Teatterissa: Kaikki hienot jutut

Pääsin Bloggariklubin mukana katsomaan Kansallisteatterin Willensaunaan Kaikki hienot jutut -esitystä, josta en kauheasti etukäteen tiennyt mitään. Olin vain äkkipikaisesti katsonut, että näytelmässä on kaksi näyttelijää. Käsikirjoittaja Duncan Macmillan oli tietysti myös seikka, johon olin kiinnittänyt huomiota. Siinä ne sitten olivatkin. Avoimin mielin liikkeellä olin siis.

Mitä sitten tapahtuikaan? Narikassa sanottiin, että kassit ja takit saa viedä mukaan Willensaunaan. Sepäs vasta jotakin. Minulla kun on aina olkalaukun lisäksi kangaskassi, jossa kantautuu milloin mitäkin. Aina vähintään kirja ja sateenvarjo. Aluksi hieman emmin, kuinka selviydyn takin ja kassien kanssa Willensaunan penkillä, mutta lopulta voitti ajatus siitä, että pääsen nopeammin kiiruhtamaan junalle, kun ei tarvitse jonottaa takkia narikasta. Sitä paitsi jälkikäteen ajateltuna tällaiselle järjestelylle on erityinen syy.

Mari Lehtonen

Kuva © Kastehelmi Korpijaakko, Kansallisteatteri

Toinen yllätys tuli heti perään. Myyrä -ohjelmasta tutuksi tullut kuiskaaja-Irene jakoi Willensaunan edustalla paperilappuja. Paperilappu tultiin tarvitsemaan esityksen aikana, joten sitä ei saanut hävittää. Kolmas yllätys oli, kun Willensaunan näyttämötila muistutti oikeasti saunan lauteita. Penkit oli nostettu näyttämölle ja näyttämöllä hyppelehti näyttelijä Mari Lehtonen. Lehtonen jakeli katsojille myös ohjeita. Kun näytelmän aikana kuulee numeron, joka on merkitty katsojan saamaan paperilappuun, täytyy katsoja lukea sana tai sanat, jotka paperille on kirjoitettu. Hui ja jännää! Minun lappuni luku taisi olla 998 ja teksti ”friteerattua kanaa hapanimeläkastikkeessa”.

Näytelmän alkaessa Lehtonen tai oikeastaan näytelmän nainen alkaa kertoa tarinaansa siitä, kun hän oli 7-vuotias ja äiti yritti tehdä itsemurhan. Äiti viipyy sairaalassa, mutta perheen sisällä asiasta ei yksinkertaisesti puhuta. Tyttö alkaa laatia listaa asioista, jotka ovat hyviä ja hienoja juttuja. Tyttö kasvaa ja lista sen mukana. Välillä lista unohtuu vuosikausiksi, kunnes se taas nousee esiin jostain. Jossain vaiheessa tytön ystävätkin lisäävät asioita listaan. Äidin sairaudesta ei kuitenkaan edelleenkään puhuta perheen sisällä.

Näytelmän alkupuolella oivalsin, ettei näytelmässä olekaan muita kuin yksi näyttelijä ja yleisö. Lehtosen näytellessä ja tipautellessa välillä listan numeroita kuuluviin, pääsi yleisön edustajat oikeasti avaamaan suunsa. Yleisöä tarvittiin muutamissa muissakin jutuissa. Yleisöllä onkin melkoinen rooli esityksessä, mutta kenenkään oloa ei tehdä kiusalliseksi, eikä ihmisiä nolostuteta. Esitys on interaktiivisuutta parhaimmillaan. Nautin joka hetkestä.

Mari Lehtonen

Kuva © Kastehelmi Korpijaakko, Kansallisteatteri

Kaikki hienot jutut on pohjimmiltaan surullinen tarina, mutta mukana on myös onnen pilkahduksia. Välillä näytelmä hymyilyttää ja naurattaa, mutta käy myös muutakin. Esitys tulee iholle ja vielä enemmänkin. Itselleni kävi niin, että esityksen loppupuolella tunsin kyyneleiden tippuvan poskilleni. Ilta oli saanut minut todella liikuttuneeseen tilaan, eikä itkusta meinannut aivan heti tulla loppua. Käsittämätöntä, kuinka tällaista tapahtuu. Uskon, että näyttelijän ja katsojien välisellä vuorovaikutteisuudella oli osasyy tapahtuneeseen.

Näytelmän teemana ovat ilman muuta masennus, puhumattomuus ja itsemurha. Surullisia aiheita, mutta tarina, joka näiden ympärille on rakennettu, on yksinkertaisesti kaunis. Kuvittelen, että tämän näytelmän nähdessään ihminen voisi ainakin ottaa jotain oppia. Aina kannattaa puhua. Asioita ei kannata pitää sisällään. Jos masentunut ihminen ei itse kykene puhumaan, niin muiden perheenjäsenten ei kuitenkaan kannata käpertyä omaan itseensä. Puhumalla helpottaa sekä omaa, että muiden oloa.

Mari Lehtonen

Kuva © Kastehelmi Korpijaakko, Kansallisteatteri

Näytelmässä ei ollut lavastusta ollenkaan, ellei näytelmän lavasteiksi lasketa laatikoita, jotka näyttämölle kannettiin näytelmän loppuvaiheessa. Laatikot sisälsivät naisen vuosien aikana listaamat asiat. Yleisökin pääsi kirjoittamaan oman lisäyksensä listaan. Arvaatteko mitä kirjoitin? Kirjoitin lappuun, että kissan kehräys. Sehän on vain yksinkertaisesti niin hieno asia, että suupielet nousevat ylöspäin väkisinkin.

Heti näytelmän nähtyäni minulle tuli tunne, että haluan nähdä esityksen uudelleen. Mari Lehtosen kanssa vuorottelee Ilja Peltonen. Olisi oikeastaan mahtava nähdä näytelmä myös Iljan versiona. Joudun luultavasti varaamaan syksylle liput johonkin esitykseen. Tässä on näytelmä, jota voin koko sydämestäni suositella muillekin. Ihana. 💗

Kaikki hienot jutut sai ensi-illat Kansallisteatterin Willensaunassa keskiviikkona 20.3.2019.

Rooleissa: Mari Lehtonen / Ilja Peltonen ja yleisö

Käsikirjoitus: Duncan Macmillan yhteistyössä Jonny Donahuen kanssa

Ohjaus ja suomennos: Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen

Pukusuunnittelu: Saija Siekkinen

Valosuunnittelu: Aslak Sandström

Äänisuunnittelu: Olli Valkola

Kiitos Bloggariklubille ja Kansallisteatterille mahdollisuudesta nähdä näytelmä. Kiitos myös kuvalainauksista.