Karin Slaughter: Menneisyyden jäljet

Oli pakko tarttua Karin Slaughterin uusimpaan suomennokseen Menneisyyden jäljet (HarperCollins Nordic, 2018), koska olen lukenut kirjailijan aiemmasta tuotannosta Hyvä tytär -kirjan, joka oli piinaava, koukuttava ja jännittävä. Odotukset olivat tietysti korkealla uutuuden kanssa, eikä tarvinnut pettyä. Kirjan tarina imi hetkessä mukaansa.

31-vuotias Andrea eli Andy asuu samalla tontilla äitinsä kanssa. Andy ei saa mitään otetta elämästään. Hän tekee yövuoroa hätäkeskuksessa. Vapaa-ajalla, jolloin hän ei nuku tai ota nokosia, hän hengailee äitinsä Lauran kanssa. Laura on omistautuva ja lempeä äiti. Eräänä päivänä ostoskeskuksessa he joutuvat ampumavälikohtaukseen, joka muuttaa heidän molempien maailmansa. Laura puuttuu tilanteeseen suojellakseen tytärtään. Tapahtuu jotain todella omituista. Andyn äiti tulee tappaneeksi ampujan ja loukkaantuu itsekin välikohtauksessa. Kaiken murhenäytelmän keskellä Laura toteaa kylmän viileästi Andylle, että hän haluaa Andyn muuttavan pois kotoaan samana päivänä. Mistä ihmeestä on kyse? Alkaa Andyn matka omaan itsenäisyyteen sekä matka äitinsä menneisyyteen.

Menneisyyden jäljet on rakennettu siten, että noin joka toisessa luvussa eletään nykyhetkeä ja joka toisessa Lauran menneisyyttä. Joku voi ajatella tällaisen rakenteen olevan hankala, mutta se ei ole, jos tarina on hyvä, ja sitähän se tässä kirjassa on. Kirjan tarina on pelottava, ja se saattaa jäädä muhimaan mielen sopukoihin. Herkimmillä tarina saattaa tulla jopa uniin, kuten minulla taisi pari kertaa käydä, kun oikein eläydyin tarinaan. Psykologista jännitystä riittää joka käänteessä.

Kirjan henkilögalleria pysyi ruodussa, vaikka jossain vaiheessa ajattelin, tarvitaanko kirjassa näitä kaikkia henkilöitä. Onneksi henkilöillä oli kuitenkin suhteellisen selvät osuudet teokset, enkä olisi ehkä heittänyt yli laidan kuin pari henkilöä, jotka eivät mielestäni olleet itse tarinan takia oleellisia. Slaughter on onnistunut myös luomaan jokaiselle henkilölle luonteenpiirteet, jotka tulevat kirjassa hyvin esiin.

Aluksi minua kauhistutti, kun Andyn äiti heitti tyttärensä pihalle. Hetkellä, jolloin Andyn maailma muutenkin mureni ympäriltään. Kuinka kukaan äiti voisi toimia näin julmasti? Mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että äidin teko oli järkevä. Andyn oli aika ottaa elämästään niskaote, eikä tuudittautua siihen, että äiti olisi aina läsnä. Julmaa, mutta joskus napanuora on katkaistava. Sitä paitsi tämä teki Andylle hyvää, vaikka ensimmäiset päivät olivatkin itkunsekaisia ja pelottavia.

Jos pitäisi miettiä, mikä on kirjan sanoma, niin se olisi eittämättä ihmisen ahneus. Sellainen ahneus, jolle ei ole mitään rajoja. Leikitään vakavasti sairaiden ihmisten kustannuksella, kunhan omalle pankkitilille kilahtelee lisää kolikoita tai ehkä paremminkin putoilee seteleitä. Aina ei kuitenkaan sanomaa tarvitse etsiä. Tällaisen kirjan voi lukea ihan vain viihdyttääkseen itseään.

Kirjan englanninkielinen alkuteos Pieces of Her on ilmestynyt tänä vuonna, joten kyseessä on uunituore suomennos. Kirjan suomennoksen on tehnyt Virpi Kuusela.

Karin Slaughterin Menneisyyden jäljet on yli viisisataasivuinen tiiliskiviteos, joka kannattaa lukea, jos tykkää psykologisista jännäreistä. Tässä on muuten oiva joululahjavinkki. Joulunpyhät menisivät mukavasti jännityksen lomassa tätä kirjaa lukiessa.

Sain kirjan kustantajalta, joten lämpimät kiitokset siihen suuntaan.