Teatterissa: Homoäiti

Kansallisteatterin Omapohjassa sai perjantaina ensi-iltansa Heini Junkkaalan kirjoittama ja ohjaama Homoäiti. Näytelmä, joka perustuu Junkkaalan omaan elämään. Näytelmä, jossa intensiivisen monologin äitiydestä katsojille esittää Katja Küttner. Nyt täytyy heti alkuun kertoa, etten ole äiti, joten en ole ehkä aivan oikea henkilö kirjoittamaan tällaisesta esityksestä. Siitä huolimatta aion avata sanaisen arkkuni kannen.

Homoäiti on monologi, jossa äiti (Katja Küttner) saa toisen lapsen. Aika nopeasti äiti huomaa, ettei äitiys olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Asuntolaina ja uusi yhteinen koti puolison kanssa Maunulasta. Maunula ei olekaan kiva. Koirat haukkuvat ja epämääräiset hörhöt pyörivät kaupan edustalla. Vanhempi lapsi osaa huutaa ja vaatia huomiota. Nuorempi huutaa rintaa epäsopivissa paikoissa. Äiti on keskellä kaaosta. Koko ajan joku vaatii jotain. Jos eivät lapset, niin sitten kissa. Puolisolla menee työmatkoihin yhteensä kaksi tuntia aikaa päivittäin, eikä hän ymmärrä, kuinka hyväosainen hän on tällaisesta aikalisästä. Parisuhde saa oman ryöpytyksensä. On riitoja, jotka jättävät syviä arpia.

Katja Küttner

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Katja Küttner on aivan uskomattoman loistava näyttelijä. Eläytyminen kohtauksesta toiseen vie katsojan tilanteisiin, jotka monet ovat varmasti eläneet itsekin. Jos eivät itse ole olleet kohtauksen päänäyttelijöitä, niin ovat ainakin sivusta seuranneet tilanteen kehittymistä. Vaikka kyseessä on monologi, on näyttämöllä välillä myös Heini Junkkaala, jonka kanssa Küttner käy lyhyttä dialogia. Aluksi hieman ihmettelin, miksi Junkkaala hypähtelee näyttämölle, mutta itseasiassa se toi uudenlaista jännitettä näytelmään.

Näytelmän äänimaailma on ihmeellinen. Metronomin tikitystä, mikrofonien rasahtelua, sinfoniaa, hiekan rahinaa. Siihen päälle sammutetaan valot, niin katsojan on pakko vain keskittyä siihen hetkeen ja siihen, mitä hän kuulee. Taidokasta huomion herättämistä.

Katja Küttner

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Homoäiti tapahtuu toisen näytelmän (Lista) lavasteissa. Jotenkin aloin miettimään asiaa laajemmin, ja pohdin, kuvaako tämä sitä, kuinka äidin roolissa oleva nainen on ikään kuin vieraissa lavasteissa tai vieraassa elämässä. Äitiys ei ole yksiselitteinen asia, eikä siihen varmasti ole helppo asettautua, vaikka kuinka lapsiaan rakastaisi. Näytelmän äidillä on vasta pari vuotta kokemusta äitinä olemisesta. En yhtään ihmettelisi, jos siinä tulisi tunne, minne minun oma elämäni on hävinnyt.

Näin esityksen muiden bloggariklubilaisten kanssa ennakkoesityksessä ja meillä oli mahdollisuus jäädä muutamaksi minuutiksi esityksen jälkeen keskustelemaan Junkkaalan ja Küttnerin kanssa. Yllättävää oli, että suurin osa kysymyksistä esitettiin Junkkaalalle tai ehkä se oli siinä mielessä selvä, että tämä on ollut osa Junkkaalan elämää. Näytelmän nimestä Homoäiti tuli paljon keskustelua. Monella bloggariklubilaisella oli oma käsityksensä nimestä. Osa oli suoraan sitä mieltä, että nimi tulee siitä, että kyseessä on kahden naisen liitto. Itse ajattelin naivisti, että nimi tulee siitä, kuinka lapsi haukkuu äitiään homoksi. Lapsihan on hyvin oppivainen ja tällaiset haukkumasanat he osaavat imeä itseensä kuin sieni, vaikkei heillä olisi mitään käsitystä, mitä itse sana tarkoittaa. Nimellä on monta eri merkitystä, eikä mikään ole taatusti väärä, eikä nimen ole tarkoitus olla provosoiva.

Katja Küttner

Kuva © Mitro Härkönen, Kansallisteatteri

Keskustelua syntyi myös siitä, kuinka samanlaista homo- tai pitäisikö sanoa lesboäidin elämä on verrattuna heteroäitiin. Ongelmat ovat samat. Ei sillä ole merkitystä, mikä on äidin seksuaalinen suuntautuneisuus. Vaipparallia ja riittämättömyyden tunnetta riittää. Näytelmä onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka samanlaisia sateenkaariperheet ovat valtaväestön perusperheiden kanssa. Homoäiti on kuitenkin näytelmä, joka ravistelee ihmisiä sillä, millaista on perheenäidin tavallinen arki. Se ei ole auvoista sohvalla lötköttelyä. Se on kiukunpurkausten vastaanottamista ja sovittelijan roolissa olemista.

Homoäiti sai ensi-iltansa perjantaina 9.11.2018.

Näyttelijä: Katja Küttner

Teksti ja ohjaus: Heini Junkkaala

Dramaturgi: Elina Snicker

Valosuunnittelu: Titus Torniainen

Äänisuunnittelu: Harri Kejonen

Kiitos Kansallisteatterille mahdollisuudesta nähdä esitys ennakkonäytöksessä, kuten kiitos myös kuvalainauksista.