Nyt tuli luettua aivan uunituore kotimainen dekkari tai
trilleri tai dekkaritrilleri. Ihan miten asiaa haluaa itse ajatella. Jännitystä
joka tapauksessa. Eikä kirja ollut mikä tahansa, vaan Samuel Davidkinin
uutuusteos Rautakupoli (Johnny Kniga,
2019). Olen aiemminkin hehkuttanut Davidkinin kirjoja Esikoisten lunastus (Johnny Kniga, 2016) ja Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga, 2017) ja nyt tulee lisää
hehkutusta. Tuntuu, että Samuel Davidkinin tapa kertoa tarinoita paranee kirja
kirjalta.
Venäläisiltä on hävinnyt ase, joka on saatava takaisin
Venäjälle hinnalla millä hyvänsä. Tällä kertaa hintana on rikostutkija Leo
Asko, koska mies on viimeinen henkilö, joka on aseen nähnyt. Askon elämä
heittää yhtäkkisesti kuperkeikkaa. Lainvalvoja huomaa olevansa lainsuojaton.
Askon pakomatka suuntaa Lontoon kautta Lappiin. Samaan aikaan Daniel Janovsky
nauttii lomautuksen tuomasta ylimääräisestä vapaa-ajasta. Hän uppoutuu
tutkimaan juutalaisen Kruunun sanomaa, joka osoittautuu hyvin vaikeasti
avautuvaksi arvoitukseksi. Salaperäinen teksti lennättää Danielin Lontooseen,
jossa hän yllättäen saa yhteydenoton Askolta. Ei aikaakaan, kun aseet
räiskyvät, eikä ihmishenki ole minkään arvoinen.
En tiedä, millä sanoilla kirjaa kuvaisin, mutta aivan
käsittämättömästi Davidkin on saanut tapahtumia ja toimintaa mahtumaan
uutukaiseensa. Kirja ei kuitenkaan tunnu liian täydeltä, vaan sellaiselta,
jossa jokaisella käänteellä on oma paikkansa. Taitavaa tarinankerrontaa. Pidän siitä,
kuinka kirjassa kulkevat rinnakkain Askon ajojahti sekä Danielin Kruunun
sanoman selvittäminen. Ajojahdissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita
ihan hengästymiseen asti. Kruunun sanoman selvittäminen puolestaan tuo
tasapainoa ja rauhoittaa mieltä ajojahdin lomassa.
Rautakupoli on
ilman muuta poliittinen trilleri, jossa kuljetaan ympäri maailmaa. Davidkin on
luonut teoksen, jossa pieninkin virheliike voi johtaa maailmanlaajuisiin
ongelmiin. On mahtavaa ja oikeastaan hieman pelottavakin kulkea Askon rinnalla
kirjaa lukiessa. Davidkin on osannut hienosti kuvata kulloistakin ympäristöä.
Itseeni suurimman vaikutuksen tekivät Lappi-kuvaukset. Keskellä talvista
erämaata, jossa pitäisi rauhan tyyssijan sijaita, tapahtuukin uskomattomia
siirtoliikkeitä.
Danielin selvitystyö Lontoossa avaa kulttuurinnälkäiselle
lukijalle upean taideteoksen, jossa on kuitenkin ilmiselvä virhe. Eikä kyseessä
ole mikä tahansa teos, vaan ihka oikea Rembrandt. Ja siis tämä on ihan oikeasti
totta. Ei kirjailijan luomaa tarinaa. En kuitenkaan paljasta teosta, ettei mene
lukijalta ilo, jos Rautakupolin
lukee. Mutta jo pelkästään tämä tarinan osuus tekee kirjasta enemmän kuin
kiehtovan. Aika hurja juttu sinänsä. Voi olla, että monet tämän tapauksen jo tietävätkin,
mutta minä en tiennyt.
Kirjasta löytyy myös ihmissuhdekiemuroita. Täytyy sanoa,
etteivät Asko ja Daniel välttämättä ole kaikkien naisten mieleen. Miehet kyllä ajattelevat
puolisoitaan ja varmasti myös rakastavat, mutta Askon on lähes mahdoton tavata Tuvaa ja Daniel puolestaan on
niin uppoutunut tutkimustyöhönsä, että viimeisillään raskaana oleva vaimo
Hannah jää hieman vähemmälle huomiolle. Toisaalta poliisien vaimot ovat
varmasti tällaiseen tottuneet.
Samuel Davidkinin ajankohtainen poliittinen trilleri
kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle, mutta suosittelen ensin lukemaan sarjan
kaksi ensimmäistä osaa. Tällä tavoin Rautakupoli
antaa lukijalleen paljon enemmän, eikä tarvitse miettiä, mistä kaikessa on
kyse.
Lämmin kiitos kustantajalle, jolta kirjan sain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti