Johan oli päivä

Tiedättekö, kun on niitä päiviä, jolloin olisi pitänyt vain vetää peitto korviin ja nukkua päivän yli. Tänään oli juuri sellainen päivä. Ei mennyt oikein mikään asia putkeen.

Herätyskello soi viiden jälkeen. Toki olin jo neljästä asti ollut hereillä, koska olin käynyt vessassa, eikä uni enää tullut. Sängystä noustuani katsoin ulos. Kamala ilma. Mitä sanoo säätiedote? Hirvittäviä tuulilukemia. Päätin, että siirrän herätyskelloa tunnilla ja jään kotiin tekemään töitä. Olihan minulla työkone kotona mukana. Parempikin, etten lähtisi flunssaisena ulos seikkailemaan.

Enhän minä enää kuitenkaan saanut nukuttua. Siitä piti Herra Karvajalka huolen. Jos soi herätyskello kerran, tarkoittaa se kissan mielestä sitä, että on aamu ja hän pääsee terassille. Lopulta nousin sängystä hieman ennen kuutta. En pitänyt mitään kiirettä, koska etäpäivä. Mies, joka täällä asuu, heräsi kuuden aikaan. Kerroin jääväni kotiin tekemään töitä. Tämäkös miestä alkoi ahdistaa. Olinhan jo neljä päivää kotona ollut yhteen putkeen. Ei tällainen sovi miehen päiväjärjestykseen.

Saimme sopivasti riidan aikaiseksi heti kuuden jälkeen aamulla. Minua kismitti niin paljon, että ajattelin lähteä kuitenkin töihin. Senkin uhalla, että jäätyisin jonnekin asemalle puolikuoliaaksi. Jätin aamiaisen väliin, koska halusin ehtiä junaan, joka lähtisi vain puoli tuntia alkuperäistä junaa myöhemmin. Kiirehän siinä tietysti taas tuli, mutta junaan ehdin. Juna oli jopa ajoissa.

Työpaikalle kävellessä koukkasin kaupan kautta. Ostin sämpylän, juustoa, lounaskeiton ja pari appelsiinia. Kaupasta tullessa lumisade oli yltynyt. Silmälasit huurussa ja vesipisaroita täynnä suunnistin töihin. Selkä hikoili paksun talvitakin ja repun alla. Hiukset liimautuivat pääkoppaani pipon ja hupun alla. Sen verran raskasta touhua tuo talvimyrskyssä kävely on tai sitten kyse oli vain flunssan aiheuttamasta hikikohtauksesta.

Onneksi olen vienyt töihin hiustenkuivaajan. Ei muuta kuin ensitöikseni kuivasin hiukset ja laitoin naamataulun siedettävään kuntoon. Sehän oli myös kastunut ja hikoillut reippaalla ulkoilulenkillä. Sitten keittiöön ja evässoppa jääkaappiin ja sämpylän väliin juustoa ja omalle työpisteelle. Joulukuulumiset piti vaihtaa työkavereiden kanssa ja juustoleipä odotti syöjäänsä. No, juustohan saa hieman aikaa ollakin lämpimässä, niin maistuu paremmalle.

Lopulta pääsin työasioihin ja muistin, että piti hakea teetä sämpylän kyytipojaksi. Keittiöön ja takaisin työpisteelle. Työkaveri tuli kysymään yhdestä asiasta. Päätimme istua palaveeraamaan yhdeltä, koska asia oli hieman laajempi juttu. Sain lopulta sämpylän syötyä. Samalla huomasin, että tuli palaverikutsu. Jaa, oli pakko siirtää yhden palaveria puolella tunnilla, jotta pääsisin tuohon toiseen palaveriin.

Yhdentoista aikaan muutama työkaveri alkoi valua lounaalle. Sanoin, ettei ole vielä nälkä, että menen syömään hieman myöhemmin. Siinä minä sitten hakkasin konetta ja tunsin väsymyksen iskevän. Kaivoin veteen sekoitettavan flunssalääkejauheen esiin. Lääkettähän voisi ottaa lounaan päälle, niin jaksaisin vielä iltapäivän tunnit.

Yhtäkkiä kuului ”pling”. Mikä hälytti? Miksi iltapäivän ensimmäinen palaveri nyt jo hälytti? Yhdeltähän sen piti alkaa. Katsoin kalenterimuistutusta. Voi itku. Palaveri alkoi jo puoli yksi ja kello oli vartin yli kaksitoista. Tein vielä pari juttua, ja ryntäsin flunssalääkkeen ja vesipullon kanssa keittiöön. Ei olisi aikaa syödä soppaa. Odotellessani veden kiehumista hain vielä näkkileivän kaapistani ja heitin juustoviipaleen leivälle. Menkööt näkkileipä lounaasta.

Palaveriin ryntäsin juuri sopivasti puolelta. Kuvittelin, mikä hyväuskoinen hölmö olenkaan, että homma hoituisi puolessa tunnissa. Vielä mitä. Meni yli tunti ja kollega jo odotti minua toisessa kokoushuoneessa. Ei muuta kuin asian pariin. Hieman ennen kolmea lopetimme. Siinä vaiheessa ryntäsin appelsiinin kanssa keittiöön. Sen ainakin nyt söisin ja joisin teetä kupillisen.

Veinkin teekupin työpöydälleni ja viisi yli neljä muistin sen. Kylmä kahvi kaunistaa, mutta miten lienee teen kanssa. Joka tapauksessa join kylmän teen. Vartin yli neljä katsoin vielä kännykästä junien kulkutietoja. Hyvältä näytti. Edellinen juna oli vain kolmetoista minuuttia myöhässä, eikä seuraavasta ollut pienintäkään vihjettä, että olisi myöhässä. Kotimatkalle siis.

Ulkona oli ihan mukavan pirtsakka ilma. Tiet olivat jäiset, mutta Icebugit eivät pettäneet. Asemalle päästyäni katsoin, että juna on myöhässä. Kaksikymmentä minuuttia. Sen verran lyhyt aika, ettei kannattanut lähteä kävelemään seuraavalle asemalle, jossa olisi ollut lämmin asemarakennus odottamassa. Sillä asemalla, jolla itse olin, ei siis ole asemarakennusta. Vain yksi pieni katos laiturin reunalla. Menin seisomaan laiturille johtavaan tunneliin, johon tuuli vihmoi joka suunnasta hyvin kylmästi. Onneksi oli lämpimästi vaatteita päällä.

Jossain vaiheessa kuulin, kun eräs nainen puhui kännykkään. Sanoi, ettei ehdi elokuviin, koska juna on tulossa vasta kello 17.24. Mitä ihmettä? Junan piti tulla kello 17.05. Ei voi olla totta! Aikataulu muuttunut. Alkoi jo hieman ärsyttää, koska kello oli vasta viisi. Ihmisiä alkoi valua tunneliin enemmänkin. Eräs nuori nainen alkoi jutella. Totesin hänen olevan samassa työpaikassa töissä kuin minä, mutta ihan eri rakennuksessa.

Nainen oli todella vihainen. Sanoi, että töissä tulee sanomista, jos myöhästyy töistä junien takia ja uhkasi huomenna mennä tuntia aikaisemmalla junalla töihin, jotta ehtisi. Itsekseni mietin, että tässä on yksi ero työntekijän ja toimihenkilön välillä. Työntekijöillä tuntuu olevan todella tiukat työajat, joista ei jousteta. Toimihenkilöillä on liukumat. Ymmärrän, ettei työntekijöillä välttämättä voi olla liukumia, mutta jos työ ei ole liukuhihnatyötä, eikä selkeästi tiimityötä, niin ei kai muutaman minuutin myöhästyminen voi maailmaa kaataa, jos minuutit tekee iltapäivällä takaisin. Jotenkin tuli tunne, että olen hyväosainen.

Nainen jatkoi selostustaan. Sanoi, että tällainen tilanne, kun juna myöhästyy näin paljon, on ihan hirveä, jos pitää hakea lapset päiväkodista. Aivan. Ei ole lapsista mukava odottaa äitiä päiväkodissa, eikä viimeisellä hoitajalla kiva pitkittää työpäiväänsä. Kelju tilanne. Onneksi naisen ei täytynyt tänään hakea lapsia hoidosta. Jatkoimme jutteluamme ja totesin, että juna tuleekin vasta klo 17.40. Lähes tunnin myöhässä alkuperäisestä ajasta. Huh! Alkoi jo hieman reisiä ja varpaita paleltaa. Nainen oli aivan kylmissään. Hänellä oli selvästi liian vähän vaatteita päällä, ja mietin jo, mitä voisin naiselle lainata, ettei hänen tarvitsi palella.

Odottelu jatkui ja näyttötaulun lukema vaihtui. Juna tulisi vasta klo 17.52. Siis yli tunti alkuperäisestä ajasta myöhässä. Ihan oikeasti! Meinasi jo huumori loppua. Nainen alkoi soittaa ystävilleen, jos joku saisi hänelle kyydin. Lopulta sanoin naiselle, että nyt juna tulee kohta. Siirryimme junalaiturille ja sieltä se juna vihdoin ja viimein tuli. Nainen otti junassa kengät pois jaloistaan ja yritti lämmitellä varpaitaan. Yksi ystävällinen naishenkilö neuvoi häntä laittamaan varpaat seinustalla olevalle patterille. Lyhyellä junamatkalla nainen ehti saada hieman helpotusta kylmyyteen, vaikka kengät olivatkin edelleen jääkylmät, kun ne piti laittaa uudestaan jalkoihin.

Itsekin olin aivan kylmissäni, kun lopulta pääsin kotiin. Lisäksi oli hieman nälkä ja lämmintä juotavaakin piti saada. Onneksi mies, joka täällä asuu, oli sentään hiljaa. Ymmärsi ilmeisesti vihjeen, kun sanoin olleeni ulkona puolitoista tuntia. Aloin miettiä, olenko hieman liian niuhottaja, kun heti valitan, kun tulee vastoinkäymisiä. Toisaalta, olen varma, ettei kukaan olisi kauheasti nauttinut seistä jääkylmällä asemalla puoltatoista tuntia. Jos olisin pysyttäytynyt alkuperäisessä ajatuksessani olla etäpäivällä, olisi tällainen jäänyt kokematta.

Ei mennyt siis vuoden toinen päivä putkeen. Oliko sinulla ongelmia talvimyrskyn kanssa?