T. S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja

Vuosi lähestyy uhkaavasti loppua ja runohaaste myös. Minä olen auttamattomasti melkein myöhässä tämänkin postauksen kanssa, mutta tässä se nyt tulee. Tiedättekö mitä? Ihan oma kissarunokirja! Tai siis ei tietenkään itse kirjoittamani, mutta kustantajalta saatu, joten lämmin kiitos siihen suuntaan. Ja mikä parasta kissarunokirja on legendaarisen T. S. Eliotin käsialaa vuodelta 1939. Alkuteoksen nimi on Old Possum’s Book of Practical Cats. Kissarunot on julkaistu nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Ai niin, kirjan nimi on suomeksi Kissojen kielen kompasanakirja (Otava, 2018). Sivuhuomautuksena mainittakoon, että huomasin T. S. Eliotilla olleen sama syntymäpäivä kuin itselläni. Hänen syntymävuotensa oli kuitenkin jo vuonna 1888, ja ehtipä mies siirtyä ajasta iäisyyteenkin ennen kuin minusta oli tietoakaan.

Se on kummallista, kuinka kissaihminen alkaa kehrätä, kun on puhe kissoista. Kirjan runot ovat ihastuttavia. On runoa kissojen nimeämisestä, mikä ei olekaan aivan yksinkertaista puuhaa. Vaikka kissalla olisi arkinimi, tarvitsee se silti nimen, joka kertoo, kuinka ainutkertainen ja ihana se on. Julle Jantteri on kissa, joka nukkuu päivät pitkät. Öisin se hieman aktivoituu ja lähtee kellariin työhön. Jätetään kuitenkin kertomatta, millaisia yötöitä katilla on mielessään. Merirosvo Ärjykissa on melkoinen kissa sekin, vaikka aikamoisen karmea tarina on itsessään. Entä sitten Mukkelismauri ja Rimpularonja? Oikea kauhukaksikko. Jos tämän talouden Herra Karvajalka on välillä olevinaan Kimi Räikkönen, on parivaljakko sitä tuplana. Hurjaa menoa. Huh. Monni Mysteerikissa tuo mieleen Pekka Töpöhäntä -kirjojen Monnin, vaikka kyseessä aivan eri kissa onkin. On olemassa myös teatterikissa Papu, joka ilman muuta nostattaa hymyn kulttuuria rakastavan henkilön kasvoille. Kirjan kätköistä löytyy myös runo, kuinka kissoja pitää puhutella. Sääntö numero yksi tuntuu olevan, että koira on koira ja kissa on kissa.

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, ettei näitä runoja ole aiemmin julkaistu kirjamuodossa suomeksi. Andrew Lloyd Webberin Cats-musikaaliin runot ovat kyllä löytäneet tiensä. Tietysti tässä kirjassa on myös käännöksen taitavuudella valtava merkitys. Runoista löytyvät loppusoinnut, joten hienoa verbaalista lahjakkuutta suomentajalta on tässä tehtävässä vaadittu. Kirjan runojen suomennosten takana on kirjailija Jaakko Yli-Juonikas. Loistavaa työtä.

Kun tästä kirjasta puhutaan, on mainittava myös mainiot kuvitukset. Ihania kissoja eri asennoissa ja erivärisine turkkeineen. Myönnettäköön, että kirja on mustavalkoinen, mutta myös tällä värityksellä kissoista löytyy paljon sävyeroja. Ja ne ilmeet! Kissa on ilmeikäs eläin, vaikka joku muuta väittääkin. Kiitos Jenna Kunnas. Olet saanut aikaiseksi riemastuttavaa jälkeä.

Pirskatti-kissa on musta ja valkee

Pirskatti kooltaan on kompakti siis.

Monesti Pirskatti innosta halkee

aamuyön aikaan, kun kello on viis.

Päivällä pirskatit rauhassa makaa,

illalla varhain ne melua ei;

vasta kun kuu nousee kattojen takaa

pirskatit hulluiksi heittäytyy, hei!

Ote lainattu T. S. Eliotin Kissojen kielen kompasanakirjasta runosta Pirskattien laulu.

T. S. Eliotin Kissojen kielen kompasanakirja kuuluu kaikkien kissojen ystävien lukukirjaksi. Kirja herättää varmasti ihastusta myös lasten keskuudessa.

T. S. Eliotin Kissojen kielen kompasanakirjalla ehdin vielä osallistua Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen.

Oli jokseenkin vaikea saada Herra karvajalkaa samaan kuvaan kissarunokirjan kanssa. Jos Herra Karvajalasta tuli terävä, niin kirjasta ei, ja sama tietysti toisinpäin. 😆😹