Helsingin Kaupunginteatterin syksyn ohjelmistossa on Agapetuksen Syntipukki Studio Pasilassa. Näytelmä kiehtoi erilaisuutensa
vuoksi, joten lähdin paikalle katsomaan, mitä pitäisin tällaisesta
toteutuksesta. Pidinhän minä. Koomisia tilanteita riitti ylin kyllin.
Mitä esityksessä sitten on erilaista? Ensinnäkin kyseessä on
yhteistuotanto Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa. Näytelmässä on vain
kaksi konkarinäyttelijää. Loput näyttelijät ovat koulun penkiltä. Eikä tässä
tietenkään vielä kaikki. Kukaan näyttelijöistä ei tiedä, mitä roolia tai
rooleja joutuu näyttelemään illan aikana. Ensimmäisen näytöksen alussa yleisön
joukosta yksi vapaaehtoinen saa olla roolien arpojana. Tämä arvonta määrittelee
myös kahden seuraavan näytöksen roolit. Jokaisella näyttelijällä on siis kolme
eri roolia illan aikana. Aika hurjaa, koska siinähän on pakko osata
periaatteessa koko näytelmän vuorosanat ulkoa. Toisaalta, yksi näyttelijöistä
on aina kuiskaaja, joten apuja tulee sieltä suunnalta, jos on tarve.
Asta Sveholm, Joel Hirvonen ja Nenna Tyni
Kuva © Tom Röllich, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Syntipukki on
näytelmä, joka kertoo erään tavaratalon henkilökunnasta, johtoportaasta sekä
hieman asiakaskunnasta. Tavaratalo on sellainen vähän parempi ja fiinimpi kauppa.
Ei mikään peruskauppa. Tavaratalon kemikaaliosastolla on vastikään aloittanut
Irja Salo, joka joutuu jatkuvasti kahnauksiin asiakkaiden kanssa, koska on
varsin suorasanainen nuori nainen. Irja saakin kutsun henkilöstöpäällikkö Aron
juttusille kerran, jos toisenkin ja varoituksiahan siitä lankeaa. Samaan aikaan
henkilöstöpäällikön juttusille hakeutuu Koikkalainen. Nuori mies, joka haluaa
tienata rahaa ostaakseen itselleen maitokaupan. Jostain syystä Irja Salo saa huikean
idean ja Koikkalainen sitä myötä työpaikan. Työpaikan hyvinvointi kasvaa ja
asiakkaat ovat tyytyväisiä.
En tietysti tunne vielä näitä uusia näyttelijänalkuja, mutta Syntipukin nähtyäni tiedän, että
uutta ja hienoa näyttelijäkuntaa on kasvamassa Suomeen. Uskomattoman monipuolisia
ja moneen taipuvia nuoria näyttelijänalkuja. Näkemässäni esityksessä
ensimmäisen näytöksen vahtimestari Miettisen arpa osui Joel Hirvoselle ja Irja Salon arpa Santeri Kinnuselle. Oli huikea seurata, kuinka Hirvonen oli
Miettisen asussa ehdoton ja tiukka, mutta valmis pikkuriikkisen myöntymään kauniin ja nuoren naisen Irja Salon edessä. Kinnunen puolestaan nauratti jo ihan ulkonäöllisesti.
Onhan se hauskaa, että mies pukee naisten vaatteet päällensä ja vielä viiksien
kera. Eikä se siihen tietysti loppunut. Toisessa näytöksessä Jouko Klemettilä puolestaan esitteli
Irja Salon sulokkaita sääriä ja taisi se hameenhelmakin hieman liian ylös
kohota.
Jouko Klemettilä ja Santeri Kinnunen
Kuva © Tom Röllich, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Ohjaaja Pentti
Kotkaniemi on tehnyt vaikuttavaa työtä ohjatessaan tällaisen teoksen,
vaikka näytelmän alussa näyttelijät vakuuttelivatkin, että Kotkaniemi pääsi
itse helpolla, kun ei jakanut rooleja. Joka tapauksessa näytökset vaihtuvat
sulavasti, ja vaikka näyttelijät vaihtuvat rooleissa, niin se ei häiritse
näytelmän seuraamista. Pidin myös siitä, kuinka kuiskaajaa hyödynnettiin
esityksessä. Jos vuorosana unohtui, niin se sanottiin kovaan ääneen tai
rallateltiin tai jotain muuta vastaavaa. Yleisö siis sai todellakin tietää,
etteivät ne vuorosanat aina muistu mieleen ihan tuosta noin vaan.
Se ihmetytti, että sali oli puolityhjä tiistaina, jona
esityksen näin. Ennen esitystä sanoin ystävälleni, missä kaikki ihmiset ovat.
Ajattelin, että tulevat viime hetkillä, mutta ei. Sali oli tyhjä. Niin tyhjä,
että sai valita haluamansa istumapaikan. Sääli, koska tässä on näytelmä, joka
sopii illan hauskuttajaksi iästä riippumatta. Syntipukki on väsätty sellaiseen muotoon, joka naurattaa, koska
roolituksessa tulee aina hauskoja kiemuroita. Kukapa ei nauraisi miehille,
jotka pukeutuvat naisten vaatteisiin. Niin, ja olihan sekin hauskaa, kun
pääjohtaja Vaaran vaatteissa esiintyi pienikokoinen nainen. Oi joi, mikä
hartialeveys.
Emil Kihlström, Jouko Klemettilä, Nenna Tyni ja Alex Anton
Kuva © Tom Röllich, Helsingin Kaupunginteatteri
|
Jälkikäteen mietin, kuinka Syntipukki on myös ajankohtainen näytelmä. Nykyaikanahan ei saisi
syyllistä etsiä työpaikoilla, vaan pitäisi korjata virheet yhteisymmärryksessä
ja hyvällä yhteistyöllä. Ikävä kyllä se on unelma, joka harvoin toteutuu. Kyllä
niitä syyllisiä tai syntipukkeja edelleenkin työpaikoilla jahdataan ja kenties
lahdataankin.
On muuten niin, että nyt kannattaa pitää kiirettä, jos Syntipukin haluaa nähdä näyttämöllä.
Esitykset loppuvat lokakuussa. Onneksi itse ehdin nähdä tämän hauskuuden.
Syntipukki sai
ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa tiistaina 18.9.2018.
Rooleissa: Alex Anton,
Joel Hirvonen, Emil Kihlström,
Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Katriina
Sinisalo, Asta Sveholm ja Nenna Tyni
Ohjaus: Pentti Kotkaniemi
Lavastus ja puvustus: Vilma
Mattila
Valosuunnittelu: Markus
Schaffter
Äänten toteutus: Miika
Storm
Naamioinnin suunnittelu ja toteutus: Greta Westermark-Silmunmaa
Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin
Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti