Antti Heikkinen: Kehveli

Minulle tulee Antti Heikkisestä aina mieleen Juice Leskinen. Miksikö? Siksi, että Heikkisen Juicesta kertova Risainen elämä on jättänyt sellaisen lukujäljen, että sitä on ollut vaikea pyyhkiä pois. Nyt kuitenkin tapahtui jotain. Sain Antti Heikkisen uutuuskirjan Kehveli (WSOY, 2018) luettavakseni. Kehveli on jotain aivan muuta kuin Juicesta kertova tosiasioihin perustuva kirja. Kehvelin luettuani täytyy todeta, että Antti Heikkinen on monilahjakkuus. Mies osaa kirjoittaa kirjoja ääripäästä toiseen. Hienoa.

Kehveli syntyy pahnanpohjimmaiseksi pappisperheeseen. Vanhemmilla ei oikeastaan ollut enää aikeita tehdä lapsia, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Kehvelin rohkeus ja kekseliäisyys sai jo lapsuus- ja nuoruusvuosina ihailua ja ihmettelyä aikaiseksi. Vuonna 1939 Kehveli saavutti täysi-ikäisyyden merkkipaalun ja sotataipaleellehan nuoren miehen oli lähdettävä. Mies sai kuitenkin jossain vaiheessa sotimisesta tarpeekseen ja päätti ottaa hatkat. Hatkat, jotka muokkasivat miehen loppuelämän taipaletta.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että Kehveli on kerrassaan mainio kirja. Nauraa sai, ja välillä junassa kanssamatkustajat katselivat minua alta kulmain, kun en voinut estää hihitystä. Eihän julkisessa kulkuvälineessä saa yksin nauraa. Siitä saa eräänlaisen leiman otsalohkoonsa. Antti Heikkinen on oikea tarinankertoja. Rakastan tällaisia veijariromaaneja, joissa totuus ikään kuin hämärtyy ja kaikki tuntuu olevan mahdollista. En halua paljastaa liikaa, mutta aikamoisia rooleja Heikkinen on jaellut Mannerheimille, entisille poliitikoille ja ihan hieman nykyisillekin tai ainakin yhdelle. Pähkähullua, mutta ah, niin hauskaa!

Antti Heikkisen kieli on rikasta ja hienoa sanoilla taiturointia. Miehellä on myös taito kuljettaa tarinaa. Pidin siitä, kuinka Kehveli tapaa elämänsä aikana erilaisia, ja voisiko sanoa jopa eriskummallisia henkilöitä. Jostain kumman syystä mies törmää samoihin henkilöihin uudelleen, ja alkuperäinen tarina saa jollain tavoin jatkoa sille, johon oli jääty aikaisemmin. Pidin myös kirjan jaottelusta kolmeen osaan. Koti, Uskonto ja Isänmaa. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

En yleensä pidä siitä, kuinka kirjailijoita verrataan toisiinsa, mutta nyt on pakko ottaa vertaus. Olen ollut surullinen siitä, kuinka Arto Paasilinnan on käynyt. Mieheltä tuskin enää koskaan saadaan odottaa uutta romaania. Olen ollut jopa huolissani suomalaisten veijaritarinoiden jatkumosta. Nyt en enää ole. Antti Heikkinen on vastaus siihen ongelmaan. Täytyy myös mainita, että kirjan alussa ja lopussa mainitun jäniksen haluan viittaavan jollain tavoin yhteen Paasilinnan rakastetuimmista romaaneista Jäniksen vuosi.

On pakko antaa vinkki isänpäiväksi. Se on Antti Heikkisen Kehveli lahjapaketissa.

Antti Heikkiseen ja Kehveliin palaan blogissani myöhemminkin ainakin muutaman sanan verran. Olen nimittäin menossa Helsingin Kirjamessuille ja pääsin Antti Heikkisen Kehvelin lukupiiriin yhtenä bloggaajana. Minun lisäkseni keskustelemassa ovat bloggaajat blogeista: Amman lukuhetki, Kirjamies, Kirsin Book Club ja Tuulevin lukublogi. Lukupiiri pidetään perjantaina 26.10.2018 klo 16.30. Jos kiinnostuit, niin ilmoita itsesi mukaan lukupiiriin. Uskon, että tiedossa on viihtyisä tunti.

Kannattaa muuten olla kuulolla. Helsingin Kirjamessuihin liittyen tulossa on blogiarvonta.