuli kuulkaas sellainen piipaa-auto ja pari tyyppiä meille sisälle. En kyllä yhtään tykännyt. Menin terassille vastaanottamaan uutta päivää. Ne tyypit sitten olivat jotain tutkineet ja mittailleet ja veivät miespalvelijan mukanaan. Jäimme palvelijattaren kanssa kahden, eikä se ole yhtään sama kuin se, että koko palveluskunta on koolla. Onneksi mies pääsi kotiin seuraavana päivänä, koska minä tarvitsen kunnon palveluskunnan.

Ei se tietysti siihen jäänyt. Seuraavalla viikolla soitettiin taas piipaa-auto tai kaksikin tai sieltä toisesta tuli vain yksi mies. En yhtään tykännyt Keskellä yötä rynnätään meille. Silloin on nukkumisaika, tai jos joku valvoo, niin se olen minä. Minulla on myös yksinoikeudella lupa herätellä ketään keskellä yötä. Hirvittävän härdellin saivat aikaiseksi ja taas miespalvelija vietiin pois. Nyt vain kävi niin, että sitten miespalvelijaa ei näkynytkään. Ei todella moneen päivään eikä yöhön. Ei kyllä ollut yhtään mukavaa, kun palvelijatarkin aina häipyi päivällä jonnekin tuntikausiksi. Missä meidän yhteinen aika ja yhteiset päiväunet? Ei missään.

Oikeastaan yhtenä tai kahtena päivänä palvelijatar oli hieman enemmän kotona. Ensimmäisenä päivänä palvelijatar kertoi minulle, että miespalvelija on operaatiossa. En yhtään ymmärtänyt, missä operaatiossa. Operaatiot ovat täällä, kun metsästän. Jotenkin palvelijatar vain oli hieman hermostunut koko päivän. Illalla jotain ihmetteli, miksi miespalvelija ei vastaa viesteihin. Se selvisi seuraavana päivänä, kun miespalvelija ei edelleenkään vastannut puhelimeen. Palvelijatar soitti jonnekin keskukseen, josta puhelu yhdistettiin jonnekin. En nyt ihan tiedä, mitä oli tapahtunut, mutta puhelun jälkeen palvelijatar oli täysin pois tolaltaan. Lysähti sohvalle ja alkoi itkeä. Miespalvelija oli kuulemma menettänyt tajuntansa operaatiota edeltävänä yönä. Hänet oli elvytetty ja viety teho-osastolle. Olivat yrittäneet koko päivän tavoittaa palvelijatarta kertoakseen, mitä oli tapahtunut. Palvelijatar kysyi, mihin numeroon olivat soittaneet, niin olihan se numero muuten oikein, mutta viimeinen numero puuttui. Sen siitä saa, kun työntävät palvelijattaren työpaikalta tai kai se on operaattorilta tullut, niin pitkiä puhelinnumeroja, ettei kukaan ikinä usko niiden olevan oikeasti niin pitkiä. Onneksi minä tuin palvelijatarta. Menin ihan viereen nukkumaan, vaikken yleensä sellaiseen sorru. Hyvää asiassa oli se, että miespalvelija oli siinä kunnossa, että saivat operoitua hänet.

Miespalvelija saatiin kotiin palvelijattaren viimeisen lomaviikon perjantaina. Hieman kyllä säikähdin, kun mies tuli kotiin. Olin jo alkanut tottua meidän kahden hengen talouteen, vaikka palveluksen tasossa tosin oli huomautettavaa. Sitä en tosin ymmärrä, miksi miespalvelija ei lähde kanssani ulkoilemaan. Olisihan se nyt kiva kirmata tuolla mäellä.

Mitä hyvää tässä kaikessa oli? Se, että myrkytys loppui ainakin toistaiseksi. Palvelijatar ei halunnut stressata minua enempää, vaikka itse hän oli stressaantunut. Minä en, vaikka pesenkin itseäni melkoisesti. Tosin viikonloppuna palveluskunta toi minulle jonkin kummallisen muovikaulurin. En yhtään tykännyt. Onnea oli tässäkin. Kauluri oli liian pieni. Se lytisti hienot korvani. Toivon, että palveluskunta unohtaa koko jutun, koska en tarvitse kauluria.

Minua kyllä harmittaa se, että sain vain kahtena päivänä viettää palvelijattaren kanssa laatuaikaa. Palvelijatar istui parvekkeella kaikessa rauhassa ja minä otin toisessa parveketuolissa päikkäreitä. Mikään ei voita tuollaista yhdessäoloa. Siitä tulee hyvä mieli ja tulee ladattuja akkuja.

Ai niin. Vielä yksi juttu. Eilen sain melkein kiinni sepelkyyhkyn. Pusikkoon jäi vain kasa vaaleita höyheniä, kun lintu pääsi tassuistani irti. Oli se lintu melkein puuhunkin törmännyt, koska löytyi lähikoivustakin yksi harmaa höyhen. Olisi kyllä ollut hienoa saada sepelkyyhky. Siinä olisi ollut paistia kerrakseen.

Nyt on taas arki jollain tavoin palannut valtakuntaani. Toivon, ettei nyt lähiaikoina sattuisi enempää asioita, jotka heikentävät palveluskuntani tehoa. Muuten on oikeasti pakko miettiä tarkemmin palveluskunnan vaihtoa.