Lukupiiri luki huhtikuussa kirjan, jossa kirjailijan nimi on
tuottanut kirjailijalle ongelmia läpi tähän astisen elämän. Nimi ei ole millään
tavoin helppo nimi venäläisten keskuudessa. Toisaalta ei se ole helppo
minullekaan, suomalaiselle, keski-ikäiselle naiselle. Itse olen yrittänyt
tavuttaa nimeä Andrei Ast-vatsa-turov. Ei tietokaan, kuinka nimi pitäisi lausua
tai tavuttaa, mutta suomalaisittain tuo vatsa keskellä sukunimeä helpottaa
muistamista. Niin, ja lukemamme kirja oli siis Andrei Astvatsaturovin Ihmiset alastomuudessa (Idiootti, 2010).
Ihmiset alastomuudessa
on Astvatsaturovin omaelämäkerrallinen teos. Kirja koostuu pienistä hetkistä
kirjailijan elämästä lapsuudesta aikuisuuteen asti. Astvatsaturovin lapsuus on
brežneviläistä aikakautta. Neuvostoliiton normit ovat tarkkaan säädeltyjä ja
niistä ei kannata poiketa. Koulussa opettajilla on valta mollata oppilaita
hyvinkin ankarasti. Myös Andrei saa kuulla kunniansa. Hänet leimataan
tietämättömäksi ja henkisesti köyhäksi ja onpa hänellä yhden opettajan mukaan
karvainen sydänkin. Toisaalta myös Andrein isä on hyvin herkkä arvioimaan
poikansa tietoja ja taitoja, eikä mitenkään positiivisesti.
Kaikesta maahan lyttäämisestä huolimatta Astvatsaturov
löytää itsensä yliopistosta opiskelemasta. Neuvostoliitto lakkaa olemasta ja
Venäjä on uusi kotimaa. Andrein opiskeluvuodet kiirivät ja välillä pitää tehdä
harjoituksia, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Yksi tällainen on murteellisten ilmausten korttipinkat, jotka piti jakaa kylien mukaiseen
järjestykseen. Toinen ohjeistaja puolestaan antoi aivan erilaiset ohjeet. Mutta
koska tällaisessa opintotyössä on aikaa ajatella, päättivät Astvatsaturov ja
hänen opiskelijakaverinsa perustaa rock-yhtyeen. Yhtyeen perustaminen ei käy
käden käänteessä, eikä se yhtye sittemmin ehtinyt ikinä edes missään esiintyä. Oli
yliopisto-opinnoista miehelle hyötyäkin. Leipäpuu löytyi lopulta Pietarin
valtionyliopistosta kirjallisuudentutkijana.
Mitä sitten lukupiiriläiset pitivät kirjasta? Kirjan huumori
huvitti ja kirjan sanottiin olevan virkistävän erilaista venäläistä
kirjallisuutta. Kertojan lakoninen tyyli koettiin huvittavaksi. Osittain kirja
oli sekava. Kirja oli selkeästi jaettu lapsuuden alkuosaan ja aikuisuuden
loppuosaan. Sen sijaan kirjan keskivaiheilla oli outo pätkä Astvatsaturovin romaanintyngästä,
jolla ei tuntunut olevan mitään yhteyttä mihinkään. Ja vaikka kirja koostui pääasiassa
pienistä yhden luvun tarinoista, jotka olivat tapahtuneet kirjailijan elämässä
tai lähipiirissä, niin kirjan loppuosassa oli selkeästi useamman luvun jatkuva tarina. Tämäkin
kyllä oli tapahtunut kirjailijan elämässä.
Lukupiirissä kommentoitiin myös sitä, että kirjan
kiemurainen kieli taisi olla hyvin venäläistä, joten suomentajan alaviiteselitykset
olivat tarpeen. Toisaalta toinen lukupiiriläinen, joka on lukenut venäjää
yliopistossa, kertoi, että venäläiset usein viittaavat muihin teksteihin ja
sanomisiin, jolloin suomentajan selitykset ovat hyvin tärkeitä. Venäläinen
kulttuuri pitäisi tuntea todella hyvin, jotta ilman lisäselvityksiä pystyisi
venäläistä kirjallisuutta lukemaan.
Astvatsaturov sai lukupiiriläisiltä kiitosta kuvailevasta
tyylistä. Ihmisten ja heidän ulkonäkönsä sekä ympäristön kuvaileminen oli
huikeaa. Kaikki vertaukset kuvailujen yhteydessä hykerryttivät lukijan mieltä.
Aivan mainiota kerrontaa. Kirjailija ei myöskään kaunistellut tapaa, jolla
kuvasi venäläisiä tapoja ja ihmisten asuntoja. Rehellisyys huokui tekstistä
kautta linjan. Myös venäläinen korruptio ja hyväksikäyttö tuli kirjassa hyvin
esiin.
Jotenkin kirjasta jäi sellainen kuva, että vaikka Neuvostoliitto
hajosi, jäi ihmisille pinttyneet neuvostoaikaiset tavat, ja miksikä ne yhdessä
yössä olisivatkaan hävinneet. Jos ollaan totuttu juomaan vodkaa mihin aikaan
vuorokaudesta tahansa, niin ei niitä tapoja ihan heti muuteta. Lukupiirissä
keskusteltiin myös siitä, että Venäjällä ei edelleenkään hyväksytä ns.
marginaalikulttuureja. Ne ovat lähes kiellettyjä. Asiat varmasti muuttuvat Venäjälläkin,
mutta osa vain hitaammin. Keskustelua aiheutti myös Venäjän länsimaistuminen.
Sitä tapahtuu, mutta lukupiirin mielestä Venäjän ei täydy länsimaistua
kokonaan. Venäjässä on niin paljon itää ja heillä on oma vahva historiansa.
Kirjan venäjänkielinen alkuteos Люди в голом on ilmestynyt vuonna 2009. Kirjan on suomentanut
Tuukka Sandström.
Kirja sisältää paljon Venäjän kulttuurihistoriaa ja
nykypäivää hauskalla tavalla kerrottuna. Andrei Astvatstaturovin Ihmiset alastomuudessa kannattaa lukea,
jos on kiinnostunut erilaisesta venäläisestä kirjallisuudesta.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti